Shabbat shalom – sapatin rauhaa.
On niin rauhallista täällä mökissä. Vaikka kerrostalossakaan
ei ole häiriöääniä, täällä jotenkin rauha menee syvemmälle ja se tuntuu niin
hyvältä. Erityisesti näin sapatti-iltana. Jotenkin pikkuhiljaa tämä
perjantai-illan erottaminen muista illoista on tullut mukaan viikon ohjelmaan. Saa
hiljentyä viikon viimeiseen päivään (joka Raamatun kalenterissa on lauantai eli
perjantai alkuillasta lauantain alkuiltaan) ja antaa rauhan laskeutua sydämeen.
Raamatussa kerrotaan kuinka Jumala loi ihmisen 6. päivänä. Ihmisen ensimmäinen
kokonainen päivä oli siis 7. päivä eli sapatti eli lepopäivä, jona Jumalakin
lepäsi: ”Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska silloin
hän lepäsi kaikesta luomistyöstään.” (1. Moos. 2:3) Tuntuu kauniilta, että ihminen
aloitti elämän lepopäivästä.
Tämä lepoasia ja kaipuu lepoon on itsellä edelleen paljon mielessä
ja semmoinen kipeä juttu. Kun kaipaisi niin paljon sitä, että sydämessä voisi
olla lepo joka päivä. Aamuisin usein toivon, kunpa ei olisi pakko nousta. Ja kun
olen noussut ylös, toivon, ettei olisi pakko lähteä tilalle, vaan voisi tehdä
asioita omien ajatusten mukaan. Edelleen elämässä on mukana se väsyttävä PAKKO
seuralaisena. Toki on viikonloppuja, ettei ole pakko, mutta kun viitenä päivänä
on enemmän tai vähemmän PAKKO, se kuitenkin vaikuttaa kokonaiskuvaa hyvin
paljon. Kun vuodesta toiseen viitenä päivänä viikossa mukana kulkee PAKKO, niin
ei kai sitten ihme ole, että tuntee itsensä usein väsyneeksi ja alakuloiseksi.
Oli helpottavaa päästä pois palkkatyöelämän paineista 5
vuotta sitten, kun olin niin todella väsynyt. Mutta toki oli hyvin tiedossa,
että ei tämä maatila PAKON ilmapiireineenkään mikään erityisen hyvä ympäristö ole
burnoutista toipumiseen. Täältä kun tämä väsymykseen ajava ajatusmaailma on
lähtöisin. Lepoon, levollisuuteen, luovuuteen ja armollisuuteen ei kannusteta,
vaan jatkuvasti puhutaan vain tekemättömistä töistä. Tuntuu niin surulliselta,
että niin monia vuosia menee vain jotenkuten selviytyessä. Vaikka
parhaimmillani olen ihan idearikas ja luova, maatilan suhteen minulla ei juuri
ajatuksia tule, vaan ideat suuntautuvat muualle. Varmaankin siksi, että ihan
pienetkin ajatukset tulevat yleensä jyrätyksi eikä sitten ole voimia taistella
vastaan. Ei ole oikein valoa ja kasvupohjaa kivoille ajatuskukkasille ja
maatilahaaveille. Väsymys ja Pakko vievät tilan luovuudelta.
Kyllähän minulla jotain maatilahaaveitakin on, mutta en niitä
juurikaan mielessäni pyörittele, kun ne ovat niin utopistisia tämän päivän
tilanteeseen nähden. Ja jo pelkästään omaan tilanteeseeni nähden, kun ensimmäinen
haave olisi että ylipäätään olisi hyvä ja levollinen olla ja voimia tehdäkin
jotain. Ja sitä virtaa taas ei voi olla niin kauan kuin on tämä Pakko mukana..
No, tällä viikolla kuitenkin ajatus hetkellisesti pääsi vapaaksi häkistään.
Sanoin vitsaillen työmiehellemme, että tuntuu niin työläältä lähteä täältä
maalta kauppaan, että melkein voisi olla oma lehmä, jota käydä lypsämässä. Hän
kertoi hakevansa itselleen usein isoja määriä kyytön maitoa pakastimeen ja
lupasi olla mielellään auttamassa, jos tänne muutama kyyttö tulisi. Niistä
kyytöistä sitten jotain jutskailtiin ja meinasin jo aivan innostua. Se tuntui
valtavan piristävältä. Että joku oli vähän kuin juonessa mukana eikä
lyttäämässä vain.
Ehkä eilisestä ajatteluihmeestä johtuen tänään mielessäni
tuli vielä lisää ajatuksia. Ajatuksia LepoTilasta. Että laittaisi nämä muutamat
mökit tosi kauniiksi ja sitten niihin voisi tulla ihmisiä, jotka kaipaavat
LEPOA. Vähän niin kuin katkaisuhoitoon, mutta ei päihteistä vaan katkaisuun
työstä ja suorittamisesta uupuneille. Sellaisille, jotka haluaisivat vain OLLA.
Ilman mitään paineita, ilman odotuksia. Olisi maaseudun rauha, oma pieni mökki
ja vain aikaa LEPOON. Sitten voisi katsella kanaa, rapsuttaa lammasta ja
kokeilla lypsää kyyttöä, mutta se olisi täysin VAPAAEHTOISTA. Ruoka olisi
järjestetty ja jos haluaisi jutella asioistaan, niin voisi, mutta pääasia olisi
LEPÄÄMISESSÄ ja luonnon RAUHASSA. Ja voisi sitten olla myös Raamattuhetkiä esimerkiksi
LEVOSTA, RAUHASTA, Jumalan RAKKAUDESTA jne. Mutta kaikki osallistuminen olisi
VAPAAEHTOISTA.
Että tämmöisiä ajatuksia tuli kun mieli yhtäkkiä pääsi
karkaamaan karsinastaan. Mutta joo, nämä ovat hyvin kaukaisia juttuja.
Maatalousyhtymä LepoTila on tällä kaikkea muuta kuin lepotila ja nuori(?)
emäntä keikkuu edelleen hyvin vähissä jaksamisissa. Vaikka minulla nyt on tämä
mökki tässä, en minä täällä viikkoa voi ”maata” tai siis olla osallistumatta
suorituspyörteeseen, mikä maatilan puolella pyörii. En vaan tiedä, minne
menisin viikoksi huilaamaan. Suomen kesäinen maaseutu ja luonto tarjoaisivat
siihen kyllä hyvät puitteet. Olisi ihana kokeilla kuinka kauan voisi oleilla
yksinäisellä mökillä järven rannalla ennen kuin alkaisi kaivata muuta tekemistä.
Kuinka kauan lepoa tarvittaisiin siihen, että Pakko putoaisi kyydistä pois?
Uskon, että levosta käsin syntyisi tekemisen ilo ja halu. Kun oikeasti ja
todella voisi antaa itsellensä luvan lepoon. Rauhaan ja levollisuuteen.
Raamatussa kerrotaan Juudan 70 vuoden pakkosiirtolaisuudesta
Babyloniassa, koska he joutuivat pitkään jatkuneen epäjumalanpalveluksen tähden
karkotetuksi vangittuina pois Israelista. Yksi Jumalan sanan laiminlyönneistä
oli ollut, etteivät he olleet antaneet viljelysmaalle sapatinlepoa, jonka
Jumala oli määrännyt tapahtuvaksi joka 7. vuosi. Pakkosiirtolaisuuden aika Babyloniassa
kesti sen verran, että ”Maa oli autiona ja lepäsi, kunnes se oli saanut
hyvityksen sapateistaan, täydet seitsemänkymmentä vuotta.” (2. Aik. 36:21).
Tämä jotenkin puhuttelee kyllä tässä omassa levonkaipuussa. Että voisiko saada
vielä takaisin sen levon, mikä on riistetty. Täysi hyvitys sapateista. Täysi
hyvitys luvasta lepoon ja levolliseen olemiseen. En vaan tiedä miten se voisi
olla omalla kohdalla mahdollista.. Mutta etsin ja kyselen.. Ja annan sapatin rauhan
ja Jeesuksen rauhan tulla, niin paljon kuin suinkin..
”Näin sanoo Herra: ”Menkää
teiden varsille ja katselkaa, kyselkää muinaisia polkuja. Kysykää, mikä tie on
hyvä, ja vaeltakaa sitä, niin löydätte levon sieluillenne.”” (Jer. 6:16)
”Tulkaa minun
luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin
minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta,
sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon
sieluillenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani kevyt.” (Matt.
11:28-30)
