Pitkästä aikaa näkyy vähän aurinkoa – mukava piristys tapaninpäivään. Ja sitten tuota lunta on tänä loppuvuonna riittänyt ihan ihmeellisesti. Poikkeuksellisen aikaisin ja kunnolla alkoi talvi tänä vuonna. Hiihtämässä olen käynyt toistaiseksi neljä kertaa. Yskin kyllä edelleen, sitä on jatkunut jo 6 viikkoa, mutta olen silti ulkoillut kuitenkin suht normaalisti viime aikoina.
Tämä joulu meni vähän erilailla kuin olisi odottanut. Jouluaattona oli tarkoitus olla siskoni perheessä, mutta heidän toinen lapsi oli aattona kuumeessa enkä sitten halunnut mennä sinne. Päivästä tuli silti ihan hyvä. Minä ja siskoni anoppi oltiin sitten videopuhelulla mukana siskoni perheen seurana. Syötiin yhdessä ja availtiin lahjoja yhdessä, jokainen omalta sohvaltaan. Yhtään ei ollut olo, että olisin viettänyt aaton yksin, vaan ihan hyvin siinä pääsi olemaan mukana. Joulupäivänä siskon perheessä sairastajien lukumäärä kasvoi, yksi päätyi sairaalaankin ja influenssa A se sitten oli, joka siellä nostaa kaikilla sairastuneilla kovan kuumeen. Tänään olen kuskaillut heille lääkkeitä apteekista ja sairaalaan jotain varusteita. Toivottavasti potilas paranee pian ja pääsee hyvissä voimissa kotiin. Tänäänkin oli jo kotiutuksesta puhuttu, mutta voi mennä huomiseen. Erilainen joulu siellä eristyshuoneessa..
Vuoden viimeisinä päivinä on ollut tapana miettiä vuotta kokonaisuutena taaksepäin ja ajatella mitä asioita tai tuntemuksia jäi päällimmäisenä mieleen. Isoja asioita ei nyt ole kuin yksi ja se on isäni kuolema. Edelleen nousee hieman järkyttyneet tunnelmat, kun sitä ajattelen. Se oli sitten kuitenkin niin yllättävää ja odottamatonta. Että kaikki on hyvin ja sitten yhtäkkiä pitääkin olla hyvästelemässä vainajaa ja arkkukaupoilla.
Muutenhan vuosi on mennyt sitten ihan hyvin. Jyvät saatiin peltoon ja sieltä pois, vaikka isä ei ollutkaan ohjeistamassa. Raamattupiirejä ja muita hengellisiä tapahtumia on ollut aivan riittämiin (kuten Zoomissa joka päivä). Ulkomailla ei tullut tänäkään vuonna käytyä, mutta sentään Suomessa melkein 700 kilometrin päässä, että tuli edes yksi reissu, missä sai nähdä oikeasti uusia maisemia.
Kaiken tämän jälkeen kaipaan nyt kuitenkin kovasti jotakin levähdyksen hetkeä ja rutiineistä vapaata aikaa. Hiljaisuutta, omien ajatusten kuuntelemista ja toivottavasti myös Jumalan Hengen kuuntelemista. Tämä kaipaus oli erityisen suurena viime viikolla ja huokailin Herran puoleen ihan tosissani, että olisiko Jumalalla joku paikka, minne voisin vetäytyä viikoksi olemaan yksin. Rukoilin tätä aamupäivällä todellisella kaipauksella ja sitten kävikin ihan ihmeellisesti. Ehkä reilun tunnin kuluttua rukouksesta tuttavani tuli yllättäen tuomaan joulutervehdystä ja tuli sitten puheeksi, että olin tällaista irtiottoviikkoa rukoillut. Tämän keskustelun seurauksena tämä tuttava olikin sitten jo kertomassa heidän lomamökistään ja buukkaamassa minua sinne. Sitten hän jo lähti ja olin aivan häkeltynyt, että mitä juuri tapahtui. Kyselin Jumalalta lomapaikkaa ja sitten yhtäkkiä sellainen oli jo valmiina. Nyt kovasti toivon etten sairastuisi ja että tämä erilainen aika tammikuussa voisi oikeasti toteutua. Kaipaan sitä hyvin paljon. Ainoa mikä vähän hirvittää on ajomatka, 465 km yhteensuuntaan yksinajelua talvisäässä. Mutta kyllä Herra antaa sitten voimat siihenkin, jos matka muuten toteutuu.
Näinpä nyt sitten en osaa oikein muuta odottaa kuin tuota erilaista viikkoa vähän kauempana kotoa. Jos sitten sen jälkeen jaksaisi ajatella muutenkin tulevaa vuotta 2024.
”Minun sieluni ikävoi ja nääntyy kaipauksesta Herran esipihoihin.. ” (Ps. 84:3a)
Siunausta vuoteen 2024!