”Aletaanko pitää kanoja yhdessä?”, Bressen kanan esittely ja
lahjaksi ammattilaisen kokkiveitsiä! Jouluaatto ei mennyt kaikilta osin aivan
perinteisellä kaavalla, vaikka paljon sitäkin osuutta oli. Tänä vuonna en
kuitenkaan pääse märehtimään tuskaisilla tarinoilla kauheasta toivottomasta yksinäisyydestä,
joka jouluna kirjoittaa sydänverellä riipaisevimmat tarinansa. Uutuutena joulupöydässä
päristeltiin huulia 10 kk vauvalle ja sen jälkeen todettiin, kuinka hän sai
kaikki lahjat, mutta tykkäsi itse enemmän käärepapereista ja naruista, kuin
pakettien sisällöstä. Ja siinä se aatto sitten meni, illalla olin hartaustilaisuudessa
kuulemassa Jeesuksen syntymään liittyvistä asioista.
Edelleen joulu on ristiriitaisuuksia täynnä. Välillä tekisi
mieli Elian tavoin huutaa: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos
Herra on Jumala, seuratkaa häntä, mutta jos taas Baal, seuratkaa häntä.” (1.
Kun. 18:21). Jos Jeesus on Herra, kumartakaa häntä ja keskittykää häneen, mutta
jos perinteet ja kaikki muu ovat jumala, niin noudattakaa niitä. Molemmat eivät
onnistu yhtä aikaa – kumartelun ja pyllistelyn pettämätön laki. Eniten huudan
itselleni. Inhoan niin paljon tiettyä selkärangattomuutta itsessäni. Enkä
tarkoita nyt erityisesti jouluun liittyen, vaan ihan kaikkeen. ”Jos Herra on
Jumala, seuratkaa häntä.”! Haluaisin niin paljon että tämä koskisi jokaista
elämänaluetta eikä vain jotakin pientä osaa ja muilla alueilla palvotaan muita
mielipiteitä.
Olen miettinyt mikä se tietty odotus on, mikä jouluun aina
liittyy ja joka jää täyttymättä ja aiheuttaa tuskaa. Nyt ehkä osaa nimetä sen
jo yhdellä sanalla. Se on yhteys. (Ehkä olen osannut nimetä sen jo aiemminkin,
en muista..) Se on kuitenkin yhteys. Kun sitä ei ole, ei se 24.12. mistään
tipahda, vaan enemminkin koko tämä aika vain paljastaa sen karun totuuden.
Mutta sitä totuutta voi sitten katsoa silmiin ja miettiä voisiko sittenkin
asialle tehdä jotain. Olisiko sittenkin niin, että omissa asenteissa voisi olla
korjaamista, omissa ajatuksissa varaa olla armollisempi ja lempeämpi? Olisiko
sittenkin niin, ettei kaikki ole toisten tai itsen syytä tai vikaa, vaan voisi vain
ajatella toisin? Olisiko sittenkin mahdollista irrottaa jostakin syytöksistä,
jostakin ylemmyydentuntoisesta ajatuksesta? Olisiko sittenkin mahdollista paljastaa
tunteitansa? Muuttaa taktiikka torjunnasta ja itsesuojelusta avoimuuteen?
Voisiko rakkaus ihan oikeasti voittaa pelon? Voisiko anteeksiantamus puhdistaa
aivan kaikesta katkeruudesta pohjamutia myöden? Voisiko sittenkin?
Huomaan että minun on hyvin vaikea päästää lähelle. Pelkoja
on niin valtavan paljon ja ne pitävät loitolla. Luulin, että tämä oli jo tässä,
mutta taas pitäisi katsoa syvemmälle. Eikä vain teoriassa vaan käytännössä.
Voin kyllä kertoa täällä sujuvasti sekaisista kaapeistani, mutta että oikeasti
näyttää ne jollekin. Voin kyllä sujuvasti kertoa täällä kivuistani ja
epäonnistumisistani, mutta että oikeasti näyttää ne jollekin. Voin kyllä kertoa
vihasta ja katkeruudesta, mutta että joku näkisi ne oikeasti. Joku muu kuin
Jeesus. Ihminen, joka ei koskaan ole 100 % rakkautta. Se tuntuu hirveän
pelottavalta. Mieluummin pitäisi luukut kiinni. Mutta on jo kyllästynyt olemaan
yksin siellä laatikossakin.
Olen pitkään ajatellut ja odottanut, että jostain vaan
joskus tulee se ihminen, jonka kanssa heti helppo olla täysin avoin ja kokea
100 % yhteys, vaikka muiden kanssa ei pystyisikään. Enää en ole yhtään varma
tästä. Varsinkin kun Jumalan on näiden monien vuosien aikana pitänyt tehdä
paljon rakkauden työtä että olen avautunut edes sen verran kuin mitä tapahtunut
on. Kenties loppukin on tavallaan prosessointia, työtä, totuuden tunnistamista
ja tunnustamista ja valintoja, niin kuin kaikki on ollut tähänkin asti. Haluan
kyllä jatkaa samalla linjalla – niin hidasta kuin se onkin. Ja näin välillä meinaa
epätoivo iskeä, kun huomaa taas uuden alueen, joka on täysin raivaamatta.
Vieläkö sinä Herra jaksat auttaa, vai pidänkö vain luukut kiinni..?
Mutta että meikäläiselle arvokkaita kokkiveitsiä lahjaksi.. Jo on
aikoihin eletty! Onko tämä tosi hieno juttu vai puuttuuko tilannetaju kokonaan?
Leikkaan täällä yleensä vain leipää, juustoa ja kurkkua ja ne ovat kyllä
menneet vähemmän järeälläkin kalustolla. Nähtäväksi jää, mitä noille uusille tapahtuu
vai tapahtuuko koskaan mitään. Kai sekin sitten niitä valintojen seurauksia on.
Terävistä veitsistä tulee nyt mieleen raamatunjae, joka olen
varmaan useampaan kertaa tänne jo laittanut. Mutta aina mennään syvemmälle ja
syvemmälle, erotellaan asioita tarkemmin ja tarkemmin.
