Viime aikoina olen netistä ja kirjallisuudesta tutustunut
aiheeseen ”erityisherkkä ihminen” = ”HSP, highly sensitive person”. Termillä
kuvataan erityisen aisti- ja tunneherkkiä ihmisiä, joita sanotaan olevan noin
20 % väestöstä. Ei voi mitään, mutta jotenkin on kyllä kolahtanut aika paljon
tämä juttu. Itsensä ymmärtäminen ja hyväksyminen on lisääntynyt melkoisesti.
Monta asiaa, mitä en ole pystynyt paljostakaan prosessoinnista huolimatta
käsittämään ja jotenkaan hyväksymään itsessäni, selittyy nyt tämän kautta. Että
jonkun ihmisen hermosto on vain herkempi kuin toisen. Ja ettei se hermoston
herkkyys tee henkilöstä huonompaa, vaan ainoastaan erilaisen.
Erityisherkkyyteen sisältyy monia piirteitä, eivätkä kaikki
erityisherkät ole samanlaisia. Itselle kolahtavia tekijöitä olivat sisäisen ajattelun aktiivisuus ja rikas mielikuvitus, tarve olla enemmän yksin ja prosessoida,
ylivirittyneisyys, joka helposti tulee kun on paljon ärsykkeitä sisältävissä
paikoissa, kuten muiden ihmisen kanssa ja sen seuraukset esim.
nukkumisvaikeudet. Kyky aistia ilmapiiri ja toisten tunnetilat ja omat reaktiot
niihin on myös jotenkin hyvin tuttua (en meinaa kestää olla riitelevässä
seurassa, se ahdistaa heti vaikkei kohdistuisi minuun ollenkaan). Sarjaan sopii
hyvin myös reaktioni, jos jonkun seurassa ollessani laitetaan radiota tai
televisiota päälle. Häiriinnyn siitä joskus aika paljon ja ihmettelen miksi tällaista
kiusantekoa – eikö voida päättää seurustellaanko vai kuunnellaanko musiikkia –
molemmat yhdessä on liikaa. Normaalia erityisherkälle – liikaa ärsykkeitä ja
vaikeuksia keskittyä.
Minun on ollut aiemmin hyvin vaikea käsittää näitä
piirteitäni ja hyväksyä niitä – ne kun ovat tuntuneet jotenkin vääriltä.
Yhteiskunta tuntuu ihannoivan enemmän ulospäin suuntautuneita ja erityisherkkä
tarvitsisi erityistä rohkaisua ja kannustusta tuodakseen omat vahvuutensa
esiin. Kuinka usein olenkaan oman hiljaisen elämäni aikana miettinyt, mikseivät
suulaammat ihmiset auta hiljaista – esim. kysymällä tai jotenkin rohkaisemalla
– antamalla tilaa. Nykyään kyllä useimmiten saan jo suuni auki, jos haluan –
Jumala on tehnyt paljon ja antanut tilaisuuksia tulla rohkaistuksi. Ja olen
pystynyt hyväksymään myös hiljaisen puoleni – tosin nyt tähän aihepiiriin
tutustumisen jälkeen vielä enemmän.
Voisin luetella loputtoman määrän esimerkkejä oman elämän
varrelta, mihin tämä erityisherkkyys-näkökulma antaa uuden puolen. Erityisesti
sosiaalisten tilanteiden hankaluuteen ja ulkopuolisuuden tunteeseen. Täällä
blogissakin olen kertonut useana vuonna kuinka olen suunnitellut lähtöä
talouskouluun, lähetyskouluun, sielunhoitoterapeuttikoulutukseen ja
englanninkieliseen raamattukouluun. Enkä sitten ole lähtenyt yhtään mihinkään.
Yksi syy on tilanne maatilalla ja lähdön vaikeus, toinen on sosiaalisten
tilanteiden pelko noissa paikoissa. Erityisesti murehdin saisiko niissä
riittävästi omaa tilaa ja sopivaa määrää yksinäisyyttä. Ja jos taas ottaa itselleen
tarvittavan yksinäisen rauhoittumisajan, mikä on enemmän kuin normiväestöllä
niin jääkö sitten taas yksinäiseksi joukosta ulostippujaksi, kun muut nauttivat
toisensa seurasta enemmän, pystyvät asumaan kahden tai useamman hengen
huoneissa jne. Yhteyttä kaipaan hyvin paljon, mutta yksinäisyyttäkin ja aikaa
pohtia tarvitsen myös paljon. Viikon tai kahden matkat menevät, koska vaikka
siellä olen kierroksilla, nukkuminen on huonoa ylivirittyneisyyden takia ja
aikaa pohtia on niukasti – tiedän että kohta olen taas kotona yksin
möllöttämässä ja voin viikon toipua siitä kaikesta. Pidemmän ajan jutut
kuitenkin pelottavat enemmän, koska sitten sitä rauhaa pitäisi osata jo ottaa
siellä välissä. Tai muuten ahdistun aivan kauheasti ja on pakko keskeyttää. Ja
sitten kuitenkin pelkää ulkopuolelle jäämistä.
Myös havainnot työelämästä tukevat tätä. Erityisherkkä on
herkempi stressille ja uupumukselle. Työelämässä suurin ihmettelyn aiheeni oli
millaisia ovat ne fakiirit, jotka 8 h työpäivän jälkeen jaksavat perhe-elämää.
Itse olin aivan poikki pelkästä työstä. Toki yksinäisyys oli ikävää, mutta
toisaalta en mitenkään olisi jaksanut huolehtia kenestäkään töiden jälkeen. Nyt olen ollut hyvin kiitollinen siitä, ettei ole ollut
sellaista painetta mikä normaalista työelämästä helposti tulee. Siellä kun
niitä vetäytymisen taukoja ei ole mahdollisuus pitää. Ja siitä nousee sitten
ahdistus, kun tulee tunne että on vaan pakko jaksaa ja kestää vaikka
haluaisikin häipyä tilanteesta pois.
Selitystä tästä löytyy myös pelolleni mahdollisesta parisuhteessa
elämisestä. Että jos ei saisikaan tarpeeksi rauhaa ja väsyisi – jos ei tulisikaan
tarpeissaan ymmärretyksi vaan jyrätyksi. Toki kovasti auttaa, että edes itse
ymmärtää itseään ja vähän nyt alkaa tajuamaan missä tästä kaikesta on kyse..
Ettei ehkä olekaan se maailman epäsosiaalisin ihmissuhdeinvalidi, vaan on vain
herkkä hermosto joka tarvitsee enemmän lepoa.. Että voi sittenkin vielä löytää
rajat ja rakentavasti kertoa niistä ilman että tarvitsee olla vihainen ja
syytellä toista tai epämääräisesti vetäytyä ilman että toinen tajuaa yhtään
mistä oli kyse.
Joku muu on pystynyt varmasti hyväksymään piirteensä ja erityistarpeensa
ilman koko erityisherkkä-määritelmää. Minulle tässä nyt oli kuitenkin paljon
hyviä oivalluksia. Ajattelen että erityisherkästä tulee helposti erityiskova ja
kontrolloiva, kun hän ei ymmärrä herkkyyttään ja joutuu sitä suojelemaan kovan
kuoren avulla. Siitä ainakin haluaisin vapautua. Että voisi olla sitten
uloskinpäin juuri sellainen millaiseksi Herra on tehnyt. Ettei persoonaansa
tarvitsisi hävetä ja eikä tarpeistaan syyllisyyttä kantaa.
Näitä pohdintoja voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon –
tyypillistä erityisherkkää..
