Äitienpäivä. Ehkä vähän hassu olo siitä tänä vuonna, kun se ei nyt oikein tunnu yhtään missään. Jonain vuonna olen kokenut silloin erityistä kipua omasta lapsettomuudesta, jonain vuonna kipuillut suhdetta omaan äitiini. Ja tietysti toisaalta konkreettisesti muistanut häntä. Konkreettisesti ei voi enää muistaa ja nyt kun on toinen äitienpäivä ilman hänen läsnäoloaan, niin se ei ole enää sama kuin ensimmäinen. Tänä vuonna tämä päivä ei oikein aiheuta mitään erityistä tunnetta eikä konkretiaa. Se on nyt vain päivä muiden joukossa.
Yksi asia, mikä kuluneella viikolla sen sijaan aiheutti tunnetta, oli Ylen uutisointi venäläissotilaiden tekemistä lasten ja nuorten joukkoraiskauksista Ukrainassa. Tämä todella aiheutti tunnetta. Mietin että jätänkö uutisen lukematta kun se arvatenkin on niin tuskallista, mutta en sitten halunnut ummistaa silmiänikään asialle. Jotakin niin kauheaa, äärimmäistä tuskaa ja pahuuden näennäistä valtaa. Oli aivan pakko rukoilla ja pyytää että Herra antaisi ajatuksia joiden avulla kestää tällaiset uutiset. Kuitenkin Jumalalla on vastaus aivan kaikkeen eikä mikään ole Hänelle mahdotonta. Olen tuon uutisen jälkeen saanut rukoilla sekä sotilaiden että näiden uhrien puolesta. Että Herra auttaisi ja armahtaisi näitä molempia. Jumalan lopullinen tuomio on oikeudenmukainen ja sydäntä varjelee se, että voi rukoilla vihamiestenkin puolesta ja siunata heitä. Toki tämä kauheus saa huutamaan lisää myös Suomen puolesta. Ettei saman kohtalon tarvitsisi kohdata meitä, vaan voisimme kääntyä Herran puoleen ja tehdä parannusta kansankunnan synneistä ilman että täytyy kohdata näin suuria kauheuksia.
Kevät on ollut viileä, joten pelloillamme ei ole toistaiseksi tapahtunut vielä mitään. Kenties tällä alkavalla viikolla sitten jotakin alkaa tapahtua. Jossain vaiheessa meinasi tupata perinteistä kylvöaikajännitystä, mutta se on nyt onneksi vähän rauhoittunut. Pitää taas koittaa päivä kerrallaan eikä murehtia etukäteen.
Olen myös miettinyt ja rukoillut Israeliin lähtemistä kesäkuussa. Mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tullut täyttä rauhaa asiaan. On paikkoja, missä haluaisin käydä. Viimeksi olin Israelissa 2019 kesäkuussa ja näiden kolmen vuoden aikana yksi tuttuni on aloittanut Jordanin laaksossa pienimuotoisen majatalotoiminnan, minne tietysti kiinnostaisi mennä. Mutta joku nyt sitten vain pidättää, etten pysty varausta tekemään. En tiedä vielä jääkö se kokonaan tekemättä, vai voisiko tämä juttu vielä jotenkin aueta, että saisin innon lähtemiseen. Rukouksiin jää tämä asia vielä.
Tässäpä nyt jotakin kuulumisia näin toukokuun alkuun. Saapa nähdä millainen kevät ja kesä tästä oikein tuleekaan. Toivottavasti saisi olla lähellä Herraa ja elää päivän kerrallaan.
”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä panen turvani Herraan Jumalaan, kertoakseni kaikista sinun töistäsi.” (Ps. 73:28)