Tervehdys täältä kuumien juomien ja kurkkukaramellien keskeltä. Viime viikonloppuna olin yhden yön reissulla 200 km päässä ja sen jälkeen olenkin sitten lähinnä yskinyt. Kaipasin marraskuussa lomaa ja katkaisua arkeen ja se tuli nyt sitten tämmöisen taudin muodossa. Matkakumppanini sai reissulta koronan eli on ihan mahdollista, että minäkin sain. Taudinkuva on jossain määrin samanlainen kuin viime huhtikuussa, paitsi että nyt ei ole ollut kuumetta eikä päänsärkyä – yskää vain. Koronatesteissä en ole kuitenkaan onnistunut saamaa virusta haaviin, vaikka olen tehnyt niitä monta ja eri päivinä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei tämä silti korona voisi taas olla. Erityisesti yöt ovat olleet ikäviä, kun yskiminen on haitannut niin paljon. Päivisin on ihan ookoo olotila.
Ehkä tarvitsin tämän taudin rauhoittumiseen ja tilanteiden nollautumiseen. Syksyn teema on ollut ehdottomasti Israel: kaikki tapahtumat siellä, antisemitismi maailmalla ja sitten pohdinnat ja rukoukset oman matkamme suhteen. Matkamme piti olla 20.-27.11. ja vielä kaksi viikkoa sitten oli sellainen ajatus, että jollain pienemmällä porukalla sinne lähdetään. Alkuperäinen ryhmä oli 16 henkeä, mutta sitten Israelin tapahtumien seurauksena alkoi tulla peruutuksia (ja toki myös Finnairin lennot peruttiin ja matkankuvaan tuli muutoksia.) Mutta silti koko ajan oli semmoinen pienempi porukka, joka suunnitteli vielä lähtöä: katseltiin lentoyhtiöitä, jotka ovat koko syksyn lentäneet Israeliin ja vakavasti oltiin menossa, vaikka toki yhtä paljon myös rukoilemassa Jumalan johdatusta. Kunnes sitten pienenkin porukan matkasuunnitelma pysähtyi. Olin elänyt koko syksyn aika vahvasti koko prosessia, toisaalta suuressa matkaodotuksessa ja toiseelta pienessä jännityksessä nykytilanteen tähden. Kun minusta riippumaton päätös tuli tietoon, eli ettei voidakaan lähteä, olin samalla vähäsen helpottunut ja suuresti pettynyt. Pettymyskin vei voimia ja nyt jotenkin tuntuu, että tämä sairastaminen tasaa tilanteita ja jotenkin rauhoittaa mieltä.
Olin odottanut matkaa aika innokkaasti sieltä toukokuusta, jolloin siitä sovittiin. Tuntui ihanalta ajatukselta, että isän kuoleman jälkeen voisi olla oikeasti jotakin matkaa odotettavissa. Ja että pitkästä aikaa pääsisi Israeliin, kaiken korona-ajan ja vanhempien kuolemien jälkeen, kun niin pitkään aikaan ei ole ollut mitään matkaa ulkomaille. Ajattelin, että kun Jumala on matkan avannut, niin ei se sitten haittaisi, että Gazassa olisi sota – eihän Gazaan oltaisi menossa. Kaikki Israelissa pysyvämmin asuvat suomalaiset tuttuni olivat kovasti rohkaisemassa tulemaan ja sanoivat, kuinka hienoa olisi, että juuri tällaisena aikana sinne tulisi rukoilijoita ja rohkaisijoita. Mutta tietysti sitten samalla on myös rukoiltu Jumalan johdatusta ja nyt tuli sitten tämä epämääräinen odotusaika tähän väliin. Tässä kohtaa ajattelemme, että matkaa siirretään, vaikka ei nyt yhtään osaakaan sanoa, että mihin ajankohtaan siirretään. Finnair on luvannut aloittaa lennot vasta huhtikuussa ja vaikuttaa siltä, että hyvin moni matkanjärjestäjä on siirtänyt matkansa sinne lentojen takia. Me emme ole päättäneet vielä mitään ja joustomahdollisuuksia ryhmällämme enemmän. Nähtäväksi jää.
Mutta joo, tällä hetkellä suurin haave taitaa olla se, että yskä parantuisi ja tapahtuisi ihme eikä se jäisi päälle pariksi kuukaudeksi, mikä on minulle niin tyypillistä. Ja vielä suurempi haave olisi että saisi yöllä nukuttua, vaikka päivällä yskittäisikin. Haaveet ovat muuttuneet lentomatkoista nukkumishaaveiksi. Lisäksi joulukuussa on suunnittella pari Israel-aiheista tapahtumaa, joihin toivon voivani osallistua. Ja muita haaveita ei nyt juuri olekaan.
”Herra, monet ovat sinun armotekosi, virvoita minua oikeutesi mukaan.” (Ps. 119:156)