Ihana kesäpäivä. Jokiuinnin raikkaus tuntuu vielä vähän
kehossa. Tästä mökiltä on helppo lähteä pikkujokeen uimaan, kun vain sään
puolesta tarkenee. Kun tuo joki ja maatilan oma uimapaikka kerran on olemassa,
niin tuntuu kivalta kun tässä mökillä asuen siitä pystyy nyt nauttimaankin.
Kaksi viikkoa sitten olin tapaamassa henkilöä, jolla on
armolahjoja erityisesti sielunhoidon alueella. Tuntuu kuin tapaamisesta olisi
paljon pidempi aika. Itselle on aina ihmeellinen kokemus, jos jollakulla tuntuu
olevan minulle oikeasti aikaa eikä ole kiire minnekään seuraavaan juttuun.
Tuossa nyt oli sellainen harvinainen hetki. Että minä sain kertoa asioitani
elävälle ihmiselle. Ei vilkuiltu kelloa, puhelimet olivat kiinni, seuraava ”potilas”
ei odottanut oven takana, maksua ei peritty. Eikä toinen kerro ensisijaisesti omista
asioistaan, vaan on etukäteen sovittu että nyt keskitytään minuun. Todella
ihmeellistä jo kaikki tämmöinen.
Tällaisessa läsnäolon ilmapiirissä pystyy sitten kertomaan
asioitaan. Puhuin jotain 3,5-4 tuntia asioista mitä mielessä on ollut ja aika
meni hetkessä. Ja sitten hän rukoili niiden juttujen puolesta mitä esiin oli
tullut – siinäkin meni varmaan tunti.
Yksi asia mikä ehkä enemmän nousi kysymysten ja rukousten
kuin oman kertomukseni perusteella oli yksinäisyys. Aiemminkin Jumala on joidenkin
toisten rukousten kautta nostanut tämän aiheen esiin, vaikka itse en useinkaan
koe olevani niin yksinäinen että pitäisin sitä isona ongelmana. Vasta rukoukset,
turvallinen ilmapiiri ja Jumalan hoitava läsnäolo saavat asian jotenkin esiin,
alan itkeä aihetta ja tunnistan asian. Mutta sitten arki taas jotenkin
muokkautuu sellaiseksi, että vaikka olenkin yksin, koen yksinäisyyden
turvalliseksi ja hyväksi asiaksi, enkä sitä niin sure ollenkaan samoin kuin
noissa rukoushetkissä, kun se nousee jotenkin eri tavalla esiin. Kyllä, jossain
syvällä kaipaan yhteyttä kovasti ja kipeästi, mutta käytännössä yleensä kun
olen jonkun seurassa, tilanteeseen liittyy jotakin vähän hankalaa tai hiertävää,
vaikeuksia olla oma itsensä tms., ja sitten kaipaa taas takaisin
yksinäisyyteen. Ihmisestä ja tilanteista sitten riippuu tuleeko tämä
yksinäisyyteen kaipaaminen 5 minuutin vai useampien vuorokausien kuluttua. Ja
sitten taas on kyllä niitäkin joiden kanssa mielellään olisin, mutta heillä on
kiire jo seuraavaan paikkaan, oman puolison tai lasten luo tms.
On kiva olla tässä mökillä, mutta on kiva, että tämä ei ole
ainoa asuinpaikkani. Tarvitsen kyllä vieläkin mahdollisuutta lähteä
tarvittaessa tästä vähän kauemmaksi – siis saada pidempi välimatka maatilaan.
Joitain surullisia asioita tästä läheltä näkee vielä paremmin kuin kerrostalon
perspektiivistä. Tästä mökiltä näkee vähän liian selvästi, mistä
yhteydettömyyden syvä tunnelma ja tyyli paeta yksinäisyyteen ovat peräisin.
Miksi on niin vaikea vain OLLA toisten seurassa. Vain yksinäisyydessä voi OLLA (heikkouksineen,
tunteineen ja tarpeineen) ja se on niin surullista.
Tämä parin viikon takainen rukoilija rukoili, että Jumala
tulisi hakemaan minut pois yksinäiseltä saarelta, jonne olen soutanut. Tätä on
kyllä rukoiltu ennenkin. Muistan hyvin kuinka jo 2009 minulle rukoiltiin
sydänystävää ja vastaus on vähän viipynyt. Mutta toki kysymyksessä on koko ajan
myös Jumalan työ täällä päässä. Vaikea olla sydänystävä kellekään, jos ei ole
kosketusta omaan sydämeensä. Että aina vain peittää ja piilottelee asioita
itseltäänkin eikä ollenkaan osaa olla avoin. Work in progress..
Jotenkin on viime aikoina puhutellut taas tämä Ps. 84:7 ”Kun
he kulkevat kyynellaakson kautta, he muuttavat sen lähteitten maaksi, ja
syyssade peittää sen siunauksilla.” Että kun käsittelee vaikeat asiat, kohtaa
ne Jumalan kanssa, itkee kaikki kerääntyneet surut ja kivut pois, kulkee sen kipeiden asioiden
laakson kautta, niin siitä sitten tuleekin lähteitten maa, hyvä maa, sellainen
josta voi ammentaa lohtua toisillekin.
Mutta joo, nyt on sen verran hieno keli, että pitää taas
lähteä ulos. Taidan lähteä pyörälenkille.
