Kiova, Harkova, Mariupol, Odessa, Lviv.. Viimeisen viiden viikon aikana kaupungit, joista aiemmin kaikkia ei ollut ehkä edes kuullut ovat tulleet nyt tutuiksi surullisella tavalla. Ukrainasta ja ukrainalaisista on tullut kaikille ”tuttuja”. Ja ehkä jossain määrin tähän uuteen tilanteeseen on jo vähän tottunutkin, vaikka paljon rukoiltavaa riittääkin. Itse en ole vielä ollut kontaktissa kenenkään Ukrainan pakolaisen kanssa, mutta tuttuni kyllä ovat olleet. Nähtäväksi jää, tuleeko itsellekin jotain yhteyksiä jossain vaiheessa. Toivottavasti moni heistä saisi tulla uskoon Suomessa ollessaan ja toki muutenkin saada hyvää kohtelua tässä vaikeassa tilanteessa. Kyllähän sitä itsellekin tulee mieleen, että millaista olisi nopeasti pakata reppunsa ja lähteä pois kotoa ja kotimaasta tietämättä onko sinne koskaan enää paluuta. Aika iso ajatus.
Maaliskuu kului siis Ukraina semmoisena tausta-ajatuksena. Lisäksi maaliskuussa olin korona-ajan tähän asti pisimmällä reissulla. Käytiin lyhyesti Helsingissä ja sitten Uudellamaalla tutustumassa kaurankuorintakoneeseen, kun semmoisen osto on ollut vähän mietinnässä. Nämä sotaan liittyvät ajatukset saivat aktivoitumaan tämän kuorintakoneeseen tutustumismatkan, jos vaikka olisi omavaraisuuden lisääminen jotenkin hyvä juttu. Oli virkistävää pitkästä aikaa käydä vähän ajelulla ja Helsingin keskusta oli liki eksoottinen elämys. Taitaa olla melkein kolme vuotta, kun olen viimeksi ollut Helsingissä. Kuorintakoneesta saatiin hyvä esittely, mutta ei sitä nyt ainakaan vielä ole tilattu.
Tämä oli päiväreissu ja olin aivan poikki kun pääsin kotiin. Toisaalta tekisi mieli vähän muillekin reissuille, ja toisaalta on ristiriitainen olo, kun tuntuu, ettei oikein meinaa nykyään jaksaa mitään ja väsyy niin valtavan helposti. Kun ajattelen vaikka Israeliin lähtöä, niin nykyään mietin, että jaksaisinko enää semmoista matkaa millaisilla ennen on ollut. No, sitten vain ajattelee että Jumala antaa voiman, jos on Hän antaa tarkoituksen myös matkustamiseen. Ihmeellistä on, että Israeliin voisi nyt taas pitkästä aikaa aivan vapaasti matkustaa. Ilman rokotustodista. Kaiken koronarokotusuutisoinnin jälkeen olisi luullut, että ehkä se ei ole enää koskaan mahdollista, mutta näin se vaan ainakin Israelin suhteen on. 1.3. lähtien ovat ovet taas olleet kaikille matkailijoille auki. Tämä oli minulle melkein järkytys, kun oli niin ajatellut, että menee vielä kauan ennen kuin matkaa ajatellakaan. Tai että jos sitten Israelin matkaa varten pitää ottaa esim. Novavaxin rokotus. Mutta nyt siellä onkin sitten luovuttu kaikista rajoituksista maskeja lukuun ottamatta. Aivan ihmeellistä. Ei silti ole vielä matka varauksessa tai erityisemmin suunnitteilla. Mutta toki haluaisi olla valmis lähtemään, jos Herra semmoista inspiraatioita antaisi.
Lisääntynyt valo vie myös aivan kuin uuteen aikakauteen. Se vaikuttaa minuun niin paljon nykyään. Mutta sitten on ne sisäiset asiat ja sielun ihmetykset jotka tuntuvat pysyvän välillä valitettavan samoina. Oli sota tai rauha, korona tai ei, talvi tai kesä, niin jotkut vaikeuteni pysyvät hyvin samanlaisina. Paljon on Herralla syvää työtä tehtävänä, mitä näihin tunnemaailma kiemuroihin liittyy. Onko kiintymys aitoa vai takertunutta hylätyksi tulemisen pelkoa? Miksi on niin vaikea pitää omia rajoja ja niin helposti lähtee mukautumaan toisen ajatusmaailman mukaan? Kuinka on niin vaikea keskittyä Herraan ja Hänen äänensä kuulemiseen kun niin monet muut ajatukset vellovat joka suuntaan? Ja ties mitä sellaista, mitä ei nyt ihan suoraan halua tässäkään sanoa. Mietin myös että lähtisinkö juttelemaan erään vähän kauempana asuvan uskovan kanssa näistä asioista, kun en ole oikein puhelimessa puhuvaa sorttia (toki puhun, mutta tykkään paljon enemmän puhua livenä). Nähtäväksi jää.
Niin, tässä sitä taaperretaan. Huhtikuun alku vaikuttaa niin kylmältä, ettei oikein osaa vielä ajatella että kylvöaika voisi olla kuukauden päästä käynnissä. Kesää en ole suuremmin miettinyt, vaikka jotain reissuhaaveita onkin yllättäen pukannut. Mutta en tiedä voivatko ne toteutua, kun en semmoiselle pidemmälle ajelulle, mikä on tullut mieleen, kuitenkaan yksin voisi lähteä.
Tämmöisiä tällä kertaa. Tulikin yllättävän matkustushenkinen kirjoitus, vaikka en ole käynyt kuin päiväretkellä Helsingissä..
”Onnellisia ne ihmiset, joiden voima on sinussa, joilla on sydämellään pyhät matkat! Kun he kulkevat kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja syyssade peittää sen siunauksilla.” (Ps. 84:6-7)