Kesävirroilla

Heinäkuun viimeinen päivä. Vielä on kesää jäljellä, mutta ehkä on ilmassa jo jotain häivähdyksiä syksyynkin päin käymisestä. Vaikka kesä on ollut peltokasveille liian kuiva, on silti kiitollinen mieli runsaista aurinkoisista päivistä ja lukuisista uintiretkistä. Vajaa viikko sitten vuokrasin ekaa kertaa sup-laudan ja sehän oli oikein mukavaa toimintaa. Suppailtiin pikkujoessa ja sitten myös kauniissa järvimaisemissa. Kiitos Herralle niistäkin päivistä, joissa pääsi kovastikin lomatunnelmaan. Myös naapurikaupungissa vuoden tauon jälkeen järjestetty kristillisen musiikin kesätapahtuma oli oikein mukavaa ja iloista vaihtelua. Vaikka en isoja tapahtumia juurikaan kaipaa, oli tuolla kuitenkin hyvä olla ja kiva nähdä paljon tuttuja ja tuntemattomiakin naamoja pitkästä aikaa.

Kanoille kuuluu edelleen oikein hyvää. Muniminenkin on opittu sisätiloihin, mikä on hieno juttu. Sitten päivät kulunut tonkimisessa, kuopsutuksessa ja pörriäisten perässä juoksennellessa. Ihmisten perään tulevat myös oikein innokkaasti ruuan toivossa ja ihan iloisia ja reippaita kavereita ovat. Rauhallisin ja ihmisaroin on silkkikukko, mutta kyllä sekin kanalaumansa kanssa ihan hyvin pärjää, vaikka ei kooltaan isompi olekaan, painoltaan varmaan kanoja kevyempikin. En ymmärrä miten joskus minulla on voinut olla joka toinen päivä jotakin kana-asioita kerrottavaksi ja kirjoitettavaksi. Nyt on kanapuoli aika äkkiä raportoitu. Mutta olen iloinen, että Herra antoi intoa kanat hankkia tänäkin vuonna. Nähtäväksi jää, mitä syksy tuo tullessaan. Päätä pölkylle vai talvikanalan rakentamista.. Tätä en vielä tiedä. Ai, niin olihan se palautusmahdollisuuskin. En vaan tiedä tarkoittaako sekin, että sitten vaan siellä päässä laitetaan päätä pölkylle.

No sitten on tämä tapailu, joka on avoin kortti ja rukousaihe. Tuntuu, että avoimia asioita on niin paljon, ettei ole pystynyt edes seurustelusta puhumaan. Koska kyseessä ei ole mikään kaukosuhde (vaan aivan päinvastoin), yhteistä hengailuaikaa tulee aika helposti ”ihan itsestään”. Mutta sitten on liuta isoja asioita, joista ei voi päästä eteenpäin, muuta kuin että Jumala niissä eteenpäin vie. Ja jos ei vie, niin sitten on turha yrittää itse potkia eteenpäin, vaikka joskus sellaista kovasti haluaisikin. Ja sitten taas kuitenkaan ei halua itse potkia, kun sillä tyylillä pääsee sitten vain syvemmälle karikkoon. Onhan tämä tapailu yhdenlainen tämän kesän teema ollut ja sillä asialla olen ainakin pientä päätäni väsyksiin saakka vaivannut. En yhtään tiedä, mikä asia voisi tuoda selvyyden suuntaamme, mutta uskon, että kyllä Jeesus voi. Toivon todella, ettei tämä olisi taas joku epämääräinen jämähdyssuhde, mihin jää vain roikkumaan, kun ei muutakaan osaa. Toisaalta tyypillisempi käyttäytymiseni on ollut juosta hyvin äkkiä karkuun enkä nyt haluaisi toimia silläkään lailla. Herralta tähän apua ja vastausta pyydämme. Antaakohan hän rakkauden virtojen nousta ja viedä yli nyt hankalilta tuntuvien asioiden vai tekeekö selvyyden jollakin muulla lailla, että tästä ei paatti eteenpäin kulje? Se jää nähtäväksi.

Alkava elokuu muistuttelee myös vuodentakaisista tapahtumista eli äidin sairastumisesta ja kuolemasta. Aina välillä on ikävä. Joskus haluaisi kertoa jotakin. Joskus toivoisi, että hän olisi vielä kantamassa vastuuta eikä se kaatuisi minun päälleni. Tuntuu, että olen ollut äidin kuoleman jälkeen vakavampi ja taakoittuneempi vastuista, kun nyt sitten vasta opettelee näiden uusien taakkojen heittämistä Herran haltuun. Joskus on yksinäinen olo. Mutta on tämä vuosi sitten hyvinkin mennyt. Kiitos Jumalalle, 85 v isäni on ollut kuluneen vuoden ihan tarpeeksi hyvässä kunnossa, eikä ole hänen vointiaan tarvinnut murehtia. Äidin kuoleman jälkeen ajattelin, että olisi kamalaa, jos isä kuolisi hyvin pian perään. On se kuolema niin valtavan työllistävää toimintaa kaiken muun surutyön jne lisäksi. Mutta kyllä Herra siinäkin auttaa ja voimat antaa eli hyvin on kaikki mennyt.

Tämmöisissä mietteissä sitten kohti elokuuta. Varmaankin puintiaikaakin sitten luvassa, jos sopivia ilmoja suodaan ja muutenkin saadaan homma käyntiin.

”Olkoon ilosi Herrassa, niin hän antaa sinulle, mitä sydämesi pyytää. Anna tiesi Herran haltuun ja luota häneen, niin hän sen tekee.” (Ps. 37:4,5)

Stressimunia

Johonkin tämä aika vain menee, en edes oikein tiedä mihin. Taas on neljä viikkoa hurahtanut edellisestä kirjoituksesta. Omat rauhalliset hetket vailla mitään velvollisuuksia ovat tulleet harvinaisemmiksi ehkä vielä enemmän sen jälkeen kun muutin kesäasumaan maatilalle. On uusi ja vaikea asia oppia elämään ympäristössä, jossa silmissä on jatkuvasti tekemättömiä juttuja ja kuitenkin ottaa rauhallisesti ilman murheita ja paineita. Tässä kyllä tarvitsen hyvin paljon Jumalan apua. On ihanaa olla täällä maalla ja luonnon helmassa, mutta sitten on se tekemisen ja siitä stressaamisen puoli. Ja siitäkin olen melkein hämmästynyt, kuinka paljon täällä talossa saa jatkuvasti kävellä eestaas, hyvin eri meinigillä kuin pienessä kaksiossa.

No, omasta sopeutumisestani en niin tiedä, mutta kanat ainakin ovat kotiutuneet oikein hyvin. Ne kulkevat vapaana kuopsuttelemassa ja matoja kaivamassa ja toistaiseksi ei ole ollut mitään ihmeellistä alkujännityksiensä jälkeen. Muninta alkoi parin viikon täällä olon jälkeen ja nyt on omien kanojen munia runsaasti saatavilla. Munintapesiin kanat eivät ole oppineet munimaan vaan munat pyöräytetään yleensä niin että kolme munii olkipehkulle ja yksi munii ulos maahan. On vähän harmillista että munat tulevat helposti likaisiksi, varsinkin se maamuna, mutta eipä näille ole sitten munintapesä ollut mitenkään puoleensavetävä. En tiedä johtuuko siitä, että ovat tehomunijoiksi jalostettuja eikä mitään haudontaviettiä ainakaan ole olemassa. Kanat ovat aika kesyjä ja ne saa suht helposti napattua syliin. Silkkikukko on varovaisempi ja vaikka toivoinkin voivani silitellä sen pehmeitä karvoja, se haave ei ole toteutunut. Mutta muuten on oikein mukava kukko.

Kuluneella viikolla oli ihan hieno tapahtuma täällä maatilalla. Pidettiin kesäseurat ja väkeä tuli yllättävän paljon. Sitten äidin hautajaisten ei täällä ole oikein ketään vieraita pahemmin ollut ja nyt oli sitten yhtäkkiä 35 hengen kokoontuminen Sanan äärellä. Yhtään ei tiennyt etukäteen paljonko väkeä tulee ja ketä, mutta sitten kokoonpano olikin hyvin monipuolinen kylänmiehistä aina 200 kilometrin päästä tulleisiin asti. Vaikea tietää (eikä asiani olekaan), mitä Jumala itse kunkin sydämessä teki, mutta oli kyllä aivan hienoa saada antaa näitä tiloja tuollaiseen käyttöön. Olihan siinä sitten oma valmistelunsa ja jännityksensäkin eli varmaan nyt olen vielä vähän väsynyt siitäkin. Väsynyt, mutta onnellinen, mitä seuroihin tulee.

Sitten on vielä tämä tapailunpoikanen, jossa pause-napin painamisesta huolimatta tuntuu, että Jumala kuitenkin myös työstää jotain, nostaa esille asioita ja jollain lailla vie eteenpäin. Minua vähän ahdistaa, kun en TIEDÄ mitä tapahtuu ja tulee tapahtumaan, pelkään kovasti sydänsuruja ja jotain häpeällisiä käänteitä tai yllätyksiä, hylätyksi tulemista tai hylkäämistä jne. On välillä masentavaa, kun asiat eivät voi olla aivan selviä ja on tullut selväksi että Jumalalle on vielä paljon työstettävää itse kussakin. Kukaan ei voi tietää, johtaako työstämiset sitten yhteen vai erikseen, mutta toivottavasti kuitenkin Jumalan suuntaan. Jotakin nöyryyttä kai vaatii tämäkin vaihe, että suostuu tähän epäselvyyden kaaokseen ja ottaa vastaan erilaiset pelottavatkin mahdollisuudet. Sydänsuruharavana ihmettelen, miksi tässä nyt sitten asiat olisivat jotenkin toisin, kun aina ennenkin ihastukseni ovat päättyneet siihen, että Jumala on irrottanut tavalla tai toisella. Jotakin katkeruuttakin menneestä on saanut huomata, vaikka toisaalta kiitollisuutta johdatuksestakin. Muunkinlaista hämmennystä löytyy ja onhan tämä epäselvyys toinen stressinaihe sen lisäksi että tekemättömät työt vilkkuvat silmissä. Toivottavasti saisi irrottaa kaikesta omasta yrittämisestä ja ulkokuorien pitämisestä. Nämä uudet elämänvaiheet tosiaankin tuovat esiin taas uudet murheet ja uudet tarpeet saada opetella luottamaan Isään syvemmälle sydämessään.

Kuluneella viikolla kävi sitten vihdoin homekoira haistelemassa mökkiä, joka on ollut nyt puoli vuotta asumattomana. Kyllä se sieltä hometta haukahteli eri kohdista eli siitä sitten taas osviittaa saatiin, mitä avata seuraavaksi. On se kyllä aika projekti ollut, mutta ei nyt kuitenkaan mikään erityisempi stressin aihe. Nähtäväksi jää, tuleeko se vielä joskus asumiskelpoiseksi.

Tästäkin tuli nyt vain tämmöinen päivityspläjäys, kun näin harvoin pääsee kirjoittamaan. Jotakin lomafiilistä tähän kesään vielä kaipaisin, mutta katsotaan miten Jumala asioita järjestää tai uskallanko itse todeta itselleni sen tarvetta. En vaan oikein tiedä, mitä se sitten käytännössä tarkoittaisi. Ehkä olisi vain hienoa olla joku aika ilman kellonaikojen mukaan menemistä.

Mutta joo, heikkouteen, herkkyyteen, avoimuuteen, rehellisyyteen – siinä ainakin jotakin suuntia mihin Jumala vie näiden kaikkien vaiheiden keskellä. Luotetaan, että Hän osaa käsitellä itse kutakin parhaiten.

”Katso, niin kuin savi on savenvalajan kädessä, niin te olette minun kädessäni, te Israelin heimo.” (Jer. 18:6)

                                Kanalauma, Lucy-leikkikoira ja siskonpojan vartalo