lauantai 22. huhtikuuta 2023

Täysorpo

Tämä on teksti, jota en haluaisi kirjoittaa. Isä kuoli 12.4. hyvin yllättäen. Hän päätyi sairaalaan 11.4., kun jalat eivät oikein kantaneet maattuaan 12 tuntia lattialla, kun ei pystynyt nousemaan ylös. Kuitenkin hän oli 11.4. illalla ihan normaalin oloinen, kun puhelimessa puhuin. Ja sitten 12.4. aamupäivällä soitettiin, että on kuollut. Se oli järkyttävää ja vaikea uskoa. Siskoni kanssa oltiin sitten ruumista katsomassa. Samassa sairaalassa kuin reilu 2,5 vuotta sitten äitiä. Olen väsynyt ruumiisiin.

Nyt on sitten järjestetty hautajaisia. Olin arkkukaupoilla ensimmäistä kertaa elämässäni, kun isä valitsi aikanaan äitini arkun. Valittiin isälle samanlainen arkku kuin äidin ruumiilla oli. Samanlaiset arkut. En meinaa kestää. Paitsi että isälle piti tilata erikoispitkänä.

Oma lisänsä tilanteessa on ollut se, että olen ollut koronassa. Oireet alkoivat 11.4. illalla ja 12.4. aamulla ajattelin, että tänään pitää nyt sitten ottaa rauhallisesti. Tuli vähän erilainen päivä. Jumala antoi kuumeen kuitenkin laskea, että terveyden puolesta jaksoin ihan hyvin mennä katsomaan ruumista. Omat oireet ovat tavallaan olleet lieviä: aluksi pientä lämpöä, pientä päänsärkyä ja myöhemmin sitten yskää ja väsymystä. Eniten olen väsynyt yskimiseen, joka nyt jatkuu ja jatkuu. On turhauttavaa, kun haluaisi haravoida ja vähän enemmän liikkua kevätluonnossa, mutta nyt on sitten vain pitänyt olla aloillaan. Ja toisaalta voi olla, että fyysinen heikkous sopii yhteen tämän mielen murheen kanssa.

Minun on ollut vaikea hyväksyä sitä, että isä otettiin näin äkillisellä tavalla. Vaikka ikää oli 87 v ja vanhuuden vaivoja kyllä, niin kuitenkin hän oli tavallaan ihan hyvässä kunnossa ja pärjäsi kotona ihan hyvin. Vajaa 6 vuorokautta kestänyt tapahtumasarja oli niin käsittämätön, että tuntuu aivan kuin nyt todella oli hänen aikansa vain lähteä. Kaatuminen ulkona 6.4. oli outo juttu. Mitä ilmeisimmin sitä seuranneella päivystysreissulla mukaan tuli koronavirus. Oireita emme kuitenkaan huomanneet kuin vasta 11.4. jolloin kävi ilmi, että isällä oli kuumetta ja tosiaan hän oli viettänyt yön lattialla, jossa oireet tietysti pahenivat ja hän varmastikin sai keuhkokuumeen. Vielä viimeisenä aamuna sairaalassa isä oli löytynyt lattialta (elossa), eikä sitäkään tiedetä varmaksi, jos vaikka lopussa sai vielä jonkun sairaskohtauksen, kun lääkärin ja hoitajankin mielestä kuolema oli ollut nopea ja yllättävä. Tapahtumat aivan kuin etenivät kohti vääjäämätöntä, vaikka sitä ei niin osannut tai halunnut ajatellakaan.

Nyt olen sitten täysorpo 46-vuotiaana. Kyllä siinä oikeasti orpo olo tulee. Ja huolta tulevaisuudesta meinaa pukata. Että miten tuo kaikki maatalouteen ja maatilaan liittyvä oikein tulee menemään. Kevätkylvöjä pitäisi pian olla aloittamassa ja nyt on kaikilta vain voimat pois. Työntekijämmekin sai isältä koronan ja on ollut voimaton yhtä kauan kuin minäkin. Pakko vain yrittää ajatella päivä kerrallaan, ettei murehtisi liian pitkälle.

Tällaista tapahtumasarjaa on nyt sitten eletty päivä kerrallaan. Hautajaiset ovat 6.5. perinteisellä tyylillä. Enempää en nyt jaksa kirjoittaa.

”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani. Kaikki päivät oli luotu ja kirjoitettu sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:16)