sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Kesäasukin paluu

Terveisiä maalta. Muutin viikkoa sitten tänne maatilalle kesäasumaan – sama kuvio kuin viime kesänäkin. Mökki on edelleen homeessa eikä ole ollut mitään todellista toimeliaisuutta sen remonttiin. Viime kesänä jo harjoittelin kesäasumista isäni kanssa samassa talossa ja aivan hyvinhän se sujui. Kuten silloin kerroinkin, talo on sen verran iso, että ulko-ovia on kaksi, molemmilla omat vessat ja hyvin on omaa tilaa. On nyt sitten taas aivan ihana nauttia vihdoinkin lämmenneestä ja kukoistukseen puhjenneesta keväästä. Tämä on mielestäni vuoden kaunein aika, kun vihreä on niin tuoreen ja iloisen vihreää. Tänä vuonna vihreyttä ja lämpöä sai odottaa vielä ehkä normaalia vähän pidempään.

Kylvöt saatiin valmiiksi 20.5. ja kiitos Herralle että kaikki meni aivan hyvin. Muokkaukset hoiti 86 v isäni ja kylvötraktoria ajoi 75-vuotias mies, joka on ollut viime vuosi töissä kylvö- ja korjuuaikana. Varsinainen työntekijämme (42 v) ajoi tasausäestä, levitti lannoitteet (yhdelle pellolle luomukanankakkaraelannoitus), jyräsi ja kaikkea muuta yleisluontoista kylvöihin liittyvää. Itse jyräsin ehkä 2 tuntia ja siinä kaikki. Aika erilaista nyt kuin joskus muinoin kun olen ollut traktorissa itse koko kylvöajan. Ei tulisi enää mitään.

Kylvöjen jälkeen tulee välillä hetkeksi vähän tyhjä olo että mitäs sitten? Eipä nyt mitään ihmeempiä suunnitelmia tällekään kesälle ole. Mutta kyllä ne päivät yleensä tuppaavat täyttymään eikä mihinkään kovin ihmeelliseen minulla energiaa kyllä olekaan. Tähän aikaan keväästä yleensä iskee pieni taiteellisuuspläjäys. Viime vuonna maalasin kiviä ja tänä vuonna tilasin DIY mosaiikkityöpakkauksen kokeiluun. Mitä eläimiin tulee, jonkun näköisistä siivekkäistä olen kyllä taas haaveillut. Kana on tietysti tuttu ja helpoin, mutta sitten näin Torissa myös ilmoituksen ankanpoikasista ja nyt ole youtuubista katsellut kauhean paljon ankkavideoita. Tavallaan olisin hienoa kokeilla jotakin uutta – eli ankkoja. Mutta katsotaan. Lampaita ei varmaankaan tänä vuonna ole enää tulossa, kun lampuri jäi eläkkeelle eikä hänellä ole enää kuin ihan muutama oma lemmikkilammas.

Yksi muutos oli se, että en ole enää taloyhtiön hallituksessa. 10 vuotta tuli oltua ja kyllähän se ihan hyvä kokemus oli. Mutta viime talvena taloon muutti uusi aviopari, jonka mies oli valmis ottamaan vastaan hallituspaikan. Niin näin vapauduin sitten siitä pestistä. Ihan kiva näin, vaikka tämä viimeinen vuosi oli jo hyvin leppoisa kun en ollut enää puheenjohtaja.

Näin on sitten kesä monella lailla avoinna Herran edessä. Kenties tulee mentyä joillekin hengellisille kesäjuhlille, kun niihin on taas mahdollisuus. Joku matkakin olisi varmasti piristävä pitkästä aikaa ja harmittaa, kun on näin jässähtänyt olotila, ettei muka jaksa mitään. Ja sitten on tuo sotatila kuitenkin olemassa ja siten ei ole aivan sellaista ”normaalia” aikaa, mihin oli ennen koronaa tottunut.

Mutta joo, päivä kerrallaan. Ja tänään olisi vielä tarkoitus mennä kuulolle yhteen seurakuntatilaisuuteen. Siunattuja kevätpäiviä!

”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat. Eivät ne tee työtä eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.” (Matt. 6:28-29)