Omavaraisuusaste?

Kirjoitus alkaa hengityssuojain naamalla. Terveisiä mökiltä, pitkästä aikaa taas kirjoitus täältä. Kuluneeseen viikkoon liittyy hyviä hetkiä ja sitten näitä korona-ahdistuksia. Jumala tekee syväkaivauksia nyt tämän koronan kautta tai sen keskellä.

Minulla on naamari, koska välillä pelkään niin kovasti että tartutan tautia muihin. (Ja täällä on nyt samaan aikaan toinenkin henkilö.) Kuluneella viikolla minulla on aina välillä ollut jotain ihan pieniä oireita, välillä pikkuisen kurkkukarheutta, hetken pienenpieni nuha, pikkuriikkisen päänsärkyä  joskus ja yhtenä yönä outo hikoilukohtaus. Oma olo on ihan hyvä, mutta esille nousee kovasti pelko, että jos tämä olisikin koronaa ja tartuttaisin muita. Eniten pelkään 84 v vanhempieni takia, mutta en kyllä ketään muutakaan haluaisi tartuttaa.

Pelkään, pelkään, pelkään. Toisaalta on rauha ja luottamus, toisaalta pelon vyöryt. Olen pelännyt vanhempieni kuolemaa ihan muutenkin ja ennenkin. Tämä korona ei sitä saanut aikaan, vaan alleviivaa jotakin, mikä on ollut olemassa kauan. Ja virus tuo tullessaan sen ajatuksen mahdollisuuden, että jonkun toisen ihmisen tartuttava vaikutus voisi olla vaikuttamassa siihen, koska viimeinen päivä on. Tämä on itselle kaikkein ahdistavinta. Että jos se joku olisin vielä MINÄ.

Katselin dokumenttisarjan ”Omavaraiset” ja jälkeenpäin jäin miettimään tuota sanaa. En haluaisi olla omavarainen vaan Jumala-varainen. Jotenkin tämä vanhempieni menettämisenkin pelko liittyy tuohon ”omavaraisuuteen”. Että jossain kohtaa elämä ei ole täysin Jumalan varassa, kun tällaista pelkää. Toisaalta muutoksia ja toisaalta sitä että itse olisi syyllinen. Aivan kuin Jumala olisi tällä kohtaa pienenpieni ja itse voisin vaikuttaa siihen koska joku otetaan ajasta ikuisuuteen. Aivan kuin sitä ei olisi Jumalan kirjoihin kirjoitettu, vaikka Raamatussakin sanotaan ”Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi.” (Job. 14:5) ja ”Kaikki päivät oli luotu ja kirjoitettu sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16).

Niin, olen mökillä. Arkeologisten kaivausten huoneeseen on valmistunut juuri uusi lattia. Sitä jo oikeastaan ehti tottua siihen kuoppaan, että uusi lattia ja paikallaan olevat huonekalut hätkähdyttävät nyt melkein yhtä paljon kuin kuoppa aikanaan. Lopputulos on nätti, vaikka olen ehtinyt olla itsesyytöksissä myös pintamateriaalin suhteen. Olin ajatellut että olisi hyvä, jos pintamateriaali olisi jotakin, mikä tuntuisi jalkoihin lämpimältä. Valintatilanteessa en kuitenkaan ollenkaan jaksanut perehtyä eri materiaalivaihtoehtoihin ja otin vain ensimmäisestä liikkeestä ulkonäön perusteella materiaalin ja luulin, että se olisi jotenkin vanhaa laminaattia lämpimämpi. Oikeasti en yhtään edes tiennyt mitä vinyylilaminaatti ollenkaan on ja sitten olinkin pettynyt kun selvisi että se olikin ”kylmää muovia”. Oma valinnan osuuteni meinaa hukuttaa alleen kaiken sen kiitollisuuden mitä muuten koen koko projektista. Että kaikki vanha on mennyt ja uusi sijaan tullut. Aika näyttää onko talo nyt terve ja kuka täällä tulee asumaan ja olemaan.

              

                                 Uusi lattia.

Tämä kirjoitus on ehkä vähän kaoottinen, mutta niin on mielenikin. Vaikka pelkokertoimia on käsitelty ennenkin, näyttää niitä edelleen löytyvän. Ja toisaalta sekin tuntuu hyvältä. Että saa olla pieni ja pelätä. Saa sanoa ääneen että pelkää, eikä tarvitse esittää muuta. Muutenkin rukoukseni on, että saisi vapautua vääristä velvollisuuksista ja oikeasti matkata Jeesuksen kanssa johonkin uuteen, missä Hän on perustana ja Kalliona. Ettei tarvitse rakentaa mitään omaan varaan, vaan oikeasti Kristus-kalliolle. Mutta se on työtä, minkä vai Jumalan Pyhä Henki voi itse kussakin tehdä. Kunpa ei yrittäisi kiirehtiä Jumalan työtä itsessä eikä toisissa, vaan opetella vain uskossa lepäämään Hänen varassaan kaikessa rauhassa. Mahdollisten muutostenkin keskellä.

”Niin kuin kotka houkuttelee pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, levittää siipensä, ottaa poikasensa ja kantaa niitä siivillään, niin Herrakin johdatti kansaansa, hän yksin; hänen kanssaan ei ollut vierasta jumalaa. (5. Moos. 32:11-12)

Tuntemattomilla vesillä

Hyvää pääsiäistä! Ihana elää pääsiäistä näiden covid-aikojen keskellä ja ajatella Herramme ylösnousemuksen voimaa, joka on niin paljon kuolemaa suurempi. Vaikka nyt eletään kuolonuutisvyöryissä, on niin levollista tietää, että Jeesus on voittanut kuoleman. Tämä ajallinen on aina ajallista ja ikuisuus Jeesuksen kanssa kirkkautta rajan takana. Mieli pysyy hyvänä, kun saa laittaa toivonsa Jeesuksen paluuseen tai ylipäänsä iankaikkiseen elämään.

Tätä aikaa voi ajatella hyvin monella lailla ja monesta näkökulmasta. Yksi näkökulma itsellä on eräänlainen herätyskellon soitto. Herää valvomaan. Melkein kaikki meistä on irrotettu edes jostakin kuviosta. Edes joku rutiini ei ole samanlainen kuin ennen. On mahdollista tehdä valintoja jatkon suhteen. Mihin oikeasti haluan käyttää aikaani? Jos Jeesus tulisi tänään takaisin, olisinko sydämessäni valmis ja äärimmäisen iloinen vai harmittelisinko jotakin?  Tämä korona-aalto yllätti aivan kaikki. Kuitenkin ne, jotka rakastavat ensisijaisesti Jeesuksen kanssa rukouksessa ja Sanan äärellä vietettyä aikaa eivät menetä juuri mitään, koska rukous ja Raamattu toimivat aina ja kaikissa olosuhteissa.

”Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee.” (Ef. 5:14) Tämä herätys ja erikoinen aika on ihmeellistä Jumalan armoa uskoville. On niin kaunista, että Hän tällä lailla antaa pysäytyksen monien normaaliin kuvioon ja mahdollisuutta ja sijaa uusille valinnoille. Sydämen tasolla. Olen huolissani uskovista, jotka täyttävät tulleen tyhjyyden vain viihteellä ja uusilla kotoiluharrastuksilla ilman pysähtymistä Sanan äärelle. Ei tarvitse olla profeetta ymmärtääkseen, että tällainen aika on kehotus pysähtymiseen ja suunnan tarkistamiseen loppuelämää varten. Jos kartta, kompassi, navigaattori ja määränpää on hukassa, ota Raamattu rukoilleen päivittäiseen käyttöön, niin kyllä Jeesustie sieltä sitten pikkuhiljaa kirkastuu joka päivälle.

Itsellä on ollut sellainenkin olo, että aivan kuin olisi mukana Nooan arkissa matkalla jonnekin uuteen ja tuntemattomaan. Ettei ole enää paluuta siihen samaan kuin mistä lähdettiin Suomessa kuukausi sitten liikenteeseen. Nyt matkataan tuntemattomilla vesillä ja nähtäväksi jää, millaiseen Suomeen saavutaan, kun tämä aalto on mennyt ohi. Epävarmuus on kriisin pahinta ja parasta antia. Kukaan ei tiedä kauanko tämä kestää, monia juttuja ei voi suunnitella, ei voi tietää tuleeko tauti vaikuttamaan vielä itseen tai lähipiiriin, mitkä ovat talousvaikutukset pitkällä tähtäimellä jne. Maallisista murheista irrottaminen ja niiden antaminen Jeesukselle on kuitenkin niin hienoa. Elämän ruorin antaminen Hänen käsiinsä ja luotto siihen, että suunta on hyvä. Kontrollista luopuminen voi olla hyvin vaikeaa, mutta lopulta myös hyvin helpottavaa.

On ihana ollut myös nähdä miten Jumala voi kääntää asiat ylösalaisin ja kaikki näyttääkin aivan erilaiselta näin toisinpäin katsottuna. Siitä mikä ennen oli köyhyyttä, tulikin nyt rikkautta. Mikä ennen oli raskas taakka, onkin nyt kevyt. Mikä ennen oli raskas velvollisuus, onkin nyt siunaus. Mikä näytti mitättömältä, onkin nyt arvokasta. Monet kestovalitukset ovat tauonneet, sillä ne liittyivät vanhaan aikaan. Sittenkin kaikessa hiljaisuudessa Jumala oli jo valmistanut uuteen.

”Niin kuin oli Nooan päivinä, niin on oleva myös Ihmisen Pojan tullessa. Niinä päivinä ennen vedenpaisumusta ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. He eivät aavistaneet mitään, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki mukanaan. Näin on myös silloin, kun Ihmisen Poika tulee.” (Matt. 24:37-39)