Jotenkin aika rajua aikaa ollut ihan viime päivinä. Kaikki
se raju on omassa ajatusmaailmassa, korvien välissä. Tuntuu että ajatusmaailmastani
käydään kovaa taistelua. Ajatellako vanhalla tavalla vai uudella? Uskallanko
ajatella ja toimia toisin kuin olen ennen tehnyt? Voidaanko vanhat toteemit
kaataa vai jäänkö vielä palvomaan niitä? Elänkö vapaana vai sidottuna? Jumalan
lasten vapaudessa vai vanhojen tapojen orjuudessa? On aika myrskyisää juuri nyt.
Mennyt viikko on ollut mielenkiintoinen. Esille on tuotu
monia asioita. Minusta tehtiin haastattelu yhteen lehteen ja se oli mielenkiintoista.
Itsestä kun niin usein tuntuu, ettei
elämässäni tapahdu mitään. Ja sitten kun toimittajalle kerroin mitä viimeisen
13 vuoden aikana on tapahtunut, niin paljon piti jättää kertomuksesta pois, kun
onhan sitä sitten kuitenkin ollut aika lailla kaikenlaista. Vaikka tekstiä ei ole
vielä julkaistu, olen saanut sen oikolukea ja tykkäsin ihan jutusta. Siinä oli
mielestäni kivasti koossa monia pääasioita, miten Jumala on johdattanut. Se oli
semmoinen valoisa juttu. Vaikeuksista en oikein osannut tuossa yhteydessä
kertoa, vaikken haluaisi mitään erityisesti peittääkään. Joskus kertoo jostain
asioista ja joskus joistain toisista. Ainakin etukäteen rukoilin, että tähän
tekstiin tulisi niitä asioita, joita Jumala haluaisi nyt tuoda esiin. Ja sitten
siitä tuli tällä kertaa aika semmoinen kevyt ja valoisa kertomus. Onhan se
hienoa, että sekin puoli löytyy.
Toinen tärkeä tapahtuma tällä viikolla oli se, että
maatilalla kävi työnohjaaja/psykoterapeutti. Vierailu oli äärimmäisen
mielenkiintoinen ja antoisa. Tajusin itsestäni ja käytöksestäni hyvin monta
asiaa tämän tapaamisen seurauksena. Pidän tätä asiantuntijakäyntiä suoranaisena
ihmeenä, koska en ole voinut ajatellakaan, että tällaista palvelua voi
ylipäänsä olla saatavissa. Se oli paljon antoisampaa kuin olisin edes voinut
kuvitella. En ole voinut ymmärtää, että todella joku voisi tulla antamaan
tällaista keskusteluapua myös sukupolvien välisessä keskustelussa. Yleensä
puhutaan vain yksilö-, pari- tai lapsiperheterapiasta enkä ole koskaan kuullut
että asiantuntija voisi keskustella yhdessä myös eri-ikäisten aikuisten
perheenjäsenten kanssa. Kaikki olivat myönteisesti hyvin yllättyneitä ja
pitivät tapaamista onnistuneena. Omasta mielestäni tämän asiantuntijan
ammattitaito oli aivan erinomaista, 10+++.
Itsellä kuitenkin meni jotenkin myös nuppi aika lailla
sekaisin tuosta tapaamisesta. Lienee ymmärrettävää, että sellaisessa nousee
esiin asioita, joita pitää prosessoida. Tajusin jotenkin kauhean hyvin nyt
roolini kilttinä tyttönä, joka yrittää olla näyttämättä omia tunteitaan ja
tasapainoilla toisten mielipiteiden tulkkina. Tällä roolilla olen sitten mennyt
elämässä muutenkin ja se on ollut hyvin raskas taakka ja vaikeuttanut
todellisia ihmissuhteita hyvin paljon, kun en ole osannut olla oma itseni.
Oikeastaan vieläkään en kunnolla tiedä mikä se oma itseni on, mutta tämä rooli
se ei ainakaan ole. Silti tuntuu valtavan hurjalta tulla siitä ulos ja esimerkiksi
kertoa ääneen omia ajatuksiaan, jotka eivät olekaan niin hyviä kuin antaa
ymmärtää. Ja että ylipäätään sanoo ääneen tunteitaan. Siis oikeasti sanoo
ääneen, eikä vain kirjoita niitä. Se on todella hurjaa. Tunnen oikeastaan
olevani aika hukassa vielä tässä asiassa. Mietin ihan hirveästi että mitä
asioita oikeasti voi sanoa ääneen ja mitä ei. Asioiden sanominen on
pelottavinta maailmassa. Siltä minusta on aina tuntunut ja tietyissä asioissa tuntuu
edelleen. Mutta nyt en enää haluaisi jäädä tämän pelon vangiksi. Muuten se
tappaa minut. Tarkoitan, että koen kuolevani sisäisesti, jos kaikki jää
sisälle.
Oli siinä viikolla sitten vielä kolmaskin tärkeä juttu.
Tapasin erään uskovan ystäväni ja rukoiltiin autossa erään liikkeen
parkkipaikalla jokunen tovi. Pyhä Henki oli vahvasti siinä rukouksessa ja Herra
puhui siinä että saan voiman astua uusiin asioihin ja että tässä vuodessa on
enemmän iloa kuin surua. Se oli hyvä hetki ja on aina ihmeellistä kun saa olla
oikein vahvasti Jumalan läsnäolossa.
Tuosta keidashetkestä on taas astuttu alas tähän taistelun myllerrykseen.
Tähän jossa pitää takertua Raamattuun ja rukoilla että Jeesus antaisi valonsa
loistaa ja että saisi voiman elää totuudessa eikä salaisuuksien varjoissa. Että
oikeasti voisi toimia Jumalan sanan mukaisesti eikä vain lukea sitä.
”Katso tänne, Herra! Vastaa minulle, Jumalani! Valaise
silmäni, etten nukkuisi kuolemaan, ettei viholliseni sanoisi: ”Minä voitin
hänet”, etteivät ahdistajani riemuitsisi, kun minä horjun. Mutta minä luotan
sinun armoosi. Riemuitkoon sydämeni valmistamastasi pelastuksesta. Minä tahdon
laulaa Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin.” (Ps. 13:4-6)
