Osanottokukkasia, addresseja ja puheluita. Keskustelut hautapaikasta, -kivestä, arkun kantajista ja vainajan kuljetus sairaalalta kappelin kylmiöön. - Ketkä pitävät lapsenlapsien vasemmista käsistä kiinni, että he voivat oikealla kädellä heittää kukkasen hautakuoppaan? Kuolinilmoitusta helpotti että vainaja oli jo 10 vuotta sitten kirjannut värssyn valmiiksi.
Äitini siirtyi ajasta ikuisuuden puolelle reilu viikko sitten, 21.8. Sairaalasta soitettiin aamulla, että aamuyön tunteina hän oli nukkunut pois. Mitä ilmeisimmin nukkuessaan, koska ainakin aiemmin käynyt hoitaja oli nähnyt hänet nukkumassa. En ole ennen vainajaa livenä nähnyt ja sekin vähän jännitti. Mutta turhaan. Hän oli hyvin levollisen ja kauniin näköinen ja aika pitkäksikin venynyt aika ruumiin äärellä jäi hyväksi muistoksi kaikessa haikeudessaan. Oli se sitten kuitenkin vähän yllätys, kun kuntoutusosastolla oli ja pientä kuntoutumista oli jo alkanut tapahtua. Toisaalta hän oli 85v ja kyllä heikossa kunnossa. Ja itse niin valmiina lähtemään.
Olen aika väsynyt. Unet ovat olleet vähän huonoja viimeisen viikon aikana. Päässä pyörii niin kaikenlaista. Hyviä muistoja ja kaipausta, itsesyytöksiäkin ankaruudestani häntä kohtaa, hautajaisiin ynnä muuhun kuoleman jälkeiseen elämään liittyviä käytännön asioita, konkreettisen arjen muutos maatilalla kun äiti ei ole enää pitämässä järjestystä, toisten tunteet ja reaktiot asioihin, oman paikan ihmettely. Ja ties mitä muuta.
”Näin on myös kuolleiden ylösnousemus: Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa. Kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa. Kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa.” (1. Kor. 15:42-43) Äidin kohdalla on niin selkeää, että hän kuoli uskossa Herraan Jeesukseen. Ei tarvitse arvuutella ja se on suuri lohdutus. Nyt on kaikki kirkasta ja täydellistä hänen kohdallaan.
Luulin, että haluaisin kirjoittaa enemmän, mutta en nyt näköjään jaksakaan. Kaikki on vielä liian sekavaa, jäsentymätöntä ja henkilökohtaistakin kirjoittamiseen. Hautajaiset ovat vasta viikon päästä ja myöhemmin pidettävien muistoseurojen ajankohtakin päättämättä.
”Kun syntinen saa
näin nukkua haavoihin Herran,
niin helmasta maan
hän riemuun on nouseva kerran.”
