Kesäkanat saapuivat kaksi viikkoa sitten. (Ankat on unohdettu ainakin tältä kesältä.) Tällä kertaa löysin tori.fin kautta kesäkanavälittäjän tästä aika läheltä, noin vartin ajomatkan päästä. Kanat ovat samaa ruskeaa tehomunijarotua, kuin mitä oli viime vuonnakin. Ja nytkin sen ikäisiä että ensimmäisiä munia on saatu sen jälkeen kun viikon olivat olleet täällä. Nuoria ja innokkaita neitejä. Kanoja on 4 ja kukkoa ei nyt sitten ainakaan toistaiseksi ole. Kysyin paikasta mahdollisuutta kukkoon ja heillä ei silloin ollut tarjolla, kun kanat hain. Jälkeenpäin sieltä sitten kuitenkin tarjottiin kukkoakin, mutta se on nyt sitten ainakin toistaiseksi jäänyt hakematta.
Kanat miettimässä voiko piimää juoda.
Näiden kanojen erikoisuus on ollut ruokien poikkeuksellinen nirsoilu ja ennakkoluuloisuus. Useimmat ruuat mitkä olen vuosien varrella oppinut olemaan kanojen herkkua, nämä jättävät koskematta. On selvää, että näitä on syötetty alkupaikassaan täysrehulla eivätkä ole oikein oppineet muuhun. Aiempina vuosina olen oppinut että kuoritut auringonkukansiemenet ovat olleet kanojen herkkua. Nämä eivät ole niitä suostuneet nokkaansa laittamaan. Keitetyt perunat ja meloninkuoret, jossa on vähän melonia vielä jäljellä, jäävät koskematta myös. Alussa olin hieman epätoivoinen että tuleeko tästä yhtään mitään. Vehnän ja kauranjyviä ovat kyllä syöneet alusta asti, mutta siinä jää vielä proteiinit saamatta. Nyt kanat saavat päivittäin herneannoksen vähän keitettynä, niin se kyllä sitten menee. Ja piimä. Mutta ovat kyllä ihme nirsoilijoita. Ja sitten kuitenkin kun vietiin niille muutamia lehtokotiloita, niin johan alkoi taistelu niistä. Hyönteiset, etanat ja madot ovat parasta ikinä.
Kukkoa tarjottiin minulle siinä kohtaa, kun olin kaikkein epätoivoisin kanojen syömisen suhteen. Ajattelin että jos samasta paikasta tulee vielä nirso kukko, joka ei ymmärrä erilaisten ruokien päälle, niin tuleeko tästä yhtään mitään. Mietin että sen sijaan joku sellainen kukko olisi hyvä, joka voisi näyttää kanoille mallia että auringonkukansiemeniäkin voi syödä. Toistaiseksi kanat ovat ihan keskenään ja kyllähän ne ilman kukkoakin pärjäävät. Toisaalta kukon touhuja on kyllä mukava katsella. Ja sitten taas jos ostaa jonkun tuntemattoman kukon, niin ei tiedä että minkä luontoinen kaveri sieltä tulee. Katselen usein tori.fi:n kukkopalstaa ja kyllä siellä vaihtoehtoja on. Toisaalta taas en kovin kaukaa lähtisi hakemaan. Nykyään tulee laskettua paljon enemmän kuin ennen, mitä eri ajomatkojen bensat maksaa. Mutta joo, kyllä kukon voisin vielä ottaakin. Nähtäväksi jää, miten tämä menee. Voi olla että haen vielä nirsokukon, jos se on saatavilla.
Kanojen nimet ovat Rakkaus, Ilo, Rauha ja Itsehillintä. Enkä ole yrittänyt opetella erottamaan niitä toisistaan. Usein on kuitenkin niin, että kolme kanaa on keskenään ja yksi tekee jotain ihan omia juttuja. Muista erillään oleva on silloin Itsehillintä. Paitsi että välillä olen kutsunut sitä Itsepäisyydeksi, koska se välillä tekee hyvinkin omia juttua. Erään kerran kun illalla menin katsomaan kanakoppia, kolme oli sisällä orrella nukkumassa ja neljättä ei näkynyt missään. Olin jo ihan ihmeissäni kun sitä ei näkynyt tarhassakaan. Mutta sitten silmäni osuivat tarhassa olevaan tuomipöheikköön ja siellä tuomenoksalla oli kana orrella! Koskaan ennen ei tämmöistä ole tapahtunut. Itsehillintä oli löytänyt aivan uuden paikalla yöpymiseen! Mutta kyllä se sen jälkeen on nähty orrellakin muiden kanssa.
Eläinjuttuja on nyt näin paljon pitkästä aikaa enkä kaikkea jaksa yksityiskohtaisesti kirjoittaa. En ole vielä päässyt edes kertomaan toisesta eläinlajista! Kesäyllätys on nimittäin se, että täällä nyt sitten kuitenkin on myös kaksi lammasta. Olin ajatellut että tänä vuonna niitä ei sitten enää tule, kun lampuri jäi eläkkeelle. Mutta sitten eräs tuttu kysyi, että voisiko heidän kaksi lammasta tulla kesälaitumelle meille. Ja niin ne sitten tulivat. Muutaman päivä kuluttua tuli järisyttävä soitto. Meidän naapurissa kylässä ollut tanskandoggi oli hyökännyt toisen lampaan kimppuun. Kuvaillun perusteella odotin jotain aivan kauheaa näkyä ja pohdintaa siitä pitääkö lammas lopettaa vai ei. Helpotus oli suuri, kun vamma oli sen näköinen että paraneminen olisi mahdollista. Toki murehdutti ajatus syvän haavan tulehtumisesta, mutta kiitos Jumalalle, viikossa haava on parantunut oikein hyvin. Jännitystrauma kuitenkin näkyy lampaassa edelleen: se pälyilee ympäristöä aika paljon. Voi kun voisi sanoa lampaankielellä, että doggi ei asu tässä lähimaastossa.
Pitkästä aikaa oli nyt paljon eläinkuulumisia, vaikka ne eivät mitenkään ole koko elämä. Pieni ja kiva kesälisä kuitenkin. Jumalasuhdetta joudun kyllä nykyään miettimään ehkä vähän erilailla kuin ennen, kun tuntuu, että niin paljon erilaisia asioita vyöryy ja täyttää mieltä ja sydäntä. On taistelua siinä että rakastaisi tätä maailmaan ja tämän maailman asioita ja Herra jää sitten johonkin sivurooliin ja mukavien asioiden järjestäjän virkaan. Hän on kuitenkin aika lailla jotakin muuta, maailmankaikkeuden Luoja ja Herra, jonka Sanalla on kaikki luotu ja kaikki pysyy voimassa ja olemassa. Sydämestä ja sydämen valtiaan paikasta käydään taistelua. Minä itse, minun omat toiveeni ja haaveeni vai Jeesuksen Hengen kuninkuus? Koen nykyään olevani vähän jotenkin hukassa. On vaikeampi keskittyä Herraan, kuin joskus aikaisemmin. Mutta tällä kertaa lopetan nyt tähän ja kenties joku toinen kerta voin vielä kirjoittaa enemmän tähänkin liittyvää.
”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmien halu ja elämän korskeu, se ei ole Isästä vaan maailmasta. Maailma katoaa himoineen, mutta joka tekee Jumalan tahdon, pysyy iäti.” (1. Joh. 2:15-17)