Heikoissa väkevä

Mietin olenkohan saanut yhdessä asiassa hiukan kokea sitä miltä Jumalasta ehkä usein tuntuu. Minulla oli suunnitelmissa ja haluna auttaa aika merkittävällä tavalla erästä henkilöä asiassa, joka painaa häntä todella paljon. Haaveilin asian kertomisesta ja siitä ilosta minkä se tuottaisi, jos hän pystyisi sen ottamaan vastaan. Mietin, miten tuo juttu vapauttaisi hänen elämäänsä ja olemistaan. Vaan kuinka kävikään. Koska jotkut asiat eivät menneet niin kuin tämä henkilö olisi halunnut, hän laittoi välit poikki, enkä päässyt näistä asioista ollenkaan juttelemaan.

 Ja niinpä mietin että tältäkö Jumalastakin usein tuntuu. Hänellä olisi ihmiselle niin paljon varattuna. Hän haluaisi niin mielellään syntivelkamme maksaa ja kaikessa auttaa – pitkäjänteiselle ja pysyvällä tavalla. Mutta me ihmiset suutumme niin helposti Jumalalle, jos Hän ei toimikaan niin kuin me haluamme – ei anna meille jotakin, mitä me lyhytnäköisesti luulemme tarvitsemme. Jos Jumala ei annakaan mies/naisystävää – vaan haluaakin parantaa syvimmät haavamme omalla rakkaudellaan. Jos Jumala ei annakaan mainetta ja kunniaa ihmisten silmissä vaan opettaa ihmistä arvostamaan itseään Hänen rakkautensa ja hyväksyntänsä kautta. Jos Jumala ei annakaan varallisuutta, vaan opettaa luottamaan Hänen huolenpitoonsa jne jne. Kuinka helposti ihminen saattaa kävellä avun luota pois, vaikka se olisi juurikin hänen ulottuvillaan. Aivan siinä, jos vain olisi nöyryyttä tunnustaa tilanne eikä paeta pois. No, tietysti aina on mahdollisuus tulla uudelleen avun lähteelle. Kuitenkin Jumalan työ meissä on sitä että Hän lisää kykyä vastaanottaa armoaan, rakkauttaan ja lahjojaan. Mitä köyhemmiksi tulemme, sitä rikkaampia voimme olla – niinhän nämä paradoksit vain Jumalan maailmassa menevät. Vaan kyllä sitä itsekin vain omavoimaisuuttaan ja vastustusta monessa asiassa huomaa. 

Sitten toiseen asiaan. Viime viikonloppuna olin kutsumusta käsittelevässä seminaarissa. Siellä esitettiin kysymys jokaisen itsekseen pohdittavaksi: jos mikään ei rajoittaisi sinua, mitä tekisit elämässäsi? Mitä todella haluaisit tehdä, mikä olisi sinulle tärkeää? Jos Jeesus itse kysyisi sinulta tätä: mitä sinä haluaisit? Olen ollut tämän kysymyksen äärellä elämässäni aiemminkin ja pieniä askeleita on tullut otettua näiden pohdintojen kautta. Kesällä 2010 kun pohdin vastaavaa, lopputuloksena oli ilmoittautuminen 3 kk raamattukurssille, jonka seurauksena oli puolestaan irtisanoutuminen palkkatyöstä. Vähän myöhemmin samaa pohtiessani, koin kaipaavani hurjasti vain lepoa. Että jos mikään ei pakottaisi, haluaisin vain levätä. Kaipa sitä lepoa sitten tässä viimeisen kolmen vuoden aikana on siinä määrin tullut että nyt kun ajattelen asiaa, lepo ei ole enää päällimmäisenä. Vieläkään ei ole mikään valtava draivi minnekään eikä erityinen selvyys, mutta jotakin ajatuksia tuli kuitenkin. Huomasin ajattelevani, että haluaisin että Jumalan Sana olisi näkyvämmin esillä yhteiskunnassamme. Olin vähän yllättynytkin tästä ajatuksesta, koska olin ehkä kuvitellut haluavani jotakin muuta. Kun siinä ajattelin pikkuisen että mitä pieniä askeleita asialle ehkä voisi tehdä, niin mieleen tuli kirjoitus lehden mielipideosastolle. Yllätykset jatkuivat kun huomasin saman päivän lehdessä kirjoituksen, jota minun teki mieli kommentoida. Kirjoitin jutun ja yllätyksekseni se julkaistiin maakuntalehdessä. Että semmoista. Yllättävät seuraukset yhdestä kutsumus-seminaarista! Pitää taas joskus miettiä tuota asiaa kaikessa rauhassa. Se vie rehellisen pohdinnan äärelle.

***********************************************************************************

Laitan nyt tähän vielä sen kirjoituksen, joka maakuntalehden yleisönosastossa julkaistiin:

Usko vai uskonto?

XY:n mielestä kristinuskon teemat ja opit on väkisin tuotu ja istutettu Suomeen, eivätkä ne sovellu sellaisenaan tänne. (”Maakuntalehti” 15.3.) Asiassa lienee paljon totta, jos ajatellaan erityisesti katolisen kirkon alkuaikoja maassamme ja muutenkin kirkkolaitosjärjestelmien toimia historian saatossa. Puhuttaessa kristinuskon teemoista ja opista ja sen soveltuvuudesta minnekään on kuitenkin täysin välttämätöntä erottaa kirkkolaitosinstituutioiden ja niiden traditioiden myötä muodostuneet käsitykset Raamatun kertomista asioista. Nämä eivät välttämättä mene ollenkaan yksiin. Monien mielikuvat Jeshuasta eli Jeesuksesta muodostuvat niiden käsitysten pohjalta, jotka olemme esimerkiksi erilaisten kirkollisten traditioiden perusteella saattaneet saada. Laahaavat virret, jäykistävät liturgiakaavat ja kummalliset kaavut eivät ole omiaan luomaan todellista kuvaa uskonnollisuutta vastaan taistelevasta valloittavasta persoonasta Jeesuksesta.

Jos pystyy erottamaan Jeesuksen ja Raamatun kertomat asiat uskonnollisuuden vaikutuksesta, en usko että kukaan voi sanoa, etteivätkö ne jokaiselle ihmiselle sopisi. Ne ovat jokaisen ihmisen syvin kaipaus: rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen, syntien anteeksisaaminen ja armon kokemus, Jeesuksen persoonaan tutustuminen, elämän tarkoituksen kirkastuminen, iankaikkisen elämän näkökulma, sisäinen ilo, lepo, rauha. Lista on loputon ja se voi avautua vain Jeesukseen tutustumisen kautta. Tätä kahden persoonan - Jumalan ja ihmisen - välistä suhdetta ei voi ulkopuolelta kontrolloida ja se perustuu aina vapaaehtoisuudelle. Ja se toimii jokaisessa kulttuurissa, jokaisen persoonan kohdalla – kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa.

Jos puhutaan kristinuskosta sen raamatullisessa merkityksessä eli ensisijaisesti ihmisen ja Jumalan välisenä suhteena, on mahdottomuus, että se voisi tulla kenellekään tai minnekään väkisin, koska pakko ja alistaminen eivät kuulu Jumalan rakkauden ominaisuuksiin. Jumala kunnioittaa ihmisen vapaata tahtoa valita yhteys Häneen tai olla yhteyden ulkopuolella. Uskonnollisuudessa sen sijaan käytetään helposti myös painostavia keinoja ja pakottavia menetelmiä. Myös Jeesukseen uskovat ovat saattaneet käyttää huonoja menetelmiä Jeesuksesta kertoessaan. Pyydän anteeksi kaikkien uskovien puolesta, jotka ovat kertoneet Jeesuksesta painostavalla tavalla - itsekin on siihen ajoittain syyllistynyt. Vaan kannattaa kuitenkin miettiä mistä lähteestä omat mielikuvat Jeesuksesta ovat, ettei vain torjuisi ihanaa Jumalaa Raamatun ulkopuolelta nousevien ja vailla todellisuuspohjaa olevien mielikuvien perusteella.

Anna and the King

Omalle ajattelulleen ja toiminnalleen on niin helposti niin sokea. On valtavaa Jumalan armoa, kun saa sen verran valoa, että voi nähdä ja ymmärtää, miksi käyttäytyy jossain asioissa niin kuin käyttäytyy – uudelleen ja uudelleen, vaikka se olisi haitallista itselle ja lähimmäisille. Paljon helpommin vastaavat kuviot näkee yleensä toisten elämässä. Miten hienoa se olisikaan, jos pystyisi ottamaan totuudellista palautetta vastaan toisilta. Vaikka se ei olisikaan niin mairittelevaa. 

Tunneriippuvuus. Sitä olen taas miettinyt. Olen siitä kirjoittanut täällä joskus aikaisemminkin, mutta aihe on taas noussut mieleen. Jotenkin näkee tämänkin asian taas selvemmin. Riippuvuudet ovat haitallinen keino/yritys paeta todellisuutta, joka on liian kipeä. Jotenkin ei vain kestämään jotakin pahaa oloa tai olosuhteita ja alkamaan työstää sitä, vaan pakenee jonnekin, mistä saa äkillistä helpotuksen tunnetta. Vaikka sitten nettiin tai epäterveisiin ihmissuhteisiin, joiden tarkoituksena on oman pahan olon lievittäminen. Ihastuminen voi olla kuin humalatila – todellisuus hämärtyy ja aina on saatava lisää, ettei totuutta tarvitse kohdata. Aina välillä kuitenkin masennus valtaa ja häpeäkin pyörii kuvassa – jossain sisällä ymmärtää, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. 

Ensimmäiset tosi vahvat ja pitkäkestoiset ihastumisen alkoivat 9-vuotiaana. Olin jatkuvasti valtavan ihastunut johonkuhun läpi kouluvuosien ja elin jatkuvissa haaveissa ja unelmissa, että joku rakastaisi. Aikuisiällä vastaava riippuvuus jatkui vähän eri muodoissa. Milloin roikuin ajatuksissani kenenkin perässä, vaikka mitään seurustelusuhdetta ei edes ollut. Kaveruutta tai vastaavaa saattoi olla, mutta todellisuuteen nähden ajatusmaailmani oli aina valtavassa kuplassa enkä oikein voinut kunnolla keskittyä mihinkään muuhun. Kaikki muu elämä - opiskelu ja työ - on tapahtunut jotenkin ”vasemmalla kädellä” (kun oikeakätinen puhuu). Kun Jumala ihmeellisellä tavalla irrotti jostakin ihastuksesta, kohta oli mieli jo seuraavassa. Vaikka kuinka oli ajatellut, ettei enää toista samaa kuvioita. Hylätyksi tulemisen pelko ja kipu oli kohtuuton.

En tiedä olenko edelleenkään täysin vapaa tästä – siis totuuden pakenemisesta. Vieläkin minun on vaikea keskittyä tähän hetkeen, kohdata arkinen todellisuus ja tarttua siihen. Ne asiat, joita olen paennut, ovat tietyllä lailla edelleen olemassa. Tiedän, että olen näitä elämäni aihealueita käsitellyt jossain määrin ja Herra on haavoja hoitanut. Siksi on paljon helpompi nyt. Mutta tietyt kipupisteet ovat edelleen olemassa – sellaiset joita en ole pystynyt kohtaamaan. Juuri ne, mitä on yrittänyt lykätä syrjään, juosta karkuun, laastaroida tunnekuohuilla umpeen – siinä onnistumatta. Aika ei paranna haavoja, se on totta. Vain totuus tekee vapaaksi. Mutta joko pystyy kohtaamaan asiat, niin kuin ne ovat? Joko märkivä haava voidaan avata puhdistusta varten? Mistä saan tarvittavan tuen, kun en ole pystynyt tähän aikaisemminkaan? Voinko jo särkyä, murtua ja nöyrtyä vai vieläkö piiloudun kovaan kuoreen?

Ja sitten kuitenkin on vahva toivo. Että voi kohdata totuutta vieläkin lisää. Jos sittenkin olisi mahdollista päästä irti häpeästä, jos sittenkin olisi mahdollista saada terve pohja tällekin elämänalueelle.

Eilen eräs ihminen, joka ei tiedä tilanteestani mitään rukoili ja sanoi siinä jotakin seuraavia ajatuksia: ”Jeesuksen läheisyys tekee sinut onnelliseksi, Jumala tekee sinut onnelliseksi. Jos joskus sitten tulee ystävä, niin sitäkin sitten, mutta se ei ole onnesi ehto.” Kyllä minä jo tätä paljon ymmärrän. Kyllä minusta aika usein juuri tältä tuntuu. Parasta maailmassa on olla Jeesusta lähellä. Eilen illalla sain siitä taas ihanan maistiaisen. Maailmankaikkeuden Kuningasta lähellä. Hän haluaa olla minun kanssani. Miksi annankaan ajatusteni harhailla muualla, miksi toivoni onnellisuudesta olisi missään muualla, kuin Hänessä, joka on kaikkein suloisin, hellin ja ihanin. Miksi etsisin sydämeni parantajaa mistään muualta.

Ehkä vielä pöyhitään sydämen maaperää. Ehkä vielä paljastetaan kipeimmät ohdakkeet kaikkein syvimmällä. Ehkä vielä itketään kun niitä kaivellaan. Ja ehkä vielä ihmetellään kuinka tämä ei voinut tapahtua jo paljon aiemmin, kun se ei niin vaikeaa sitten ollutkaan. Ehkä vielä iloitaan, kun kipu on pois. Ehkä vielä kiitetään Jumalaa, kun Hän käänsi pahan hyväksi.

”Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu.” (Ps. 34:5)

Absoluuttinen Totuus

Ja niin kilahti sitten 37 vuotta mittariin. Jos minulle 20 vuotta sitten olisi kerrottu, mikä elämäntilanteeni tulee tämän ikäisenä olemaan, olisin ollut kauhusta kankeana. En olisi voinut ymmärtää, että vaikka ulkoiset asiat eivät olekaan sujuneet perinteisten oletusarvojen mukaisesti, sisällä voi silti olla ihan hyvä olo. Ettei enää niin kaipaakaan niitä jotain juttuja, vaan enemmän vain Jumalan läsnäoloa, joka tuo onnen. Muut asiat saavat sitten mennä omalla painollaan niin kuin menevät. ”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” (Matt. 6:33) Kovin hitaasti elämän arvojärjestys tuntuu minulla kohdilleen menevän, mutta kuitenkin haluaisi sen selkeän pohjan elämälleen, Jumalan Valtakunnan arvojärjestykselle rakentuvan.

Viime aikoina olen miettinyt taas paljon totuutta –armoa ja totuutta. Meidän tulisi rakastaa totuutta, etsiä totuutta ja puhua totuutta, koska totuus on Jumalasta. Kaikki valheet ovat taas pohjimmiltaan perkeleestä lähtöisin: ”Kun hän (perkele) valehtelee, hän puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.” (Joh. 8:44). Maailmassa ei ole niinkään ensisijaisesti ”hyvän” ja ”pahan” taistelu vaan totuuden ja valheen taistelu, jonka seurauksia ovat sitten ”hyvä ja paha”. Koko elämä joka tasolla on täynnä esimerkkejä tästä. Jos vaikka lapsi saa kuulla tai muulla lailla omaksuu itseensä valheen, että hän on jollain lailla arvoton, hän alkaa käyttäytyä sen mukaisesti ja koko persoona rakentuu tämän valheen ympärille. Elämä menee vinoon tavalla tai toisella. Vain totuus ”olen sittenkin arvokas ja rakastettu” voi kääntää elämän suunnan. Valhe kahlitsee haitallisiin ajatuskuvioihin ja niin kauan kuin ne hallitsevat, ihminen on niiden vanki. Vain totuuden omaksuminen voi tehdä vapaaksi. Niin kuin Jeesus sanoo: ”ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi" (Joh. 8:32).

Kun tätä asiaa ajattelee, mitkään kirjat eivät riitä kertomaan niitä valheita, mitä tässä maailmassa on esitetty ja mitkä täällä jatkuvasti vallitsevat ja ihmisten elämään vaikuttavat. On maita, jossa eletään aivan valtavissa kahleissa esimerkiksi aivan käsittämättömiin valheisiin perustuvien uskontojen tai muunlaisten valtajärjestelmien takia. Olisi hienoa, jos Suomessa oltaisiin täysin vapaita tällaisesta, mutta kyllä meillä täällä ihan omat emävalheet myös pyörivät ja muualta niitä jatkuvasti lisää tulee. Totuusmittari on yksinkertaisen helppo, koska on vain yksi joka ei valehtele: Jeesus, itse totuus. Mitä enemmän ihmisen tai yhteiskunnan elämä rakentuu Jumalan Sanan arvoille ja asioille, sitä enemmän ollaan totuudessa. Mitä kauempana Jeesuksesta ja Raamatusta ollaan, sitä suuremmassa valheessa eletään ja sitä kierommaksi kaikki käy. Perkeleen suurin valhe on tietysti se, jonka vallassa valtavan moni on: Jumala on satua, Jeesusta ei ole ollutkaan, ei ole totuutta – kaikki on vain suhteellista jne. Kun nämä perustotuus puuttuu, se antaa mahdollisuuden myös kaikille muille vääristymille. Lopulta se vie sinne minne perkele eli valheen isä halusikin sen ihmisen vievän: helvetin kadotukseen. Rakkaus eli Totuus haluaisi kertoa ja näyttää aivan toisenlaisen tien – ikuisen elämän tien.

Nyt kun Ukrainan tilanne on jatkuvasti uutisissa, olemme saaneet kuulla uutisointia myös tarkoituksellisten valheiden levittämistä - valheellisesta propagandasta. Sodankäyntikin alkaa aina valheista. Yhdellä puolella on yksi ”totuus” ja toisella puolella toinen ”totuus” ja kun ei haluta etsiä yhteistä totuutta, eli loppupeleissä Jumalan totuutta, armoa, rauhaa ja rakkautta, syttyy sota – valheen hedelmä. Sama tilanne toimii toki taas aivan yhtä lailla yksilöihmisten välillä. Halutaanko etsitä totuutta ja kertoa totuus omasta itsestä, vai eletäänkö valheiden verhojen kätköissä paljastamatta todellista minää. Ammutaanko kielellä pahoja sanoja toisesta vai kerrotaanko totuus itsestä. Mitä suusta tulee ulos, syvintä paljasta totuutta vai peittävää valhetta? ”Kielellä on vallassansa kuolema ja elämä” (Sananl. 18:21) Valhe on kuolemaa, totuus Elämää.

Todellinen yhteys voi rakentua vain totuuden varaan. Jos kaksi ihmistä salailee toisiltaan jotain tai kertoo toisilleen valheita – yhteyttä ei voi olla. Rakkaus ja totuus kuuluvat aina yhteen. Rakkaudessa uskaltaa kertoa totuuden ja totuus on rakkautta. Kolikon nimi on yhteys ja sen puolet ovat rakkaus ja totuus – täysin kiinni toisissaan. Jos rakkauden nimissä valehtelee – se on jotain muuta kuin todellista rakkautta. Rakkaus on Jumalasta eikä Hänen rakkaudessaan voi olla mitään valheita. Jos haluaa rakentaa yhteyttä ihmisten välillä, totuus on ainoa tie. Se totuus, joka paljastaa heikkoutensa, haavansa – syntisyytensä Jumalan edessä. Ja sen vastakappaleena on todellinen rakkaus, joka ei hylkää missään tilanteessa. ”Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.” Ef. 4:25)

Tästä voisi kirjoittaa loputtomiin. Raamattu on täynnä tätä aihetta. Raamattu on tämä aihe. Totuus. Ja tällä totuudella on nimi – Jeshua eli Jeesus. Hän on Rakkaus ja Totuus. Jumalan Sana.

”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14)