Mitä tapahtui?

Pari päivää sitten kävin naistentautien poliklinkalla ja tulin sieltä ulos hyvin hämmentyneenä e-pillerireseptin kanssa. Tämä lääkäri ei nyt sitten ollenkaan nähnyt niitä samoja isoja nesterakkuloita, mitä se edellinen näki kaksi viikkoa sitten ja alkoi puhua leikkauksesta. Mitä ihmettä tapahtui? Antoiko Jumala niiden pienetä tässä parissa viikossa? Onko se jotenkin luonnollistakin että niin voi tapahtua?  Vai onko mahdollista, että tämä lääkäri ei saanut ultraäänilaitetta osumaan oikeaan kohtaan? Se mikä nyt ainakin oli selvää, oli se, että syövän merkkiaineet eivät olleet koholla. Kiitos Jumalalle siitä.

Olen todella epäileväinen sen suhteen, että tuo e-pilleri oikeasti sopisi minulle ja hirvittää edes kokeilla. Mutta kai se nyt tässä kohtaa on sitten paras vaihtoehto mitä saattoi tapahtua. Tämä tarina nyt sitten vielä jatkuu.

Oli kyllä mielenkiintoiset nuo kaksi viikkoa poliklinikka-aikaa odotellessa. Vaikka välillä tuli ahdistuksen aaltoja, sai silti jättää itsensä myös turvallisesti Herran käsiin. Nyt on tosiaan hämmentynyt olo. Olin niin varma, että jonkunlainen leikkaus on tulossa, että aloin jo miettiä kaikkia sairausloman hyviä puolia. Haaveilin todellisesta katkosta tähän rutiinienpyöritykseen. Että sitten en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, kun tuli vain pilleriresepti. Sisin kaipaa edelleen jotakin suurta lepoa.

Youtube tarjosi minulle vähän aikaa sitten läheisriippuvuus-videota. Se kolahti yllättävän paljon nyt. Toisten kautta ajattelu on hyvin usein ongelmani. Tämmöisessä blogikirjoittamisessa on helppoa olla avoin, kun kukaan ei ole lähellä, jotta ajatteluni mukautuisi toisen vaikutuksesta yhtään. Mutta sitten mitä läheisempi ja tarvitsevampi toinen ihminen on, sitä hankalammaksi kaikki menee. Kai tämä sairaalloinen sairaslomasta haaveilu jotenkin liittyy tähän. On vaan muuten niin vaikea antaa itselleen vapautusta arjen rutiineista, kun ympärillä on tarvitsevia ihmisiä. On vaikea sanoa muille, että en tee tätä kun tämä asia ei nyt vaan kiinnosta, jos se on jotakin mitä on normaalisti tehnyt jo vuosia. Se on vaikeaa, kun ei halua loukata tai aiheuttaa hankaluuksia. Ja miksi ei halua? Koska toisen tunnereaktiot vaikuttavat niin paljon itseen. Tätä kai se läheisriippuvuus ainakin osittain on. Lisäksi on vaikea päästää muita ihmisiä hyvin läheiseen arkiseen yhteyteen, koska sitten tulee vain lisää siteitä ja vaikutteita ja kokemusta siitä, että oma tila pienenee ja toisen ajatteleminen valtaa niin suuren osan omasta ajatuskapasiteetista. On ylipäätään vaikea sanoa yhtään mitään, missä tietää toisen olevan eri mieltä. Ja näitähän asioita maailma on täynnä.

Kiitos Jeesus, että autat näissä läheisriippuvuus ym. ihmispelkoasioissa.

Suuri nollaus

Ensi viikolla menen verikokeeseen, josta tutkitaan syövän merkkiaineita.  Olihan se vähän yllätys. Ja sitten kuitenkin myös paluu menneisyyteen. Olen ollut tässä samanlaisessa tilanteessa v. 2010. Useampaan vuoteen en ole enää käyttänyt e-pillereitä endometrioosin estoon sen jälkeen, kun gynekologi sanoi, että silloin käyttämäni valmiste ei ole hyvä yli 40-vuotiaalle. Uutta sopivaan ei muutaman kokeilun seurauksena löytynyt, enkä kovin motivoitunut myös lukuisiin kokeiluihin ollut. Olen oma-aloitteisesti käynyt säännöllisesti noin vuosittain seurannassa, mutta nyt oli sitten osittain koronankin takia kahden vuoden väli. Ja pum, ultrasta löytyi taas munasarjasta endometrioosin nesterakkuloita ja lisäksi joku epämääräisen näköinen juttu, mikä erityisesti herätti lääkärin huomion. Endometrioosia ja/tai munasarjasyöpää ja varmaankin on jonkunnäköinen leikkaus tulossa joka tapauksessa. 11 vuotta sitten syöpä pystyttiin sulkemaan pois vasta leikkauksessa, kun endometrioosikin nostaa samoja merkkiaineita kuin munasarjasyöpä. Tosin kuulemma diagnostiikka on kehittynyt tänä aikana.

Ihan mielenkiintoista. Toisaalta niin kamalaa, ja toisaalta niin hienoa olla taas jotenkin Jumalan käsittelyssä vähän uudella tavalla. Vakavan sairauden mahdollisuus ja kuoleman varjo tuovat elämään todella erilaisia näkökulmia, mitä muuten tasapaksussa ja jotenkin tylsässä arjessa ei näe. Miten eläisin ja mitä tekisin, jos elinaikaa olisikin jäljellä vain muutama kuukausi tai vuosi? Usein ajattelee, että on juttuja mitä haluaisi tehdä, mutta että nyt ei ole voimaa tai uskallusta ja asiat vain lykkääntyvät.

Mutta oikeasti ei ole ollut voimia aiemmin tarttua uusiin juttuihin. Energiaa menee vaan johonkin – kenties semmoiseen yleiseen elämänpelkoon ja jännityksiin, ihmispelkoihin ja muuhun jäykistävään. Tämän kesän aikana myös fyysinen kuntoni on huonontunut. Pidemmän kävelyn jälkeen saatan olla hyvin uupunut toisin kuin ennen, hengästyn helpommin ja tämmöistä kaikkea epämääräistä on ollut. Ja sitten muisti on aivan onneton. Mittautin aikaisemmin syksyllä veriarvoja, eikä niissä ollut mitään ihmeellistä. Ferritiinikin oli pikkuisen noussut viime mittauksesta. Nämä epämääräiset oireet yhdistettynä tuohon munasarjalöydökseen ovat nyt sitten tietysti vähän huolestuttavia. Toisaalta on ihan hienoa päästä tutkimuksiin, kun tämmöisiä yleistilan oireita on kuitenkin ollut, vaikka itse endometrioosista ei minulla ole juurikaan vaivaa ollut. Monillahan se on jo itsessään niin kivulias, että sen takia on pakko käyttää e-pillereitä, mutta minulla on ollut jotakin eri tyyppiä, missä kivut eivät ole mainitsemisen arvoisia.

Lapsettomuus, syöpähoidot, kuoleman mahdollisuus  - ja Jumalan mahdollisuudet vielä uuteen aikakauteen täällä tai sitten kirkkaudessa. Ajatuksia todella tulee. Edellisen leikkauksen seurauksena käynnistyi prosessi, jonka lopputulos oli irtisanoutuminen palkkatyöstä. Tälläkin kertaa on taas tuntemattoman äärellä. Jotakin muutosta todella kaipaisin, mutta itse en pysty itseäni muuttamaan. Haluaisin rakastaa Jeesusta ja ihmisiä ja tehdä jotakin aidosta sydämen halusta nousevaa, mutta sitten oma sydän on kylmä, turta, kyyninen ja pelkääväinen. Ja tekemiset tapahtuvat usein velvollisuudesta tai ainakin sellainen on jollain osuudella mukana, vaikka omaa haluakin olisi joku prosenttiosuus myös. Usein on semmoinen puolisydäminen olo ja jonkunlainen raskaus kaikessa mukana.

Kun ajatusmaailma on tämmöinen vähän raskas, tuo tämä uusi sairauskuvio jotenkin mielenkiintoisen uuden tilanteen tähän talveen. Että kaikki ei vain jatku sitä samaa yksitoikkoista rataansa, vaan että tuleekin jotakin tämmöistä uutta. Vieläkö Jumalalla olisi keinoja puhutella ja antaa uutta suuntaa minullekin? Kaikessa outoudessaan tämä tilanne tuo uusia näköaloja esiin.

”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra, sillä niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes. 55:8)

Pohdintojen vankiloissa

Täälläpä jälleen kirjoitellaan pitkästä aikaa – lokakuuta jo ja syyskuun tekstit jäivät kokonaan välistä. Vaikka onhan tänä vuonna näitä pidempiä kirjoitusvälejä ollut ennenkin. Lieköhän tämä se kuuluisa uusi normaali?

Kolme viikkoa olen asunut takaisin kerrostalolla. Nopeasti tänne omaan kotiin kotiutui 3,5 kk maatilalla asumisen jälkeen. Nyt on sitten putkiremontti takana, mikä on hieno asia. Konkreettisia seurauksia ovat  asuntokohtaiset vesimittarit ja putkiremontin maksaminen.

Syyskuussa oli aivan hienoja juttuja, ystävän vierailua, hieno sähköposti ihmiseltä, jonka kanssa en ole ollut yhteydessä kymmeneen vuoteen, kaunista syksyä ja lomantapaistakin. Suunnitelma oli pitää viikko vapaata maatilakuvioista, mikä ei sitten aivan onnistunut kokonaisuudessaan, mutta oli ihan hyvä aloitus kuitenkin. Yhdessä kansallispuistossa oltiin kävelemässä, mikä oli aivan kiva reissu, kun nyt niin pienet ympyrät on muuten ollut.

Hyvien ulkoiset asioiden lisäksi on sitten ollut tätä jatkuvaa sisäistä kaaosta ja pähkäilyä erinäisten asioiden parissa. Mietin väsymiseen saakka ihmissuhdeasioita ja sitten toinen asia, mitä myös aika paljon ajattelen ja pohdiskelen, on nämä koronarokotukseen liittyvät kuviot. Molemmissa asioissa miettii ja kyselee Herran tahtoa ja näkökulmaa, mutta samalla koittaa sitä myös itse pähkäillä ja pelkää vääriä ratkaisuja, niin kyllä siinä sitten pienen nupin aika sekaisin saa. Minua ihmetyttää, ettei julkisessa keskustelussa juuri ketään tunnu kiinnostavan mRNA-rokotteen eettinen puoli eli että onko ihmisellä oikeus laittaa ihmiskeho tuottamaan keinotekoisesti viruksen proteiinia. Maataloudessa EU on pitkään vastustanut geenimuunneltujen kasvien käyttöä ja nyt yhtäkkiä ilman mitään eettistä pohdintaa geeniteknologian käyttö tuodaan ihmiskehoon tuosta vain. Minua pientä pallopäätä sitten ihmetyttää näin iso kysymys, jonka äärellä koen olevani jotenkin yksin. Ja sitten tällaista pohdintaa pidetään vielä foliohattuiluna ja ties minä hyvin pahana asiana. Enkä todellakaan halua että kukaan sairastuu, niin siksi tämä on niin ahdistava asia.

Sitten nämä ihmissuhdeasiatkin ovat sellaisia että niissäkin koen pohjimmiltaan jotakin yksinäisyyttä, kun eihän sitä kukaan toinen voi niissäkään asioissa tehdä valintaa toisen puolesta. Aina tuntuu olevan näkökulmia suuntaan ja toiseen ja niiden aalloilla sitten heittelehtii sinne tänne.

Oma ymmärrys on huono neuvoja. ”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaa omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” (Snl. 3:5-6) Itse olen aika ajattelevainen ja se tuo omat sudenkuoppansa, kun päätyy niin helposti tällaisiin miettimisten kierteisiin, mistä sitten yrittää vapaaksi lisääntyvällä miettimisellä, mikä vie vai syvemmälle eikä pois. On niin vaikea saada sydämestään kiinni ja Herraan turvaamisesta samalla kun heittää ajattelunsa syrjään. Että aivanko oikeasti luottaisi Herraan eikä omaan ymmärrykseen? Että aivanko oikeasti Hän pitäisi huolen eikä minun tarvitse yrittää ymmärtää näitä asioita? Ilman Jumalaa en kyllä pysty yhtään edes turvaamaan Häneen. Hänen pitää auttaa siinäkin. On kyllä pelkoja, jotka estävät turvaamasta kokonaan oikeasti vakavissa asioissa.

Joo, tällaista täällä. Aika sekavaa välillä. Mutta nyt pitää alkaa valmistautua lähtemään seuraavaan juttuun.

"Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän vastasi ja vei minun avaralle paikalle." (Ps. 118:5)