Kansainvälistä kanakieltä

Tämä kanakuva on otettu viime lokakuussa. Sain silloin käydä Israelissa. Eniten kuvasin sillä matkalla erilaisia kukkia, joita oli Ein Gedin kibbutsi-hotellin kasvitieteellisessä puutarhassa. Valitettavasti kukaan ei näyttänyt minulle millainen on Korkeassa Veisussa mainittu kooferkukka: ”Rakkaani on kooferkukka-terttu Een-Gedin viinitarhoista” (Kork. V. 1:14) Joku sanoi, ettei kooferkukka kuki lokakuussa. Tiedä sitten, mutta oli kuitenkin ihmeellisen ihanaa olla Ein Gedissä. Muttei kuitenkaan pelkästään mitenkään sen paikan takia, vaan siksi että se vain oli lepoloma Jumalan läsnäolossa (jota taas tietysti voi kokea missä tahansa). Yhden kanakuvan siis kumminkin otin sillä matkalla, tuo kanaruukku on Jerusalemista.

Lähtöpäivän bussimatkalla pysähdyttiin eräällä huoltoasemalla jossakin Jerikon lähellä. Siellä joku israelilaismies alkoi puhua kanssani kibbutseista, kuinka hän oli ollut monessa sellaisessa töissä jne. Keskustelu ei ollut mitenkään pitkä, mutta jossakin vaiheessa hän jo kysyi minulta masentavan kysymyksen ”Are you protestant?” Oletko protestantti? (Olin varmaan sanonut että uskon Jeesukseen ja sitten tämä oli seuraava kysymys.) Tympäännyn aina tällaisesta aiheesta. Mitäs siihen sitten sanot? Jos sanoo että on, niin sitten on leimaantunut yhdellä lailla, jos sanoo että ei, niin silloin toinen päättelee että on katolinen ja sekään nyt ei tietenkään pidä paikkaansa. Haluaisin vain olla ihan minä itte vaan, enkä pukea itseäni määritelmiin, joihin en ollenkaan sovi. Haluaisin kertoa, kuka Jeesus on, eikä että millainen minun uskoni on. Eihän kenenkään uskoa voi substantiiveilla määritellä. En muista enää mitä vastasin sille miehelle, taisi olla jo itsellä kiire bussiin eikä hänkään ollut kovin innokas enää jatkamaan keskustelua. Vaikka taisi silti vielä kutsua kibbutsilleen. Ehkä. En muista enää. Muistan parhaiten vain tämän tympeän kysymyksen johon olen ulkomailla törmännyt ennenkin.

Hengellinen kenttä on tympeitä nimityksiä täynnänsä. Täällä kotimaassa on ihan ikiomat nimityksensä. Tässä viime aikoina muutamat rakkaat veljet ovat määritelleet itseään minulle jokseenkin tuntemattomalla ja vieraankuuloisella käsitteellä ”vanhauskoinen”. Mitenkähän tämä kuuluisi selittää ulkomaalaiselle? ”old believer?” ”I’ve got old beliefs”..? Kyllä minä nyt suurin piirtein tiedän, mitä nämä uskovat tällä vanhauskoisuuden mainitsemisellaan tarkoittavat, mutta itseäni vain surettaa se jakolinja mikä tässäkin tehdään. Kun ei Raamatussa tuollaistakaan määritelmää ole. Tuntuu itsestä kurjalta ja ulos yhteydestä veivatulta, kun joku sanoo itseään vanhauskoiseksi. Ei sen takia mitä hän itse asiassa tarkoittaa sillä asialla, mutta sen takia että vain yksi tuollainen Raamatussa mainitsematon määritelmäkin tekee jo erottavia väliseiniä ja puolueita. Taas lensin pihalle, ei taida olla ikääkään tarpeeksi että voisin olla vanhauskoinen..

Jos jo pelkästään vanhauskoinen on mahdoton määritelmä ulkomailla, en edes halua tietää miten esim. englanniksi sanottaisiin vaikka körtti tai esikoislestadiolainen tai vapaakirkollinen (tai vaikka luterilainen japaniksi). Käännös saattaisi toisaalta paljastaa jakolinjoja enemmän kuin ihmiset yleensä käsittävät niiden sisältävän. Voiko näitä kääntää muutenkin kuin ”people belonging to a group who have roots in history around this person’s teachings..” Eikö väkisinkin käy niin, että kun määritellään oma usko substantiivilla tai jonkun henkilön nimen ympärille, se heti muodostaa rajalinjan ja ryhmän?

Pyhien (äkkiseltään melkein rajunkuuloinen, mutta selkeän raamatullinen ilmaisu Jumalan lapsista) yhteys ilman rajoja on kumminkin onneksi monella lailla monien sydämessä nykyään jo ainakin periaatteen tasolla. Saadaan uskoa siihen, että Jeesus itse yhdistää ja puhdistaa Morsiamensa. Mitä se sitten itse kunkin kohdalla tarkoittaa: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” (Matt. 15:13)

Kukko-linkki

Olen tässä viime päivinä ihan hassulla tavalla törmäillyt netissä ilman sen kummempia surffailuja useisiin hengellisiä asioita käsitteleviin blogeihin. Tämäkin tuli vastaan, kun etsin kukon kuvaa kuvahausta. En tunne ollenkaan kirjoittajaa, mutta jännästi tästä kukko-aiheesta hän näyttää kirjoittavan jotenkin melkein samantyylisesti kuin minä jossain tekstissäni kesällä.

http://mikkol-miettii.blogspot.com/2009/11/jumalan-suuruus-kukko.html

Kukkoajatuksista karannutta sekamelskaa

Onkohan tää nettiin ittestään kirjoittelu ihan tervettä..? Ehkä ei, mut eikö se nyt olisi joku selitys tälle että juuri nyt en olekaan terve vaan sairaslomalla? Ja tekee mieli vaan kirjoittaa jotain, kun ei ole kelle jutellakaan. Ja tähän aikaan vuodesta, kun ei ole nyt kanoja, niin sitten ei voi kirjoittaa kuin itsestään. Ja samalla vain haaveilla kanoista, että pysytään blogin teemassa. Otetaan tähän ihan tajunnanvirtaa vaan.

Tänä aamulla kun heräsin, niin aloin taas haaveilla kukosta. Että jos ensi kesänä olisi kanatarhassa myös kukko. Ajattelen, että jos ei ole kukkoa, niin sitten on kauhean tylsää, samaa kotkotusta vaan. Että kyllä tässä jo kukko tarvittaisiin, niin tulisi vähän jotain uutta jännitystä elämään. Jos olisi se kukko, niin sitten olisi jotain mistä ehkä kirjoittaa vielä kesälläkin. Jos ei ole kukkoa, niin en kyllä usko, että sitten enää pelkkien kanojen kotkotuksista kirjoitan.

Pari viikkoa sitten olin työmatkan yhteydessä eräässä hotellissa, jossa ravintolasalin seinällä oli iso taulu, jossa oli kukon kuva. Teki mieli ottaa siitä kuva, mutta kameraa ei ollut mukana, enkä sitten kyllä muutenkaan ehkä olisi kehdannut sitä siellä kuvata, kun oli niin aamiaisväkeä siinä silloin sen kellon edessäkin. No sitten puolestaan helmikuun ensimmäisellä viikolla olin Tallinnassa ja siellä oli myynnissä kukko- ja kana- ja tipuaiheisia käsitöitä. Niitä jonkun ostinkin, mutta eivät ole nyt täällä. Syksypuoli meni hyvin ilman enempiä kana-aiheita, mutta näköjään nyt taas pukkaavat pintaan. Ihan hassua. Eivätkö kanat voisi jättää minua rauhaan..?

No kumminkin olisi kauheen kivaa, jos olisi se kukko. Tai haluaisin kokeilla. Voishan se olla ihan tosi kamalan ärsyttävä tapaus. Jos se kiekuu ihan kauheesti tai on aggressiivinen. Aiemmin mua on pelottanut, että jos tulisi kukko ja sitten se olisi kamalan vaikea tapaus, mutta nyt kun kerran olen harjoitellut kanan laittamisen pataan asti, niin eiköhän tuo sama temppu sitten onnistuisi kukonkin tapauksessa. Että jos se kukko olisi tosi ikävä, säntäilisi päälle ja kiekuisi hulluna, niin että olisi enempi haittaa kuin iloa, niin kyllä siitä sitten eroonkin pääsisi eikä se voisi tyrannisoida koko kesää koko kylää. Pölkkyä kehiin vaan.

Olisin minä se kukon jo viimekin kesänä ottanut, mutta kun silloin ei ollut saatavana. Nyt rukoilen Isältä Kukkoa isolla Koolla, semmoista joka olisi oikein kunnollinen kukko, ei mikään ikävä tapaus, vaan tänne hyvin sopiva. Kyllä Jumala sitten vastaa niihin pyyntöihin, mitkä hän näkee hyväksi toteuttaa kullakin hetkellä. Nähtäväksi sitten jää, mitä tapahtuu, se on tässä uskovana olemisessa parasta kun ei tartte itte väkisin runnata asioita. Isä antaa lapselleen kulloinkin mikä on hyvä.

Tästä mun endometrioositaudista lääkäri sanoi, että parasta ennaltaehkäisyä taudin uusimisen estämiseksi olisi raskaaksi tuleminen. Joopa joo. Vain yksi on syntynyt neitseestä ja sellaista ihmettä emme tule enää uudelleen näkemään. Pari tuhatta vuotta sitten ovat aika mielenkiintoiset paikat kyllä olleet Marialla siinä tilanteessa, kun maha pyöristyy ja kaikki kylänväki on tietysti luulee, että raskaus on alkanut perinteisemmällä tavalla. Maria itsekin tietysti äimistelee asiasta etukäteen informoimaaan tulleelle Gabrielille: ”Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?” (Minusta jokseenkin hassunkuuloinen suomennos ”en miehestä mitään tiedä”, nk. uusi käännös kääntää: ”Minähän olen koskematon”, englantilainen NIV ”since I I am a virgin”. (Olen viime aikoina huomannut itsessäni lisääntyvää halua alkaa opetella kreikkaa ja hepreaa, että voisi lukea alkukielillä Raamattua, mutta katsotaan johdattuuko se asian sen pidemmälle.))

Maria nyt kumminkin oli neitsyt ja hän sitten kumminkin näin erikoisen tiedon saatuaan sanoi: ”Minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan.” Maria ehkä tiesi Jumalan lupaukset, jotka tästä asiasta olivat tulleet useita satoja vuosia aikaisemmin. Siis että Jumala oli jo paljon aiemmin paljastanut, että Messias tulee maailmaan niin että neitsyt tulee raskaaksi: ”Herra itse antaa teille merkin: katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan” (Jes. 7:14)

Jos jonkinlaisia ihmeellisiä biologisia juttuja on tapahtunut tai ihminen voi järjestää. Syntyy epämuodostumia, kaksipäisiä lapsia , eläimiä voidaan kloonata, geenejä siirtää lajien välillä, jotkut uskovat jopa sellaiseen että ihminen on kehittynyt bakteerista. Mutta jos sitten minä nyt yhtäkkiä tulisin raskaaksi ja sanoisin että lapsi on siinnyt itsestään, niin sitä ei uskoisi kukaan. Eikä tarvitsisikaan uskoa, koska niin ei tule enää koskaan tapahtumaan. Kumminkin kerran se on tapahtunut ja sen takia Jumala itse sanookin jo etukäteen, että hän antaa merkin. Vain kerran historiassa tapahtuvan merkin. Merkin, että se joka on syntynyt neitseestä on Jumalan itsensä jotenkin hedelmöittämä. ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi”.

Olen joskus miettinyt Jeesuksen DNA:ta ja tätä neitseestäsyntymistä. Jos ihme olisi tapahtunut niin että Marian munasolu olisi jotenkin vain alkanut jakaantua ja siitä muodostunut lapsi, niin silloin lapsi olisi kumminkin ollut tyttölapsi, koska sukupuolen määräävät kromosomit ovat naisilla XX eikä Y:ta ollenkaan. Koska syntyvä lapsi oli kuitenkin poika, Y-kromosomin + muiden tarvittavien kromosomien on täytynyt tulla jostain muualta eli ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi”. Y-kromosomi on kaiketi siis tullut ihan konkreettisesti Isältä eli Jumalalta Pyhän Hengen kautta.

Seuraavassakin Raamatunkohdassa kaipaisin kreikan osaamista: ”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.” (1. Joh. 3:9). Tässä kohtaa puhutaan Jumalan siemenestä, mutta muistan kuulleeni että oikeampi käännös olisi oikeastaan sperma. Siemenkin on tietysti ihan hyvä käännös, mutta jotenkin suoremmat ilmaukset tuovat asiat vielä konkreettisemmin esiin. Uudestisyntyminen on tavallaan yhtä konkreettinen tapahtuma kuin lapsen syntyminen. Toinen tapahtuu lihassa näkyvällä tavalla, hedelmöittymisen seurauksena, uudestisyntyminen sen seurauksena että Jumalan siemen, sperma, Sana, on vaikuttanut Hengen syntymisen ihmisessä ja se on myös hyvin konkreettinen asia ihmisen hengen puolella. Jeesus syntyi ihmiseksi suoraan Pyhästä Hengestä, mutta tavallaan voi varmaan ajatella että ihan sama tapahtuu jokaiselle joka tulee uskoon, hän hedelmöittyy Pyhästä Hengestä ja alkaa kasvaa uutta elämää (tapahtuu tietynlainen ”neitseestäsyntyminen”, kun me itse synnymme hengessä uudelleen (vanha liha kyllä jää edelleen olemaan)). Siksi Jeesus on konkreettisesti hengessä myös uudestisyntyneiden isoveli, koska meillä on sama Isä.

Sanotaan se tässäkin: ”Kaikille jotka ottivat Hänet (Jeesuksen) vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä, eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta vaan Jumalasta.” Tosin tuo sanotaan tuossa mielestäni taas kerran vähän vaikeaselkoisesti, tämä NIV-versio kertoo selvemmin uudestisyntyneestä lapsesta: ”children born not of natural descent, nor of human decision or a husband’s will, but born of God.”

Huomaan taikinoivani tässä nyt vähän liian vaikealla alueella, en ole Sanan opettaja, en osaa alkukieliä, ajatuksenjuoksustani ei saa varmaan kukaan tässä nyt mitään selvää, kukoista lähdettiin ja nyt ollaan miettimässä raamatun alkukieliä, neitseestä syntymää ja uudestisyntymää. Taitaa tosiaan olla paras lopettaa nyt tällä kertaa tähän ennen kuin sotkeudun sanoissani tämän enempää.. Pahoittelen, jos tässä on enempi sotkua kuin selkoa hengellisiin asioihin. Välillä pelkään, että kehitän jotain uusiakin teorioita.. Tämä pitää muistaa aina: ”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on.”

Ammattitauti? MUNAsarjakasvain!

Terveisiä sairaslomalta! Viihdytän tässä nyt vain itseäni kirjoittamalla päiväkirjaksi, miten Herra on johdattanut elämääni tämän vuoden alkupuoliskon osalta. Tosi mielenkiintoista on ollut. Tykkään yllätyksistä ja Jumalalla olikin semmoinen mulle varattuna! Kivaa!

Kun Muna vai Kana blogin kirjoittaja sairastuu, niin missä elimessä on ongelma? MUNAsarjassa tietysti!! :) Menneen vuoden viimeisinä päivinä kävin lääkärissä vähän kertomassa jostain vaivoista, niin sittenhän sisuskaluista löytyikin munasarjakysta. Olin aivan, että jee, kerrankin minunkin elämässäni tapahtuu jotakin mielenkiintoista! Jotenkin Jumala oli jo menneen vuoden aikana valmistellut minua tähän niin, että olin huomannut joskus ajattelevani, että voisi ollakin mielenkiintoista olla joskus vähän aikaa sairaalassa täyshoidossa. Ittellä ei sitten 8-vuotiaana tapahtuneen nielu- ja kitarisaleikkauksen jälkeen ole ollut tarvetta sairaalassa olla. Aloin mielenkiinnolla odottaa lisätutkimuksia ja leikkausajankohdan selviämistä.


Ultraäänikuva endometrioosikystasta munasarjassa, strategiset mitat 12 x 10 cm.

Alkuvuodesta kävin välillä verikokeissa ja välillä vähän tutkimuksissa. Kun tuli tieto, että pahanlaatuiseen kasvaimeen viittaavat merkkiaineet ovat koholla, ajatuksia heräsi vähän enemmänkin. Mutta kun sitä asiaa vähän itkeskeli, niin sitten sen taas jo pystyi jättämään Isän käteen. Että Jumala antaa lapselleen parasta ja että itse ei voi tietää mikä parasta on, vaan että Jumala tietää mikä on parasta. ”Kiittäkää joka tilassa” - oli ihanaa kun kiitosmieli tuli tässä asiassa koko ajan niin helposti. Iloitsin ajatuksesta, että saa hetken hengähtää ja levätä, vaikka sitten sairaslomalla, kun se ei muuten ole näyttänyt olevan mahdollista.

Monet rukoilivat puolestani, olihan sekin hienoa ja ihmeellistä kuulla. Aika kului aika nopeasti eikä leikkausasia ahdistanut. Eniten pelkäsin etukäteen varmaan kivuliaita tutkimuksia sekä tylyä ja ikävää kohtelua, mutta kaikissa vaiheissa oli joka kerta vastassa aina aivan valtavan ystävälliset ihmiset eikä mitään kovasti sattuvaa koskaan tehty. Toki uskon ja tiedän, että Jeesus voisi /olisi voinut myös koska tahansa parantaa ja hoitaa homman niin, ettei leikkaus olisikaan tarpeellinen, mutta hassua kyllä, jotenkin vain suorastaan kaipasin tällaista uutta kokemusta, käyntiä sairaalassa ja hieman lepolomaa siihen päälle. Ihmeparantumisesta kun ei olisi saanut sairaslomaa ollenkaan! (Ja kun minulla ei ollut mitään kipuja, niin oli vaikea edes toivoa parantuvansa, kun en edes kokenut itseäni mitenkään sairaaksi ennen leikkausta..)

Joillekin ystävilleni vitsailin vertailemalla omaa leikkaustani kesäkanojen viimesyksyiseen avaamiseen. Että kuinka minultakin laitetaan taju kankaalle, vedetään nahkaan viilto ja otetaan sisälmykset pihalle. Minua huvittikin sitten tosi paljon, kun sain sairaalassa kuulla, että minua leikkaavien lääkärien etunimet olivat juurikin samat kuin mitä kahden ystäväni nimet, jotka olivat kesällä avaamassa kanoja! Itse pidän tätä Jumalan huumorintajua kyllä aivan mainiona! Tietysti kun leikkaus sitten kumminkin jännitti, niin huvitus siitä että Jumala on tämänkin hauskuuden minulle etukäteen järjestänyt, antoi taas lisärohkaisua. Tekstailin sitten vain joillekin kavereille sairaalasta, että tuntuu että on kokeneiden kananavaajien käsissä, kun kerran heidän nimensäkin ovat niin tutut ja turvalliset. :)

Laskiaistiistain aamu koitti ja minua lähdettiin kyytimään kohti leikkauspöytää. (Pientä paastoa ja suolentyhjennystä oli harrastettu aiemmin kuin ennen kanojen avaamista konsanaan.) Kananvalkeissa vaatteissa minut vietiin kylmältä tuntuvaan tilaan, jossa taju sitten laitettiin kankaalle. Seuraavassa sekunnissa jonkun naama taas ilmestyi sumeaan näkökenttääni ja kysyi, että miltä tuntuu. Pahoinvoinnin olon aiheuttanut nukutuskrapula oli tympein vaihe koko episodissa. Siinä jossain vaiheessa joku sitten kumminkin jo kertoi, että ihan tähystysleikkaus oli riittänyt eikä isompaa viiltoa ollut tarvinnut tehdä eikä omia sisälmyksiä ulos kaivaa. Myöhemmin vielä lääkärikin tuli tokkuraiselle minulle iloisena kertomaan, että mitään pahanlaatuisuuteen viittaavaa ei ollut löytynyt. Suhteellisen iso endometrioosikysta vain, joka oli sisältänyt 6 dl suklaakiisselin oloista nestettä (valtava suklaamunako siis?.. ;) )

Mahanahassa oli neljä tarralappua eli neljästä kohtaa oli menty sisään erilaisilla instrumenteilla. Tähystyksessä mahaonteloon laitetaan hiilidioksidia, jotta tulee enempi ilmatilaa toimia. Pitäisikö tästä nyt maksaa päästömaksuja, kun pikkuhiljaa kaasut etsivät tiensä ilmakehään..?


Enemmän ja vähemmän vuotavia reikiä mahanahassa + veriletku eli dreeni.

Huonekavereikseni sain oikein hauskat tyypit, kiitos Herralle heistäkin. Suurin fyysinen kipu liittyikin sitten kaikkien hauskojen juttujen aiheuttamaan kipuun, kun ei pystynyt pidättämään naurua ja se kumminkin sattui aika paljon. Sai melkein luulla että tikit sinkoaa pihalle, kun vatsanahka repeää nauramisesta. (Siis ihan oikeasti, ilmavaivat ovat tosi inhottavia leikkauspotilaille ja mitä sairaalassa tarjotaan laskiaistiistain ruokana: hernekeittoa tietenkin! :) Itse oli tipparuokinnassa tiistain joten sain jättää rokat väliin, mutta kyllä nauratti menu ja sitten taas tuntuu että ”kuolee” naurukipuun!)

Keskiviikkona sain jo syödä normaalia ruokaa, silloin tarjoiltiin mm. kananmunaa.

Munaruokaa sairaalassa.

Torstaina eräs uskova haki minut pois sairaalasta ja se oli valtavan hienoa sekin. Siinä sain kovasti kokea Jumalan huolenpitoa, kun kumminkin noutaja ei ole semmoinen ihminen, jonka kanssa jatkuvasti olisin yhteydessä ja sitten hän oli vain kokenut, että Herra lähetti hänet hakemaan minua kotiin. Sairaalaan oli kuitenkin pidempi matka eikä meiltä muut ehtineet enkä halunnut siinä mielen+kehon tilassa olla jonkun vieraan taksikuskin kyyditettävänä. Olen vieläkin valtavan kiitollinen Jumalalle kotiinpaluu kyydin järjestymisestä.

Koko episodissa on alusta aina tähän saakka saanut kokea Jumalan huolenpitoa ja johdatusta. Nyt sitten vain katsellaan miten toipuminen ja sairasloma etenee, mutta ainakaan mikään paikka ei ole kipeä. Olo vain on vähän voimaton. Hemoglobiini on pudonnut 105:een leikkauksen seurauksena, ettei varmaan ole ihme jos vähän heikottaa. (Vai onko mulle annettu kenties hemohessiä..? Eikös se ollut se kuuluisa hemoglobiinin alentaja? Pitäiskö nyt lähteä korkeanpaikan leirille tai hommata alppimaja, että sais globiinit korkeammaksi..? :) ) No joo, verta on menetetty, musta lähti semmoinen letkukin vielä leikkauksen jälkeen jossa kerättiin pussiin leikkausalueelle kerääntyvää ylimääräistä verta. Oli vähän vähemmän esteettistä kulkea semmoisen veripussin kanssa siellä sairaalan käytävillä. Vaan ei siinä tietty siellä mitään ihmeellistä ollut, kun osastolla joka toisella naisella oli samanlainen käsilaukkumuoti.

Tänään perjantaina hiippailen rauhallisesti kotioloissa ja näköjään olen palannut tähän bloginkirjoituspaikkanikin ääreen. Voi olla että tämä jää ihan yksittäiseksi tarinaksi tällä erää. Tuleeko kesällä vielä lisää kanajuttuja, se jää Jumalan päätettäväksi, näkee miten johdattuu. Päätän kumminkin tämän kirjoituksen tekstariin, jonka sain sairaalaan eräältä henkilöltä, kun olin tiedottanut, ettei tässä nyt sitten syöpätapauksesta ollut kyse: ”Kiitos Jumalalle! Kana sai jatkoajan kotkotuksilleen!” Et silleensä.. :)