Shokkiuutinen

Viime maanantaina, 22.6., se tapahtui. Menin aamupäivästä tervehtimään kanoja ja päästämään niitä vapaaksi häkistään. Normaalisti kanat tulivat häkin ovelle askeleeni kuullessaan odottamaan astelemistaan päivän ajaksi laajempaan reviiriin. Tuona aamuna ovella ei ollut yksikään. Huhuilin kanoja ja menin häkkiin kurkistelemaan pensaiden alle jos jostain syystä olisivat piiloutuneet sinne. Ei ketään missään eikä mitään ääntä. Sisäkatoksen oven suulla oli oudosti muutama höyhen.

Menin sisään ja orsi- ja munintapesien puolella vastassa oli traaginen näky. Höyheniä pöllynneenä yltympäri ja maassa kolme kuollutta kanaa. Soittelin tukijoukkoja paikalle ja tutustuimme tarkemmin tilanteeseen. Kukkoa ja Kermaa ei löytynyt mistään. Häkin alle oli kaivettu kuoppa ja joitain Kerman höyheniä löytyi vähän kauempaa. Kukosta jäi vain muutama pyrstösulka.

Kettuun en ole osannut varautua. Niitä ei ole täällä näkynyt ja useampi kanakesä on jo takanapäin. Häkin reuna on ollut maantasalla, mutta kettua varten verkkoa pitäisi ilmeisesti olla vielä maankin alla, ettei kaivautuminen olisi mahdollista. Kanojen orsi oli myös sen verran matalalla, etteivät ole voineet paeta ylöspäin. Kaikki kanat menivät. Kukko ja Kerma ketun takeawayna, Riinissä oli pieni haava, Histaminissä ja Merissä ei näkynyt mitään ulkoisia jälkiä. Kenties ovat kuolleet kauhusta tai lyöneet itsensä säntäilessään.

On edelleenkin vähän surumielinen olo tästä. Vähän vaikea uskoa että tällaista oikeasti nyt sitten tapahtui. Hieno kukkoni päätyi ketun suuhun varmasti ensimmäisenä puolustaessaan laumaansa. Mutta kaikki ne on yllätetty orrelta nukkumasta, kun siellä ”orsihuoneessa” kaikki kuolleetkin olivat. Riini, Histamini ja Meri haudattiin pian löytymisensä jälkeen.

On haikea olo omasta puolestani, mutta myös 10-v tytön puolesta, jonka kanoja nämä olivat. Ja jonka lempikana Meri meni tässä mukana. Kanat ehtivät olla vain vajaa kolme viikkoa, kun kanakausi jo päättyi näin dramaattisella tavalla. Hyviä puolia oli kai se, ettei jäljelle jäänyt jotain henkitoreissaan olevaa raadeltua, joka olisi pitänyt vielä itse lopettaa. Olen myös ihan tyytyväinen että kettu vei kukon, koska sen näkeminen kuolleena olisi ollut minulle kovin ikävää.

Olen rukoillut kanoille varjelusta ja sitten kävi näin. Miksei Jumala varjellut kanoja? Näitäkin kysymyksiä on ollut. Mutta myös usko siihen että kaikella on tarkoituksensa eikä mikään tapahdu Jumalan sallimatta. Olen pelännyt, että kanoille tapahtuu jotain - että vaikka haukka nappaa jonkun yhden, kun ovat ulkoilemassa. Vaikka pahin mahdollinen nyt tapahtui, ei se sitten kuitenkaan ollut niin kamalaa. Surussa on jotain siunattua eikä itsesyytös ole juurikaan tullut vieraaksi. Vaikka häkeistä onkin vielä oppimista.

Toisaalta surullista ja toisaalta ne olivat vain kanoja. Vaikka kukko olikin pari kertaa sylissäni, mikään kana ei myöskään ollut semmoinen samanlainen lemmikkikana itselle kuin toissavuoden Kanatuinen.

Suru on hyvää ja rauhoittavaa. Surullinen voi saada lohdutuksen. Ja kuitenkaan en ole tätä menetystä itkenyt, niin iso se ei ole ollut. Tuntuu tyhmältäkin verrata viiden lainakanan menetystä Jobin todellisiin omaisuuden ja lapsien menetyksiin, mutta kaiketi hänen asennetta voi opetella pienissäkin asioissa: ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!” (Job 1:21) ja ”Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan myös pahaa?” (Job. 2:10)

Turmapäivän iltana sain uudenlaisen ajatuksen seuraavista kana-askelista ja innostuin kyllä oikein kovasti. Niin paljon että surumielisyys kääntyi aivan kokonaan pois, kun olin hetken aivan lentoon lähdössä tästä uudesta ajatuksesta.  Ajatus on kuitenkin sellainen, että sitäkään en pysty yksin toteuttamaan ja on muiden päätäntävallassa toteutuuko juttu. Eli asia on Jumalan kädessä ja luotan, että Hän avaa muidenkin mielen, jos on Hänen tarkoituksensa ja aikataulunsa, että tämä kuvio toteutuu. Ja jos ei, niin oikein hyvä niinkin. Nähtäväksi siis jää, oliko kanakausi nro 5 tässä, vai vieläkö se jatkuu jonkinlaisin kääntein. Ensi viikolla pitäisi selvitä saako ajatus vihreää vai punaista valoa.

Muuten on ollut hyviä päiviä. Vaikka kasvit pelloilla eivät tykkää helteistä ja sato on jo osumansa saanut kuivuudesta, itse on kuitenkin helteistä nauttinut. Kesävieraslampaat tulivat reilu viikko sitten ja niitä on käyty siskonlasten kanssa rapsuttelemassa. Jokiuintia on harrastettu monta kertaa päivässä ja meressäkin olen ollut pari kertaa jo. Trooppinen lämpö tuntuu mukavalta, vaikka viilennystä ja sadettakin jo kaivattaisiin. Olen kiitollinen, ettei tarvitse olla kerrostalon 30 asteessa, mökissä ollaan vasta 26 asteen sisälämpötilassa. Ja jokapäiväinen skyperaamattupiiri jatkuu edelleen, mikä on suorastaan ihmeellistä.

Tällaisissa tunnelmissa siis näin alkavaan viikonloppuun tällä kertaa. Siunauksin!

”Herra siunatkoon sinua Siionista, hän, joka on tehnyt taivaan ja maan.”(Ps. 134:3)

Kanakausi nro 5

Kukkokiekuu! Kekki Kakkonen on täällä. Sama hieno kukko kuin kaksi vuotta sitten. Kanoja on 4, joista yksi, Kerma, on tuttu kahden vuoden takaa. Uusia tuttavuuksia ovat sitten Riini, Histamini ja Merikotka-Sofia (tuttavallisemmin Meri).

                                      (Kekki Kakkonen, Histamini, Riini, Meri, Kerma)

Oikein kivaa taas kanastella. Lauma on ollut täällä jo 10 vuorokautta. Tällä kertaa häkki on ollut pitävä, harakoita ei ole päässyt munarosvoiksi ja alku on ollut muutenkin rauhallinen parin vuoden takaiseen verrattuna. Parina päivänä olen päästänyt munijat jo suurempaa vapauteen astelemaan pitkin pihaa. Tuntuu aivan kuin jollain olisi kananmuistissaan tietoa siitä että paikka on entuudestaan tuttu, kun käppäilyä on harrastettu heti alkuunsa hyvin laajalla reviirillä.

Tämän vuoden laumasta sylikanaksi olen saanut yllättäen itsensä kukon. Kyllä sekin pakoon yrittää kun tajuaa kiinniottoaikeet, mutta sen jälkeen kun päätyy syliin, pysyy se siinä käsittämättömän tyytyväisenä eikä yhtään pyristele pois. Olen istuskellut keinussa kukko sylissä ja se vain nauttii silityksestä silmän kiinni ja näyttää nukahtavan turvallisessa olossa. Pari vuotta sitten taisin pitää kukkoa sylissä vain muutaman kerran ja silloin se oli kovasti jännittyneen oloinen. Jotakin on tapahtunut kukon sisäisessä maailmassa parissa vuodessa. Kanojen omistajan 10 v tyttö on tainnut pitää Kekki Kakkosta sylissä useammankin kerran tässä välissä, kun siitä on tullut niin ihmisläheinen.

Kanakausi nro 5 on alkanut. Byrokratian suhteen toivoisin olevani vielä kanakausissa 2008-2010, koska niin paljon on muuttunut tuosta ajasta. Silloin oli vaikeaa löytää tietoa kotikananpidosta mistään ja nyt pelkästään Ruokaviraston sivuilta löytyy oma muistilista kesäkanojen pitäjille. Täynnä ohjeita mm. siitä kuinka munia ei saa edes antaa tutuille ilman salmonellavalvontaa ja kuinka lihaa sisältäviä ruuantähteitä ei saa antaa kanoille. Lisäksi tietysti pitopaikka pitää rekisteröidä kuntaan. Katsotaan kuinka näiden ohjeiden kanssa selvitään. Ilmeisesti matojen ja koppakuoriaisten kaivaminen ja syöminen on kanoille edelleen sallittua vaikka lihamakaronilaatikko ei ole..? Tätä logiikkaa alkaa olla jo vähän vaikea ymmärtää näin maalaisjärjellä, mutta kai siellä joku pointti sitten on. Eläintautien leviämisen riskistä tässä asiassa puhutaan.

Itse olen asustellut jo kaksi viikkoa mökissä ja tavallaan kotiutunut tänne. Kesäkuun alku on ollut niin lämmin ja kaunis. On ollut ihanaa aloittaa päiviä lenkkeilyillä ja ulkoaamiaisilla maalaismaisemassa. Päivissä on omat raskaat elementtinsä, mutta sitten on paljon hienojakin asioita, joten tasapaino on säilynyt. Välillä masentaa ja välillä on taas suuri kiitollisuus. Vihreyden ja vehreyden keskellä on ainakin hyvä olla.

Kohta 3 kuukautta jatkunut joka-aamuinen Raamattu- ja rukouspiiri on ollut hyvä lisä päiviin. On hyvin mielenkiintoista nähdä tuleeko Jumala vielä avaamaan jotakin oikeasti uutta sen kautta vai onko se vain yksi ohimenevä vaihe korona-ajan keskellä. Oli niin tai näin, olen siitä piiristä kiitollinen. Omassa arjessa alkoi myös taas ihan livenä kokoontuva Raamattupiiri, mikä edelleen muistuttaa siitä kiitollisuudesta, että koronasta päästiin ainakin toistaiseksi niin vähällä Suomessa. Viimeksi kertomani taloyhtiön tilanne jatkuu entisellään, eli olen edelleen pj ja rukoilen Jumalalta viisautta ja sydäntä hoitaa hommaa tarvittavan ajan.

Tästä tuli nyt tämmöinen kana-ajan aloituspäivitys ja on vaikea saada nyt kirjoitettua mitään muuta. Mielessä pyörii milloin mikäkin asia ja on vain hyvä päivittäin saada opetella luottamaan Jumalaan kaikissa asioissa ilman omia yrityksiä.

”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” (Sananl. 3:5-6)

”Vie minun sieluni ulos vankeudesta kiittämään sinun nimeäsi. Vanhurskaat kokoontuvat ympärilleni, kun sinä teet minulle hyvin.” (Ps. 142:8)