Neljä viikkoa jo kulunut edellisestä kirjoittelusta. Tuntuu hyvältä taas pitkästä aikaa rauhoittua blogin äärellä. Sytyttää kynttilä ja alkaa maalailla syksyisiä tunnelmia. Kaunein ruska on jo mennyttä, mutta joistakin väreistä voi vielä iloita. Päivien lyhentyminen on hyvin konkreettista ja ajatus talvesta käperryttää.
Kahtena edellisenä viikonloppuna en kirjoittanut, kun aika kului ensin äidin hautajaispuhetta valmistellessa ja sitten 10.10.2020 muistotilaisuuden merkeissä. Maatilalla meitä oli viikko sitten 23 henkeä ruokailemassa ja muistelemassa äitiäni ja ikuisuutta ja mielestäni se oli ihan kaunis tilaisuus. Sukulaiset tulivat viiden maakunnan alueelta, joten koronasyksy toi oman mausteensa kokoontumiseen. Suurin osa piti kasvomaskeja ja valitettavasti viime hetken korona-aiheisia peruutuksiakin tuli. Kuitenkin on kiitollinen mieli, että tilaisuus oli vielä mahdollista pitää ja päällimmäiseksi tapahtumasta jäi mieleen ihan muuta kuin kasvomaskit. Sinänsä äidin 10 vuotta sitten kirjatut toiveet pienimuotoisista hautajaisista sopivat tähän aikaan oikein hyvin.
Mieleni on tänä syksynä ollut melko rauhaton. Äidin rooli on maatilalla ollut iso. 84-v isäni rooli on edelleen myös iso, mutta silti toinen puolisko on poissa ja jotenkin on selvää, että muutosten aikaa eletään. Siihen liittyy suuri hämmennys, koska näköpiirissä ei ollenkaan ole se, mitä se muutosten jälkeinen elämä sitten olisi. Missä on minun paikkani? Se on pelottavan iso kysymys. Vielä suuremmalta tuntuu kysymys: Kenen kanssa eteenpäin? Yksinäisyys tuntuu järjettömältä, mutta puolisoasiatkin ovat minut jo niin kauan kiertäneet, että on vaikea uskoa vieläkö Jumala haluaisi elämään tuoda sellaisen henkilön, jonka kanssa voisi olla aito yhteys Jeesuksessa ja yhteinen näky palvella Herraa. Miehiin liittyvät ajatukset ovat yksi syy, miksi mieleni on ollut niin rauhaton tänä syksynä. Äidin poismeno aiheuttaa tietynlaisen tyhjiön, joka sitten helposti täyttyy tällä muulla. Olen nukkunut aika huonosti ja minun on ollut vaikeuksia keskittyä yhtään mihinkään. Ehkä siksikin oli niin hyvä kirjoittaa se hautajaispuhe. Siihen pystyin keskittymään.
Yksi syksyn lisähämmennys on ollut vielä tämän kerrostalon asiat. Tämä talo on 16 vuotta vanha eli kerrostaloksi ihan uudehko edelleen. Jokainen joka täältä on osakkeet ostanut, on tehnyt sen siinä ajatuksessa, että putkiremonttia ei ainakaan ole lähitulevaisuudessa edessä. Nyt olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että parin viikon päästä on ylimääräinen yhtiökokous, jossa päätetään käyttövesiputkien uusimisen suunnittelun aloittamisesta. Asia tuskin mieltäni pahemmin mietityttäisi, ellen olisi edelleen taloyhtiön puheenjohtaja. Vuotavat putket ovat tulleet valitettavan tutuksi asiaksi ja muuten niin mukava taloyhtiö on harmillisen asian edessä. Kukaan ei edes pysty sanomaan mistä vuodot varsinaisesti johtuvat. Jotenkin kupariputki on huonolaatuista, mutta koska rakennuttajan vastuu 10 vuotta on ohi, mitään korvauksia ei mistään saa. No, rukouksin on eteenpäin menty ja nähtäväksi jää mitä asia tullessaan tuo.
Ehkä tämä jotakin uudenlaista vastuunotonkin aikaa on. Ja toisaalta uusilla alueilla Jumalan varaan asioiden laittamista. Uusia asioita tulee omalle vastuulle ja sitten taas uudenlaisesti saa opetella antamaan niitä Herralle ja Hänen huolenpitoonsa. Ja myös uusia ihmisiä kenen kanssa toimia. Yksinäiseksi en haluaisi jäädä, mutta en myöskään haluaisi että se, mikä on Herralta tullutta ja arvokasta päätyisi lähisuhteeksi raadelluksi, tallatuksi ja piilotetuksi. Tämä on iso kysymys. En haluaisi parisuhdetta, jossa Jeesus tuntuu olevan kauempana, kuin omassa yksinäisessä arjessani. Mieluummin aivan päinvastoin. En kai muuten voisi kokea mitään turvallisuutta ja iloa.
Jonkunlaisessa muutosten aallokossa nyt matkataan. Tämä epätietoisuus on hankalaa, mutta saanhan Hänen myrskyissäkin luottaa.
”Ei kukaan ole niin kuin Jesurunin Jumala, joka ratsastaa sinun avuksesi taivaasta, ylhäisyydessään pilvien päältä. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala, sinua kannattavat ikuiset käsivarret. Hän karkotti viholliset sinun tieltäsi ja sanoi: ’Hävitä heidät!’” (5. Moos. 33:26-27)
 |
Kuva on mökin puuhellasta. Sen ainakin saa olla palveluksessa taas pitkästä aikaa. Herkkänenäinen vuokralainen on nyt kuukauden päivät asunut pikku talossa ilman oirehtimisia. Hän on innostunut puuhellakokkauksesta ja –lämmityksestä. Tuntuu kivalta, että viime kevään homeremontti teki tehtävänsä ja tulipesätkin saavat vielä käyttöä.
