Sairasta kerrottavaa

Se tauti oli sitten keuhkokuume. Ja on edelleen. Nyt, 11 vrk:n sairastamisen jälkeen, alkaa tulla vähitellen sitä fiilistä, että parantumisen puolelle olisi päästy. Että jaksaa istuakin ja pikkuisen tehdä jotain. Äsken vein roskat – se oli suuri askel. Ja tänään olen jaksanut itse tiskatakin ja panna pyykkiä kuivumaan. Antibioottikuurin pitäisi jatkua vielä 8 päivää.

On kyllä ollut ihan kunnon tauti. Kauhea yskä, joka edelleenkin häiritsee erityisesti öisin, jolloin nukkumisesta ei meinaa tulla mitään. Ja sitten vaan veto pois kokonaan – mitään ei jaksa – maata vain. Aluksi kuumetta enemmän ja myöhemmin vähemmän. Ruokahalu oli myös pitkään poissa – kaikki vaan ällötti. Tänään ensi kertaa söin mielellään lämmintä ruokaa.

Mielentila ei myöskään ole pysynyt mitenkään positiivisena koko ajan, vaan välillä on pelottanut ja ollut surkeana. Itkeminen on kuitenkin hankalaa, koska se aiheuttaa rajuja yskäkohtauksia. Alkuvaiheessa masennusta tuli, kun kuume ja yskä vain jatkuivat, eikä ollut mitään diagnoosia. Turhaan en antibiootteja haluaisi syödä ja niinpä ensimmäisen lääkärin kertoma ”mahdollinen keuhkoputkentulehdus”, ei vielä riittänyt motivoimaan antibioottien aloittamista. Kun olo yhden paremman päivän jälkeen taas huononi, menin toiselle lääkärille, joka otti keuhkokuvan ja tulehdusarvot, minkä jälkeen keuhkokuume olikin selvä tapaus. Sitten ei tarvinnut enää arvailla aloittaako antibiootit vai ei. Diagnoosi helpotti mieltäkin huomattavasti.

Toinen ahdistusvaihe liittyi sitten taas siihen, kun taas tuli epätoivoinen olo että mitään ei tapahdu. Antibiootteja olin syönyt jo monta päivää ja silti olotilassa ei ollut tapahtunut oikein mitään muutosta. Päädyin lääkäriin uudelleen ja vahvampaa aihetta sitten vain syömään.

Kellekään en tällaista tautia toivoisi, mutta paljon kiitosaiheitakin on. Minulle nyt ehkä ensimmäisenä nousee mieleen ajankohta. Israelin matka on takanapäin, samoin maatilalla on ihan hyvä tilanne olla pois. En ole joutunut perumaan yhtään mitään tähän mennessä – on ihan hyvä väli olla pari viikkoa oman asunnon uumenissa. Jos olisi kevät tai kesä minua surettaisi kovasti, etten voi nauttia ulkoilusta. Toki nytkin on ollut kauniita päiviä, mutta en ole harmitellut mitään väliinjäävää. Valoa kuitenkin vähän riittää vielä mieltäkin piristämään.

Lohtua on tuonut myös eräs ystäväni, josta tuli kohtalontoveri. Hän oli Israelissa samaan aikaan kuin minä ja hän sairastui hyvin samanlaiseen tautiin samoihin aikoihin. Vuoronperään ollaan tsempattu toisiamme, kun on ollut epätoivon hetkiä. Ei ole tarvinnut olla tässä olotilassa aivan yksin.

Apua on sitten todellakin tarvinnut, mutta olen sitä myös saanut. Siskoni ja 80-v äitini ovat vuoropäivinä käyneet luonani tuoden kauppatavaroita ja tiskanneet astioita. Ja naapurikin on auttanut. Keuhkokuume ei perhekunnassamme ole onneksi ollut mikään tuttu vieras, mutta muistoja siitä kuitenkin on. Kun olin 8-vuotias, eli 30 v sitten, äidilläni oli keuhkokuume. Muistan kyllä että hän silloin sairaalassa siitä oli. Nyt vanhoista kalentereista luettiin, että hänen sairaala-aikansa kesti 2,5-viikkoa. Tuohon aikaan liittyy myös kananmunamuisto. Äiti halusi, että hänelle tuodaan joka päivä raaka kananmuna sairaalaan ja hän koki saavansa niistä voimia palautumiseen. Maatilalla edelleen nämä tietyt kupit, joilla rikottu raaka muna vietiin sairaalaan muistuttavat tästä, koska kuppeja ei ole juuri mihinkään muuhun käytetty. Muistoissani siis munat ovat aina kuuluneet keuhkokuumeen hoitoon :)

Minulla on tosiaan jonkinasteista lääkekammoa, koska tuntuu, että olen niin usein saanut sivuoireita. Ehkä muisto, mikä on jättänyt suurimman jälkensä, liittyy tapaukseen 2000-luvun alkuvuosille. Minun oli tarkoitus seuraavana päivänä lähteä Pietariin, mutta illalla aloin kokea virtsatietulehduksen oireita. Olin aiemmin saanut antibiootit vastaavaan, mutta en ollut sitten kuitenkaan tarvinnut niitä. Ajattelin että nyt aloitan kuurin pystyäkseni hyvin tekemään matkan. Yöllä kuitenkin heräsin aivan kauheaan sydämen hakkaamiseen. Pulssi oli todella korkea ja olin niin peloissani, että soitin hätäkeskukseen, kun en muutakaan numeroa tiennyt. Ambulanssia ei paikalle tullut, vaan keskustelu riitti rauhoittamaan tilannetta. Vaikka pulssi tasaantui, reaktiosta jäi sen verran kummallinen olotila, etten matkalle uskaltanut aamulla lähteä. Myöhemminkin olen milloin mistäkin saanut sydämentykytysjuttuja ja muita oireita, etten edelleenkään ole mitenkään innolla kaikkiin purkkeihin heti tarttumassa.

Keuhkokuumeeseen toki ymmärtää, että antibiootteja täytyy ottaa, vaikka pelottaisikin. Olen koittanut nyt lohduttautua lääkkeen nimellä. Ensimmäinen oli Amorion, tämä uusi Amorion Comp. Latinan rakkaus-sana Amor keikkuu siellä nimessä. Helpottaa, kun ajattelee, että minulla on määrätty lääkkeeksi rakkautta.. Jälkimmäinen nyt aiheuttaa ehkä jotain pieniä tuntemuksia, mutta ei vielä mitään sellaista, että sitä olisi ahdistava käyttää.

Että olen saanut rakkautta sekä sisäisesti ja ulkoisesti. Arjessa on autettu ja lisäksi moni on rukoillut puolestani ja muuten vain kysellyt vointeja. Kyllä kaikella pienillä jutuilla on paljon merkitystä. Se on yksi tämän heikkouden siunauksia, että saa olla aidosti ottamassa vastaan, eikä kukaan ole vaatimassa mitään. Välillä itsestä on tuntunut että tässä olotilassa mieleni ja kehoni on ollut samassa tilassa. Normaalisti kroppa pystyisi tekemään asioita, mutta mieli ei jaksa – nyt on oltu samalla viivalla kun kroppakaan ei jaksa. Siinä on oma helpotuksensa ja rauhansa. Ja toki sitten kun sairastaa eikä voi tehdä asioita, niin jossain vaiheessa mieli jo vähän haluaisi alkaa tehdä jotain. Arjen asiatkin alkavat kiinnostaa ja ymmärtää kuinka suuri asia on jos vaan jotain normaalia pystyy touhuamaan. Ettei se kaupassakäyntikään ole itsestään selvyys. Ja pieni ruuanlaittokin voi olla ihan mukavaa..

Mutta pikkuhiljaa ja hetki kerrallaan – toipumista riittää vielä pitkäksi aikaa. Halusin nyt joitain tunnelmia kuitenkin kirjoittaa täältä sairasmaailmastakin..

"Me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jokta rakastavat Jumalaa, niiden, jotka hän on suunnitelmansa mukaan kutsunut." (Room. 8:28)

P.S. Muutama tunti tämän kirjoittamisen jälkeen ja reilusti yli vuorokausi uuden antiobiootin aloittamisen jälkeen huomaan ettei paukkauksessa luekaan Amorion Comp vaan Amoxin Comp. Samaa ainetta jne, mutta ehkä aloittamista helpotti luulo että vieläkin syö "rakkaus"-pillereitä..