Edellisen kirjoitukseni jälkeen on parissa viikossa tapahtunut
monenlaista. Tuntuu ihan ihmeelliseltä, että onkin voinut olla niin
monenlaista. Ja silti on saanut olla ihan rennosti vain. Viikko sitten
viikonloppuna oli "Raamattuviikonloppu"-tilaisuus, joka oli valtavan hyvä, kiitos
Jumalalle. Itsellä on sen jälkeen ollut jotenkin tosi hyvä olo – Jumala taas
teki siellä taas jotain - en pysty sanomaan että mitä. Jotakin työtä, minussa
itsessäni. Ja tietysti oli hienoa, kun sai kuulla että moni muukin oli tullut siunatuksi
siinä tilaisuudessa.
Sitten kaksi ystävääni lähtivät kukin omalle suunnalleen ulkomaille parin
viikon kestoiselle lähetysmatkalle. Heidän matkojen puolesta on saanut rukoilla
ja olla näin poikkeuksellisen vahvalla tavalla mukana matkalla. Kotona, mutta
silti osallisena. Maanantain raamattupiirissä aukesi uudesta näkökulmasta sana ”Onnellisia
ne ihmiset, joilla on sydämellään pyhät matkat!” (Ps. 84:6) Tähän saakka on yleensä
ajatellut tuossa kohtaa vain omia matkojaan, mutta nyt on sydän näköjään jo sen
verran laajentunut, että voi olla onnellinen myös toisten pyhistä matkoista. Hienoa
niin. Jumala varmasti tekee paljon mielenkiintoisia asioita näillä kummallakin
matkalla, kun kerran Herran lähettäminä ovat menneet. Odotan vain jännityksellä,
mitä kaikkea heillä onkaan kerrottavaa palatessaan.
Yksi tapahtuma on, että minun valittiin taloyhtiön
hallituksen puheenjohtajaksi. Tietysti siksi, ettei kukaan muu halunnut. Mutta
jotenkin ajattelen, että Herralta tämäkin asia on tullut. Ehkä siinä jotakin
voin palvelemisesta oppia, kenties käytännön asioiden hoitamisestakin. Olen
niin veltto tämmöisten käytännön juttujen hoidossa, että ehkä tätäkin kautta
saan jotakin uutta näkökulmaa. Ja ihmettelen toisaalta sitä työtä, mitä Herra
on minussa tehnyt, ettei minua kuitenkaan mitenkään kauhistuta tämä juttu.
Muutamia vuosia aiemmin ei olisi tullut kuuloonkaan tämä asia. Olisin pelännyt
ihmisiä ja epäonnistumista aivan liikaa. Jotakin on kuitenkin tapahtunut
kaikessa hiljaisuudessa.
Elämän rajallisuudesta muistutti puolestaan taas erään tutun
ihmisen äkillinen kuolema. Itse tulin varmaankin eniten puhutelluksi siinä,
että kuinka ei jättäisi kertomatta Jeesuksesta ajatellen, että kyllä sitä
sitten joskus myöhemmin ehtii. Välttämättä ei ollenkaan ehdi. Pelastuksen päivä
on tässä ja nyt, eikä jossain tulevaisuudessa, vaikka niin helposti ajatuksissa
kaikki vain lykkää kauemmaksi. Tietysti on rukoillut myös niiden puolesta,
joita asia koskettaa myös suurena suruna ja käytännön asioiden kannalta. Niin
valtavan rajallista on tämä elämä tässä ajassa – pieni hetki vain. Kunpa
jokainen valmistautuisi ikuisuuteen tutustumalla ihanaan Jeesukseen.
Tähän elämään kiinnostusta ja uutta virtaa ja ajateltavaa on
tuonut pieni siskontyttö, joka on muuttanut arkea maatilalla. Se on kaikki
ollut oikein hyvää. Kyllä voi yksi ihminen niin paljon tuoda. Tai se rakkaus,
joka muuttaa. On ollut niin hienoa huomata itsessä ja muissa kaikki uusia piirteitä,
joita yksi pieni vauvanmötkylä saa aikaan. Uudet roolit tuovat jotakin uutta
kypsyyttä mukanaan. Ja omista murheista tulee pienempiä. Maailmaa katsoo
uudesta näkökulmasta kun miettii sitä lapsen tilanteesta. Itsellekin tulee
turvallisempi olo kun haluaa antaa lapselle turvaa. Ja kun pitää vauvaa sylissä
ja rakastaa, on helppo ajatella olevansa itse Jumalan lapsi ja Hänen
rakkautensa kohde. Kaikkea sitä mitä Jumalan lapseus on, saa katsoa jotenkin
paljon lähempää ja konkreettisemmin, kun on lapsi lähellä. Se on ollut hienoa.
Parin viikon sisään olen myös pitänyt esitelmää spelttivehnästä Marttojen illassa, ollut EU-tukikoulutuksessa
ja osallistunut luomutarkastukseen, joka tehtiin meidän tilalla jo näin
aikaisessa vaiheessa vuotta. Kesäksi on tilattu lentolippuja ja sitten on ollut
pari rukouskokousta. Niin ja sielunhoitopäiväkin oli.
Nyt tulikin yhtäkkiä tämmöinen runsauden aika. Saa vain
ihmetellä sitä mitä Jumala tekee.
Kuvassa kanojen runsautta eräässä palaverissa, joka tässä
parin viikon sisään on ollut.
