Täälläpä jälleen kirjoitellaan pitkästä aikaa – lokakuuta jo ja syyskuun tekstit jäivät kokonaan välistä. Vaikka onhan tänä vuonna näitä pidempiä kirjoitusvälejä ollut ennenkin. Lieköhän tämä se kuuluisa uusi normaali?
Kolme viikkoa olen asunut takaisin kerrostalolla. Nopeasti tänne omaan kotiin kotiutui 3,5 kk maatilalla asumisen jälkeen. Nyt on sitten putkiremontti takana, mikä on hieno asia. Konkreettisia seurauksia ovat asuntokohtaiset vesimittarit ja putkiremontin maksaminen.
Syyskuussa oli aivan hienoja juttuja, ystävän vierailua, hieno sähköposti ihmiseltä, jonka kanssa en ole ollut yhteydessä kymmeneen vuoteen, kaunista syksyä ja lomantapaistakin. Suunnitelma oli pitää viikko vapaata maatilakuvioista, mikä ei sitten aivan onnistunut kokonaisuudessaan, mutta oli ihan hyvä aloitus kuitenkin. Yhdessä kansallispuistossa oltiin kävelemässä, mikä oli aivan kiva reissu, kun nyt niin pienet ympyrät on muuten ollut.
Hyvien ulkoiset asioiden lisäksi on sitten ollut tätä jatkuvaa sisäistä kaaosta ja pähkäilyä erinäisten asioiden parissa. Mietin väsymiseen saakka ihmissuhdeasioita ja sitten toinen asia, mitä myös aika paljon ajattelen ja pohdiskelen, on nämä koronarokotukseen liittyvät kuviot. Molemmissa asioissa miettii ja kyselee Herran tahtoa ja näkökulmaa, mutta samalla koittaa sitä myös itse pähkäillä ja pelkää vääriä ratkaisuja, niin kyllä siinä sitten pienen nupin aika sekaisin saa. Minua ihmetyttää, ettei julkisessa keskustelussa juuri ketään tunnu kiinnostavan mRNA-rokotteen eettinen puoli eli että onko ihmisellä oikeus laittaa ihmiskeho tuottamaan keinotekoisesti viruksen proteiinia. Maataloudessa EU on pitkään vastustanut geenimuunneltujen kasvien käyttöä ja nyt yhtäkkiä ilman mitään eettistä pohdintaa geeniteknologian käyttö tuodaan ihmiskehoon tuosta vain. Minua pientä pallopäätä sitten ihmetyttää näin iso kysymys, jonka äärellä koen olevani jotenkin yksin. Ja sitten tällaista pohdintaa pidetään vielä foliohattuiluna ja ties minä hyvin pahana asiana. Enkä todellakaan halua että kukaan sairastuu, niin siksi tämä on niin ahdistava asia.
Sitten nämä ihmissuhdeasiatkin ovat sellaisia että niissäkin koen pohjimmiltaan jotakin yksinäisyyttä, kun eihän sitä kukaan toinen voi niissäkään asioissa tehdä valintaa toisen puolesta. Aina tuntuu olevan näkökulmia suuntaan ja toiseen ja niiden aalloilla sitten heittelehtii sinne tänne.
Oma ymmärrys on huono neuvoja. ”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi, älä nojaa omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” (Snl. 3:5-6) Itse olen aika ajattelevainen ja se tuo omat sudenkuoppansa, kun päätyy niin helposti tällaisiin miettimisten kierteisiin, mistä sitten yrittää vapaaksi lisääntyvällä miettimisellä, mikä vie vai syvemmälle eikä pois. On niin vaikea saada sydämestään kiinni ja Herraan turvaamisesta samalla kun heittää ajattelunsa syrjään. Että aivanko oikeasti luottaisi Herraan eikä omaan ymmärrykseen? Että aivanko oikeasti Hän pitäisi huolen eikä minun tarvitse yrittää ymmärtää näitä asioita? Ilman Jumalaa en kyllä pysty yhtään edes turvaamaan Häneen. Hänen pitää auttaa siinäkin. On kyllä pelkoja, jotka estävät turvaamasta kokonaan oikeasti vakavissa asioissa.
Joo, tällaista täällä. Aika sekavaa välillä. Mutta nyt pitää alkaa valmistautua lähtemään seuraavaan juttuun.