Terveisiä Etelä-Pohjanmaalta. Olin siellä kolme päivää
kuluneella viikolla ja oli valtavan kiva ja hieno visiitti niihin maisemiin
pitkästä aikaa. Siitä on nyt melkein 3 vuotta, kun muutin pois lakeuksilta 7,5
vuoden siellä asumisen jälkeen. Tuo aika oli minulle tosi vaikeaa ja sitten
taas toisaalta tosi siunaavaa. Paljon opin ja sain ystäviä, mutta kyllä tuskia
ja ahdistuksiakin riitti monenlaisia. Nyt kun aikaa on jo kulunut näin paljon
lähdöstä, voi jo eri näkökulmasta tarkkailla tuota kulunutta aikaa siellä.
Nähdä miten Jumala on toiminut, kun on hionut ja paistanut erilaisissa
tilanteissa. Oikeasti minulla ei ole ollut missään vaiheessa mitään hätää. Oma
tunnemaailma vain on luullut että on. Hyvään paikkaan Jumala laittoi, vaikka
välillä itse luulin, etten selviä hengissä. Nyt kun Jumala on paljon hoitanut,
voi nähdä vaikka sen, miten turhia monet pelkoni olivat ja kuinka ne ovat
haihtuneet. Silloin oli aivan eri näkökulma – raatelevia leijonia valmiina
hyökkäämään joka nurkan takana. Nyt leijonat ovatkin muuttuneet villakoiriksi..
Motiivi menneeseen reissuuni löytyy tulevasta Israelin
matkasta. Puolet matkaan lähtijöistä
asuu lakeuksilla ja siellä eräs lähtijä kutsui muita alueelta lähteviä
rukoilemaan kotiinsa tulevan matkan puolesta. Kuulin tästä ja halusin itsekin
lähteä kauempaakin mukaan rukoilemaan ja tapaamaan tulevia lähtijöitä, koska
heistä osa on minulle entuudestaan tuntemattomia. Niinpä meitä sitten oli 8
naista rukoilemassa ja kuuntelemassa Herran puhetta tulevan matkan suhteen. Se
oli kyllä todella erityinen tilanne. Pyhä Henki puhui monella tavalla ja tuli
hyvin turvallinen, luottavainen ja toisaalta odottava suhtautuminen matkaan.
Jeesusta ollaan rukoiltu matkanjohtajaksi ja hän on todella lähtijät koonnut ja
sitten vain ihmetellään mitä kaikkea matkalla tulee tapahtumaan. Uskon, että
Jumala tulee avaamaan jotakin asioita uudella tavalla siellä. Saadaan mennä
uskon juurille ja alkulähteille. On pieni ja nöyrä olo Israelin Pyhän edessä.
Kun sitten E-P:lla pitkästä aikaa olin, oli mahdollisuus
tavata myös muita vanhoja tuttuja. Itsellä on usein ollut yksinäinen olo,
Seinäjoella asuessanikin, mutta nyt oli vain paljon hyviä ystäviä, joita sai
olla tapaamassa. Ja kaikkia ei edes nähnyt ketä olisi voinut, ja että paljon
kauemmankin olisi voinut jutustella, mutta sitten piti jo mennä seuraavaan
paikkaan. Hassu tunne, kun usein minun on saattanut olla vaikeaakin olla
ihmisten kanssa ja on halunnut vain yksinäisyyteen. Nyt oli helppo ja iloinen
olla. Herralle on kaikki mahdollista. Eron huomaa, kun tietää että joskus
jossain tilanteessa on ollut vaikeaa ja sitten muutamaa vuotta myöhemmin sama
tilanne ei olekaan enää vaikea vaan ihan kiva. Mutta sitten huomaa myös, että
vieläkin syvempää työtä Isän kyllä tarvitsisi tehdä. Vieläkin peittelee jotain,
vaikkei haluaisi. Vieläkin vähän esittää, vaikkei alkuunkaan niin paljon kuin
joskus ennen. Vieläkin vähän jännittää ja kaipaa syvempää rauhaa. Vaan silti
osaa olla jo kiitollinen tässäkin tilassa.
Yksi asia oli kuitenkin suru ja se liittyy laajaan
sukulaisverkostooni, jonka juuret ovat Etelä-Pohjanmaalla. Herran edessä olen
itkenyt, syntejä tunnustanut ja armoa anonut. Kun Jumalan sana ja aito nöyryys Jeesuksen
edessä hylätään ja korvataan se uskonnollisuudella ja ihmisen kaikkitietävyydellä
ongelmat ovat edessä ennemmin tai myöhemmin. Sydän kylmettyy ja aito anteeksiantaminen
tulee melkein käsitteenäkin vieraaksi. Jäädään menneen vangeiksi eikä haluta
tuntea rakkautta, joka ei muistele kärsimäänsä pahaa. Danielin
synnintunnustusrukous (Dan. 9) on hyvää vauhtia tulemassa minulle tutuksi: ”Me
olemme tehneet syntiä, olemme tehneet väärin, olemme olleet jumalattomia ja
uppiniskaisia. Olemme poikenneet pois käskyistäsi ja säädöksistäsi. Sinun,
Herra, on vanhurskaus, mutta meidän kasvoillamme on tänä päivänä häpeä. Herra,
kuule, Herra, anna anteeksi! Kuuntele, Herra, ja toimi!” (Dan. 9:5,7a,19a)
Mutta oli siis siunatut päivät lakeuksissa ja olen niistä
kiitollinen. Tänään näyttää olevan Heimon nimipäivä. Siunaan nyt tässä tänään Jeesuksen
nimessä koko eteläpohjalaisten heimoa :)
Vaan raamatunkohdaksi kuitenkin vielä Ps .122:1-4: ”Daavidin
matkalaulu. Minä iloitsin kun minulle sanottiin: ”Menkäämme Herran huoneeseen.”
Meidän jalkamme seisovat sinun porteissasi, Jerusalem. Sinä, Jerusalem, olet
rakennettu kaupungiksi, joka on täysin yhtenäinen. Sinne nousevat sukukunnat,
Herran sukukunnat, niin kuin Israelille on säädetty, kiittämään Herran nimeä.”
