Kesäasukin paluu

Terveisiä maalta. Muutin viikkoa sitten tänne maatilalle kesäasumaan – sama kuvio kuin viime kesänäkin. Mökki on edelleen homeessa eikä ole ollut mitään todellista toimeliaisuutta sen remonttiin. Viime kesänä jo harjoittelin kesäasumista isäni kanssa samassa talossa ja aivan hyvinhän se sujui. Kuten silloin kerroinkin, talo on sen verran iso, että ulko-ovia on kaksi, molemmilla omat vessat ja hyvin on omaa tilaa. On nyt sitten taas aivan ihana nauttia vihdoinkin lämmenneestä ja kukoistukseen puhjenneesta keväästä. Tämä on mielestäni vuoden kaunein aika, kun vihreä on niin tuoreen ja iloisen vihreää. Tänä vuonna vihreyttä ja lämpöä sai odottaa vielä ehkä normaalia vähän pidempään.

Kylvöt saatiin valmiiksi 20.5. ja kiitos Herralle että kaikki meni aivan hyvin. Muokkaukset hoiti 86 v isäni ja kylvötraktoria ajoi 75-vuotias mies, joka on ollut viime vuosi töissä kylvö- ja korjuuaikana. Varsinainen työntekijämme (42 v) ajoi tasausäestä, levitti lannoitteet (yhdelle pellolle luomukanankakkaraelannoitus), jyräsi ja kaikkea muuta yleisluontoista kylvöihin liittyvää. Itse jyräsin ehkä 2 tuntia ja siinä kaikki. Aika erilaista nyt kuin joskus muinoin kun olen ollut traktorissa itse koko kylvöajan. Ei tulisi enää mitään.

Kylvöjen jälkeen tulee välillä hetkeksi vähän tyhjä olo että mitäs sitten? Eipä nyt mitään ihmeempiä suunnitelmia tällekään kesälle ole. Mutta kyllä ne päivät yleensä tuppaavat täyttymään eikä mihinkään kovin ihmeelliseen minulla energiaa kyllä olekaan. Tähän aikaan keväästä yleensä iskee pieni taiteellisuuspläjäys. Viime vuonna maalasin kiviä ja tänä vuonna tilasin DIY mosaiikkityöpakkauksen kokeiluun. Mitä eläimiin tulee, jonkun näköisistä siivekkäistä olen kyllä taas haaveillut. Kana on tietysti tuttu ja helpoin, mutta sitten näin Torissa myös ilmoituksen ankanpoikasista ja nyt ole youtuubista katsellut kauhean paljon ankkavideoita. Tavallaan olisin hienoa kokeilla jotakin uutta – eli ankkoja. Mutta katsotaan. Lampaita ei varmaankaan tänä vuonna ole enää tulossa, kun lampuri jäi eläkkeelle eikä hänellä ole enää kuin ihan muutama oma lemmikkilammas.

Yksi muutos oli se, että en ole enää taloyhtiön hallituksessa. 10 vuotta tuli oltua ja kyllähän se ihan hyvä kokemus oli. Mutta viime talvena taloon muutti uusi aviopari, jonka mies oli valmis ottamaan vastaan hallituspaikan. Niin näin vapauduin sitten siitä pestistä. Ihan kiva näin, vaikka tämä viimeinen vuosi oli jo hyvin leppoisa kun en ollut enää puheenjohtaja.

Näin on sitten kesä monella lailla avoinna Herran edessä. Kenties tulee mentyä joillekin hengellisille kesäjuhlille, kun niihin on taas mahdollisuus. Joku matkakin olisi varmasti piristävä pitkästä aikaa ja harmittaa, kun on näin jässähtänyt olotila, ettei muka jaksa mitään. Ja sitten on tuo sotatila kuitenkin olemassa ja siten ei ole aivan sellaista ”normaalia” aikaa, mihin oli ennen koronaa tottunut.

Mutta joo, päivä kerrallaan. Ja tänään olisi vielä tarkoitus mennä kuulolle yhteen seurakuntatilaisuuteen. Siunattuja kevätpäiviä!

”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat. Eivät ne tee työtä eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.” (Matt. 6:28-29)

Viileä alkukevät

Äitienpäivä. Ehkä vähän hassu olo siitä tänä vuonna, kun se ei nyt oikein tunnu yhtään missään. Jonain vuonna olen kokenut silloin erityistä kipua omasta lapsettomuudesta, jonain vuonna kipuillut suhdetta omaan äitiini. Ja tietysti toisaalta konkreettisesti muistanut häntä. Konkreettisesti ei voi enää muistaa ja nyt kun on toinen äitienpäivä ilman hänen läsnäoloaan, niin se ei ole enää sama kuin ensimmäinen. Tänä vuonna tämä päivä ei oikein aiheuta mitään erityistä tunnetta eikä konkretiaa. Se on nyt vain päivä muiden joukossa.

Yksi asia, mikä kuluneella viikolla sen sijaan aiheutti tunnetta, oli Ylen uutisointi venäläissotilaiden tekemistä lasten ja nuorten joukkoraiskauksista Ukrainassa. Tämä todella aiheutti tunnetta. Mietin että jätänkö uutisen lukematta kun se arvatenkin on niin tuskallista, mutta en sitten halunnut ummistaa silmiänikään asialle. Jotakin niin kauheaa, äärimmäistä tuskaa ja pahuuden näennäistä valtaa. Oli aivan pakko rukoilla ja pyytää että Herra antaisi ajatuksia joiden avulla kestää tällaiset uutiset. Kuitenkin Jumalalla on vastaus aivan kaikkeen eikä mikään ole Hänelle mahdotonta. Olen tuon uutisen jälkeen saanut rukoilla sekä sotilaiden että näiden uhrien puolesta. Että Herra auttaisi ja armahtaisi näitä molempia. Jumalan lopullinen tuomio on oikeudenmukainen ja sydäntä varjelee se, että voi rukoilla vihamiestenkin puolesta ja siunata heitä. Toki tämä kauheus saa huutamaan lisää myös Suomen puolesta. Ettei saman kohtalon tarvitsisi kohdata meitä, vaan voisimme kääntyä Herran puoleen ja tehdä parannusta kansankunnan synneistä ilman että täytyy kohdata näin suuria kauheuksia.

Kevät on ollut viileä, joten pelloillamme ei ole toistaiseksi tapahtunut vielä mitään. Kenties tällä alkavalla viikolla sitten jotakin alkaa tapahtua. Jossain vaiheessa meinasi tupata perinteistä kylvöaikajännitystä, mutta se on nyt onneksi vähän rauhoittunut. Pitää taas koittaa päivä kerrallaan eikä murehtia etukäteen.

Olen myös miettinyt ja rukoillut Israeliin lähtemistä kesäkuussa. Mutta ainakaan toistaiseksi ei ole tullut täyttä rauhaa asiaan. On paikkoja, missä haluaisin käydä. Viimeksi olin Israelissa 2019 kesäkuussa ja näiden kolmen vuoden aikana yksi tuttuni on aloittanut Jordanin laaksossa  pienimuotoisen majatalotoiminnan, minne tietysti kiinnostaisi mennä. Mutta joku nyt sitten vain pidättää, etten pysty varausta tekemään. En tiedä vielä jääkö se kokonaan tekemättä, vai voisiko tämä juttu vielä jotenkin aueta, että saisin innon lähtemiseen. Rukouksiin jää tämä asia vielä.

Tässäpä nyt jotakin kuulumisia näin toukokuun alkuun. Saapa nähdä millainen kevät ja kesä tästä oikein tuleekaan. Toivottavasti saisi olla lähellä Herraa ja elää päivän kerrallaan.

”Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa, minä panen turvani Herraan Jumalaan, kertoakseni kaikista sinun töistäsi.” (Ps. 73:28)