Kun Muna vai Kana blogin kirjoittaja sairastuu, niin missä elimessä on ongelma? MUNAsarjassa tietysti!! :) Menneen vuoden viimeisinä päivinä kävin lääkärissä vähän kertomassa jostain vaivoista, niin sittenhän sisuskaluista löytyikin munasarjakysta. Olin aivan, että jee, kerrankin minunkin elämässäni tapahtuu jotakin mielenkiintoista! Jotenkin Jumala oli jo menneen vuoden aikana valmistellut minua tähän niin, että olin huomannut joskus ajattelevani, että voisi ollakin mielenkiintoista olla joskus vähän aikaa sairaalassa täyshoidossa. Ittellä ei sitten 8-vuotiaana tapahtuneen nielu- ja kitarisaleikkauksen jälkeen ole ollut tarvetta sairaalassa olla. Aloin mielenkiinnolla odottaa lisätutkimuksia ja leikkausajankohdan selviämistä.
Ultraäänikuva endometrioosikystasta munasarjassa, strategiset mitat 12 x 10 cm.
Alkuvuodesta kävin välillä verikokeissa ja välillä vähän tutkimuksissa. Kun tuli tieto, että pahanlaatuiseen kasvaimeen viittaavat merkkiaineet ovat koholla, ajatuksia heräsi vähän enemmänkin. Mutta kun sitä asiaa vähän itkeskeli, niin sitten sen taas jo pystyi jättämään Isän käteen. Että Jumala antaa lapselleen parasta ja että itse ei voi tietää mikä parasta on, vaan että Jumala tietää mikä on parasta. ”Kiittäkää joka tilassa” - oli ihanaa kun kiitosmieli tuli tässä asiassa koko ajan niin helposti. Iloitsin ajatuksesta, että saa hetken hengähtää ja levätä, vaikka sitten sairaslomalla, kun se ei muuten ole näyttänyt olevan mahdollista.
Monet rukoilivat puolestani, olihan sekin hienoa ja ihmeellistä kuulla. Aika kului aika nopeasti eikä leikkausasia ahdistanut. Eniten pelkäsin etukäteen varmaan kivuliaita tutkimuksia sekä tylyä ja ikävää kohtelua, mutta kaikissa vaiheissa oli joka kerta vastassa aina aivan valtavan ystävälliset ihmiset eikä mitään kovasti sattuvaa koskaan tehty. Toki uskon ja tiedän, että Jeesus voisi /olisi voinut myös koska tahansa parantaa ja hoitaa homman niin, ettei leikkaus olisikaan tarpeellinen, mutta hassua kyllä, jotenkin vain suorastaan kaipasin tällaista uutta kokemusta, käyntiä sairaalassa ja hieman lepolomaa siihen päälle. Ihmeparantumisesta kun ei olisi saanut sairaslomaa ollenkaan! (Ja kun minulla ei ollut mitään kipuja, niin oli vaikea edes toivoa parantuvansa, kun en edes kokenut itseäni mitenkään sairaaksi ennen leikkausta..)
Joillekin ystävilleni vitsailin vertailemalla omaa leikkaustani kesäkanojen viimesyksyiseen avaamiseen. Että kuinka minultakin laitetaan taju kankaalle, vedetään nahkaan viilto ja otetaan sisälmykset pihalle. Minua huvittikin sitten tosi paljon, kun sain sairaalassa kuulla, että minua leikkaavien lääkärien etunimet olivat juurikin samat kuin mitä kahden ystäväni nimet, jotka olivat kesällä avaamassa kanoja! Itse pidän tätä Jumalan huumorintajua kyllä aivan mainiona! Tietysti kun leikkaus sitten kumminkin jännitti, niin huvitus siitä että Jumala on tämänkin hauskuuden minulle etukäteen järjestänyt, antoi taas lisärohkaisua. Tekstailin sitten vain joillekin kavereille sairaalasta, että tuntuu että on kokeneiden kananavaajien käsissä, kun kerran heidän nimensäkin ovat niin tutut ja turvalliset. :)
Laskiaistiistain aamu koitti ja minua lähdettiin kyytimään kohti leikkauspöytää. (Pientä paastoa ja suolentyhjennystä oli harrastettu aiemmin kuin ennen kanojen avaamista konsanaan.) Kananvalkeissa vaatteissa minut vietiin kylmältä tuntuvaan tilaan, jossa taju sitten laitettiin kankaalle. Seuraavassa sekunnissa jonkun naama taas ilmestyi sumeaan näkökenttääni ja kysyi, että miltä tuntuu. Pahoinvoinnin olon aiheuttanut nukutuskrapula oli tympein vaihe koko episodissa. Siinä jossain vaiheessa joku sitten kumminkin jo kertoi, että ihan tähystysleikkaus oli riittänyt eikä isompaa viiltoa ollut tarvinnut tehdä eikä omia sisälmyksiä ulos kaivaa. Myöhemmin vielä lääkärikin tuli tokkuraiselle minulle iloisena kertomaan, että mitään pahanlaatuisuuteen viittaavaa ei ollut löytynyt. Suhteellisen iso endometrioosikysta vain, joka oli sisältänyt 6 dl suklaakiisselin oloista nestettä (valtava suklaamunako siis?.. ;) )
Mahanahassa oli neljä tarralappua eli neljästä kohtaa oli menty sisään erilaisilla instrumenteilla. Tähystyksessä mahaonteloon laitetaan hiilidioksidia, jotta tulee enempi ilmatilaa toimia. Pitäisikö tästä nyt maksaa päästömaksuja, kun pikkuhiljaa kaasut etsivät tiensä ilmakehään..?
Enemmän ja vähemmän vuotavia reikiä mahanahassa + veriletku eli dreeni.
Huonekavereikseni sain oikein hauskat tyypit, kiitos Herralle heistäkin. Suurin fyysinen kipu liittyikin sitten kaikkien hauskojen juttujen aiheuttamaan kipuun, kun ei pystynyt pidättämään naurua ja se kumminkin sattui aika paljon. Sai melkein luulla että tikit sinkoaa pihalle, kun vatsanahka repeää nauramisesta. (Siis ihan oikeasti, ilmavaivat ovat tosi inhottavia leikkauspotilaille ja mitä sairaalassa tarjotaan laskiaistiistain ruokana: hernekeittoa tietenkin! :) Itse oli tipparuokinnassa tiistain joten sain jättää rokat väliin, mutta kyllä nauratti menu ja sitten taas tuntuu että ”kuolee” naurukipuun!)
Keskiviikkona sain jo syödä normaalia ruokaa, silloin tarjoiltiin mm. kananmunaa.
Munaruokaa sairaalassa.
Torstaina eräs uskova haki minut pois sairaalasta ja se oli valtavan hienoa sekin. Siinä sain kovasti kokea Jumalan huolenpitoa, kun kumminkin noutaja ei ole semmoinen ihminen, jonka kanssa jatkuvasti olisin yhteydessä ja sitten hän oli vain kokenut, että Herra lähetti hänet hakemaan minua kotiin. Sairaalaan oli kuitenkin pidempi matka eikä meiltä muut ehtineet enkä halunnut siinä mielen+kehon tilassa olla jonkun vieraan taksikuskin kyyditettävänä. Olen vieläkin valtavan kiitollinen Jumalalle kotiinpaluu kyydin järjestymisestä.
Koko episodissa on alusta aina tähän saakka saanut kokea Jumalan huolenpitoa ja johdatusta. Nyt sitten vain katsellaan miten toipuminen ja sairasloma etenee, mutta ainakaan mikään paikka ei ole kipeä. Olo vain on vähän voimaton. Hemoglobiini on pudonnut 105:een leikkauksen seurauksena, ettei varmaan ole ihme jos vähän heikottaa. (Vai onko mulle annettu kenties hemohessiä..? Eikös se ollut se kuuluisa hemoglobiinin alentaja? Pitäiskö nyt lähteä korkeanpaikan leirille tai hommata alppimaja, että sais globiinit korkeammaksi..? :) ) No joo, verta on menetetty, musta lähti semmoinen letkukin vielä leikkauksen jälkeen jossa kerättiin pussiin leikkausalueelle kerääntyvää ylimääräistä verta. Oli vähän vähemmän esteettistä kulkea semmoisen veripussin kanssa siellä sairaalan käytävillä. Vaan ei siinä tietty siellä mitään ihmeellistä ollut, kun osastolla joka toisella naisella oli samanlainen käsilaukkumuoti.
Tänään perjantaina hiippailen rauhallisesti kotioloissa ja näköjään olen palannut tähän bloginkirjoituspaikkanikin ääreen. Voi olla että tämä jää ihan yksittäiseksi tarinaksi tällä erää. Tuleeko kesällä vielä lisää kanajuttuja, se jää Jumalan päätettäväksi, näkee miten johdattuu. Päätän kumminkin tämän kirjoituksen tekstariin, jonka sain sairaalaan eräältä henkilöltä, kun olin tiedottanut, ettei tässä nyt sitten syöpätapauksesta ollut kyse: ”Kiitos Jumalalle! Kana sai jatkoajan kotkotuksilleen!” Et silleensä.. :)
