(Espanjan) Aurinkoon

Niin monenlaista on taas pyörinyt mielessä, että en tiedä saanko siitä tällä kertaa mitään selkeää ulos. Pitää vain kokeilla ja katsoa, mitä tapahtuu, jos alkaa kirjoittaa..

Kaiketi pääteema mitä olen viime aikoina miettinyt, on ollut jotenkin totuus ja erityisesti sen sanominen ääneen. ”Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.” (Ef. 4:25) Itse olen koko pienen ikäni ollut oikein hyvä vaikenemaan asioista. Niin että ei siis varsinaisesti valehtele, mutta että ei kerro jotenkaan kaikkea, vain sen mikä antaa itsestä hyvän kuvan. Tämän tyyppisestä puhetavasta/vaikenemisesta on tullut niin normaali osa itseä, että siitä poisoppiminen on selvästikin hyvin vaikeaa. Mutta silti koen, että kuitenkin Jumala siihen pienin askelin koko ajan kehottaa, rohkaisee ja antaa voimaa. Haluaisin, että kaikki elämän osa-alueet voisivat olla valossa, eikä suuri osa jotenkin piilossa. Yleensä pelko laittaa kuitenkin vahvan esteen asioista puhumiselle.  Varmasti ylpeys myös.

Kuluneella viikolla olin kahden asiantuntijan vastaanotolla, jotka molemmat havaitsivat pelkoni. Toinen oli sydänlääkäri ja toinen psykoterapeutti. Kardiologille menin, kun halusin kerrankin jutella lääkärin kanssa sydänoireistani. Jo monia vuosia aloittaessani jonkun vähänkin reippaamman liikunnan tuntuu että sydän menee jotenkin sekaisin, tulee lisälyöntejä ja semmoista ja sitten alan miettiä että mitä tämän liikunnan kanssa pitäisi tehdä ja onko sydämessä jotain vikaa vai ei. No, nyt sitten hän totesi, että ei pitäisi olla vikaa eikä tarvitse välittää vaikka olisi epämääräisiä tuntemuksia. Sitten hän vain ihmetteli että mistä minulle nämä pelot olivat tulleet. Itse en ole edes huomannut, että minulla olisi jotenkin erityisesti pelkoja, ne kun vain ovat niin normaali olotila – joku jännitys siis milloin mistäkin. No kumminkin, nyt sitten vain pitäisi liikkua. Tai pikemminkin että saan ja voin. Ja sydän todettiin olemassa olevaksi, siinä se ultraäänikuvassa liikehti, vaikka joskus on tuntunutkin niin sydämettömältä.

Myös psykoterapeutin kanssa puhuttiin peloista - kuinka pelkokeskeinen ajattelu ja pelon ilmapiiri voi tarttua. Kovasti nyt sitten pitäisi saada uudet ajatukset vanhojen tilalle. Ja toki ajattelen, että sitä Jumala koko ajan tekee. Välillä tuntuu vain että kovin on hidas tietokone. Vanhaa ajatusmalliohjelmistoa poistetaan ja uutta ladataan tilalle, mutta hidasta on. Vaan hyvä että kuitenkin jotain tapahtuu. Ja kun jotain uutta tulee tilalle, niin sitten taas uskaltaa tehdä uusia askeleita, esimerkiksi sanoa jotain sellaisia asioita, joita ei ole ennen pystynyt sanomaan. Ja taas on tultu askel valoon ja totuuteen sekä myös jotenkin esille ja omaksi itseksi. On nämä asiat niin ihmeellisiä kerrostumia. Tarvitaan rakkautta että voi mennä syvemmälle totuudessa. Ja totuus taas lisää rakkautta. Haluaisin voida jotenkin kertoa kaiken. Olla vapaa eikä piilossa. Ettei tarvitsisi olla sellainen olo, että pelkää jotakin paljastumista ja arkana hiipii, vaan että kaikista asioista voisi olla lepo ja rauha. Alan ehkä vähitellen ymmärtää kuinka tärkeää olisi että saisi todella elää ilman kummallisia puolisalaisuuksia, joista ei voi muka puhua. Alan olla kovin tympääntynyt tietynlaiseen pidättelemiseen, mitä niin paljon teen, koska se vie energiaa, väsyttää ja masentaa. Pelkään kohta sitä enemmän kuin puhumista, koska alan vihdoin ymmärtää tällaisen piilottelun tuhoavan voiman.

Jeesus on totuus ja minun syntisyyteni on totuus. Molempien asioiden kuuluisi tulla esiin ja sen pitäisi olla ihan normaali olotila. Ja Jumalan rakkaus on totta. Näiden asioiden äärellä aurinko paistaa ja pimeys väistyy. Kun valo lisääntyy, niin sitten perässä lämpökin lisääntyy. Ensin paiste, sitten lämpö. Näin tammikuun lopussa huomaa jo, että valo on lisääntynyt. Lämpökin sitten lisääntyy aikanaan valon perässä. Rakkauskin tulee sydämeen, kun ei elä valheessa.

”Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka” (Ps. 51:6)

”Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa.” 3. Joh. 1:4

Seuraavaksi olisin lähdössä sitten käymään Valenciassa, Espanjassa. Saapa nähdä, mitä sillä matkalla Herra opettaa.

Tämän päivän kattaus kahvipöydässä. Ei sopisi sisustusblogiin, mutta tänne kyllä. Maatilalla kävi vieraita, eikä siellä ollut riittävää määrää mitään muita servetteja kuin kukkoaihetta. Astioina Arabian Valencia-sarjaa. Ihan aiheeseen sopivaa siis.

Kiltin tytön kapina

Jotenkin aika rajua aikaa ollut ihan viime päivinä. Kaikki se raju on omassa ajatusmaailmassa, korvien välissä. Tuntuu että ajatusmaailmastani käydään kovaa taistelua. Ajatellako vanhalla tavalla vai uudella? Uskallanko ajatella ja toimia toisin kuin olen ennen tehnyt? Voidaanko vanhat toteemit kaataa vai jäänkö vielä palvomaan niitä? Elänkö vapaana vai sidottuna? Jumalan lasten vapaudessa vai vanhojen tapojen orjuudessa? On aika myrskyisää juuri nyt.

Mennyt viikko on ollut mielenkiintoinen. Esille on tuotu monia asioita. Minusta tehtiin haastattelu yhteen lehteen ja se oli mielenkiintoista.  Itsestä kun niin usein tuntuu, ettei elämässäni tapahdu mitään. Ja sitten kun toimittajalle kerroin mitä viimeisen 13 vuoden aikana on tapahtunut, niin paljon piti jättää kertomuksesta pois, kun onhan sitä sitten kuitenkin ollut aika lailla kaikenlaista. Vaikka tekstiä ei ole vielä julkaistu, olen saanut sen oikolukea ja tykkäsin ihan jutusta. Siinä oli mielestäni kivasti koossa monia pääasioita, miten Jumala on johdattanut. Se oli semmoinen valoisa juttu. Vaikeuksista en oikein osannut tuossa yhteydessä kertoa, vaikken haluaisi mitään erityisesti peittääkään. Joskus kertoo jostain asioista ja joskus joistain toisista. Ainakin etukäteen rukoilin, että tähän tekstiin tulisi niitä asioita, joita Jumala haluaisi nyt tuoda esiin. Ja sitten siitä tuli tällä kertaa aika semmoinen kevyt ja valoisa kertomus. Onhan se hienoa, että sekin puoli löytyy.

Toinen tärkeä tapahtuma tällä viikolla oli se, että maatilalla kävi työnohjaaja/psykoterapeutti. Vierailu oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja antoisa. Tajusin itsestäni ja käytöksestäni hyvin monta asiaa tämän tapaamisen seurauksena. Pidän tätä asiantuntijakäyntiä suoranaisena ihmeenä, koska en ole voinut ajatellakaan, että tällaista palvelua voi ylipäänsä olla saatavissa. Se oli paljon antoisampaa kuin olisin edes voinut kuvitella. En ole voinut ymmärtää, että todella joku voisi tulla antamaan tällaista keskusteluapua myös sukupolvien välisessä keskustelussa. Yleensä puhutaan vain yksilö-, pari- tai lapsiperheterapiasta enkä ole koskaan kuullut että asiantuntija voisi keskustella yhdessä myös eri-ikäisten aikuisten perheenjäsenten kanssa. Kaikki olivat myönteisesti hyvin yllättyneitä ja pitivät tapaamista onnistuneena. Omasta mielestäni tämän asiantuntijan ammattitaito oli aivan erinomaista, 10+++.

Itsellä kuitenkin meni jotenkin myös nuppi aika lailla sekaisin tuosta tapaamisesta. Lienee ymmärrettävää, että sellaisessa nousee esiin asioita, joita pitää prosessoida. Tajusin jotenkin kauhean hyvin nyt roolini kilttinä tyttönä, joka yrittää olla näyttämättä omia tunteitaan ja tasapainoilla toisten mielipiteiden tulkkina. Tällä roolilla olen sitten mennyt elämässä muutenkin ja se on ollut hyvin raskas taakka ja vaikeuttanut todellisia ihmissuhteita hyvin paljon, kun en ole osannut olla oma itseni. Oikeastaan vieläkään en kunnolla tiedä mikä se oma itseni on, mutta tämä rooli se ei ainakaan ole. Silti tuntuu valtavan hurjalta tulla siitä ulos ja esimerkiksi kertoa ääneen omia ajatuksiaan, jotka eivät olekaan niin hyviä kuin antaa ymmärtää. Ja että ylipäätään sanoo ääneen tunteitaan. Siis oikeasti sanoo ääneen, eikä vain kirjoita niitä. Se on todella hurjaa. Tunnen oikeastaan olevani aika hukassa vielä tässä asiassa. Mietin ihan hirveästi että mitä asioita oikeasti voi sanoa ääneen ja mitä ei. Asioiden sanominen on pelottavinta maailmassa. Siltä minusta on aina tuntunut ja tietyissä asioissa tuntuu edelleen. Mutta nyt en enää haluaisi jäädä tämän pelon vangiksi. Muuten se tappaa minut. Tarkoitan, että koen kuolevani sisäisesti, jos kaikki jää sisälle. 

Oli siinä viikolla sitten vielä kolmaskin tärkeä juttu. Tapasin erään uskovan ystäväni ja rukoiltiin autossa erään liikkeen parkkipaikalla jokunen tovi. Pyhä Henki oli vahvasti siinä rukouksessa ja Herra puhui siinä että saan voiman astua uusiin asioihin ja että tässä vuodessa on enemmän iloa kuin surua. Se oli hyvä hetki ja on aina ihmeellistä kun saa olla oikein vahvasti Jumalan läsnäolossa. 

Tuosta keidashetkestä on taas astuttu alas tähän taistelun myllerrykseen. Tähän jossa pitää takertua Raamattuun ja rukoilla että Jeesus antaisi valonsa loistaa ja että saisi voiman elää totuudessa eikä salaisuuksien varjoissa. Että oikeasti voisi toimia Jumalan sanan mukaisesti eikä vain lukea sitä. 

”Katso tänne, Herra! Vastaa minulle, Jumalani! Valaise silmäni, etten nukkuisi kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: ”Minä voitin hänet”, etteivät ahdistajani riemuitsisi, kun minä horjun. Mutta minä luotan sinun armoosi. Riemuitkoon sydämeni valmistamastasi pelastuksesta. Minä tahdon laulaa Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin.” (Ps. 13:4-6)

Valoa kansalle

Kun joulukuun alussa vähän harmittelin eräälle ystävälleni Kenian matkan peruuntumista, hän sanoi minulle, että Jumala antaa jotakin muuta tilalle. Olin aika skeptisenä että näinköhän antaa ja että kyllähän sitä usein asioita vain peruuntuu eikä mitään tule tilalle. Mutta tämä ystäväni olikin oikeassa. Olen todella saanut jotakin tuon peruuntuneen matkan tilalle. Minulla on nyt varattuna lentoliput Espanjaan juuri tuolla viikolla kuin olisi ollut Kenia!

Viimeisen vajaan kuukauden aikana mielessäni on yllättävästi avautunut ajatus siitä, että jos menisin ensi syksynä lähetyskouluun Espanjaan. Jotenkin olen kokenut, että Jumala on tämän ajatuksen antanut. Toisekseen on ollut ihmeellistä, että kun olen puhunut tästä asiasta maatilalla muiden kanssa, on heidän reaktionsa ollut myönteinen. Jotain on tapahtunut, koska muistan hyvin heittäneeni asiasta ajatuksen siellä myös puolitoista vuotta sitten ja silloin reaktio oli hyvin kielteinen. Näin voi todellakin Jumala antaa mielenmuutosta. Sekä minulle, koska itsekään en ole omista syistäni pitänyt tätä mahdollisena aiemmin ja sekä muille.

Näinpä olen sitten varannut itselleni lentoliput kolmen viikon päähän ja tarkoitus olisi mennä tekemään pieni visiitti tähän lähetyskouluun. Tarkoitus on vähän tutustua paikkaan ja tietysti rukoilla että Jumala antaisi ajatuksia lisää siitä menenkö sinne syksyllä vai en. Koulu kestää yhden lukuvuoden eli syyskuusta kesäkuuhun. Olisihan siinä aikamoinen elämänmuutos tähän nykyiseen verrattuna, jos sinne lähtisi, mutta kieltämättä jotain muutosta kyllä koko ajan kaipaan. Jo tämä pelkkä ajatus mahdollisesta lähtemisestä on virkistänyt mieltäni paljon. Aivan kuin jotakin elämän merkityksellisyyden tunnetta olisi tullut lisää. Ja jotakin luottamusta siihen, että se ”minun juttunikin” tässä elämässä vielä joskus löytyy.

Muutenkin tämä vuosi on alkanut jotenkin hyvin. Eräältä ystävältäni sain uudenvuodenpäivänä tekstiviestillä raamatunsanat: ”Näin sanoo Pyhä ja Tosi, jolla on Daavidin avain, hän joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Olen avannut eteesi oven, jota kukaan ei voi sulkea. Voimasi on kyllä vähäinen, mutta sinä olet noudattanut minun sanaani etkä ole kieltänyt nimeäni. Minä annan sinulle saatanan synagogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, vaikka eivät ole vaan valehtelevat.” (Ilm. 3:7-9) Jotenkin tämä lupaus ovien avautumisesta tuli kohti. Että jos tänä vuonna Jumala todella olisi avaamassa jonkun uuden oven. Ainakin kohta voimien vähäisyydestä pitää hyvin paikkansa, mutta haluaisin uskoa koko lupaukseen. Se jää nähtäväksi. 

Kaikenlaista muutakin vähän erikoisempaa on tulossa tässä aivan lähipäivinä. Huomenna eräs toimittaja tulee haastattelemaan minua tarkoituksenaan tehdä juttu yhteen erityisesti hengellisistä asioista kirjoittavaan lehteen. Ensi viikolla puolestaan meille maatilalle on tulossa työnohjaaja/terapeutti ja tarkoituksena on yrittää keskustella siitä miten käytännön asioita voisi järjestää paremmin jotenkin kaikki tyydyttävällä tavalla. Saapa nähdä mitä siitä sitten tulee vai tuleeko mitään, mutta jotenkin ajattelen, että tuskin ainakaan huonompaan suuntaan voi mennä. Toivon ja rukoilen, että hänen käyntinsä ei olisi turha, vaan että se voisi todella auttaa ja avata jotakin asioita uudesta näkökulmasta.

On asioita, jotka ovat edelleen solmussa ja vaivaavat (fyysisesti ja henkisesti), mutta on sitten kyllä paljon tapahtunut positiivistakin. Aivan kuin jotain valoa paistaisi. Edellisessä kirjoituksessani kerroin, että viime vuoden teemaväri oli harmaa. Vuoden alussa oli hyvin tumman harmaata ja loppuvuodesta vaalean harmaata, mutta silti kokoajan oli enemmän tai vähemmän harmaata. Toivon, että jos tänä vuonna jo saisi päästä kunnolla valoon, joka toisi sitten kaikki väritkin paremmin esiin. Jeesus sanoo, että hän on maailman valo. Rukoilen, että saisin tulla kokonaan valoon.

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa valkeus”. (Jes. 9:1) ”Jeesus puhui taas heille ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo". (Joh. 8:12)”Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valo Herrassa. Vaeltakaa valon lapsina” (Ef. 5:8)