Uusi voima

Tämä sumeahko kuva on otettu tänään, mutta joskus viime vuoden puolella tämän jo huomasin: kukko oman paikkakunnan kaupungintalon ikkunalla. Aika vitsikästä. Ja siellä rakennuksen sisäpuolella on se yksi metallinen kanataideteos, jonka kuvan olen täällä jo aiemmin laittanut. Erikoinen kanala tuo paikka J

Kaupungintalon kanat tuntuvat erityisen hauskoilta yksityiskohdilta nyt kun olen ilmoittautunut kuntavaaliehdokkaaksi. Eilen se tapahtui ja nähtäväksi jää, mitä siitä seuraa. Eipä siitä nyt sitten enempää. Lähinnä helpottavaa, kun on saanut päätetyksi jotakin. Varsinaista hautomista oli senkin asian päättäminen, mutta pieni ja piipittävä ehdokashan sieltä sitten lopulta kuoriutui J

Mitäs sitten muuta? Haluaisin kertoa vielä mökkivertauksia. Mökki on nyt ollut 3 viikkoa ilman käyttöä sen jälkeen, kun itse sen yhden viikonlopun siellä vietin. Olen tämän kolmen viikon aikana käynyt muutaman kerran mökissä. Lähinnä vain katsomassa onko siellä kaikki kunnossa ja tarkastamassa onko lämpötila sellainen kuin on tarkoitus nyt ollakin, kun käyttöä ei ole. Sähköpatterit on asetettu pitämään lämpötila 10 asteessa ja semmoista siellä sitten on ollutkin. Ja tästä lämpötilasta nyt sitten enemmän:

Mökki on sama, kalusteet ovat samat, valaistus on sama, sisustus on sama. Silmille kaikki on samaa, ihan kivan oloista. Mutta kuitenkin tunteen puolesta paikka on hyvin erilainen, kun lämpötila on 10 astetta verrattuna siihen kun lämpötila on vaikka 22 astetta. Nyt kun menen mökkiin ja lämpötila on sisällä 10 astetta, minun ei yhtään tule olo, että voisinpa jäädä tänne oleilemaan ja kylläpäs täällä on mukava olla. Sitä vain pyörähtää tekemässä pakolliset kuviot ja sitten lähtee pois. Ja nyt on toki tarkoituski, että lämpötila on se 10 astetta. Mutta siitä päästään sitten siihen vertauspuoleen:

”Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulla ei olisi rakkautta, en olisi mitään.” (1. Kor. 13:2) Mökin sähköpattereista ja tulisijoista tulee nyt Jumalan rakkauden vertauskuvia. Vaikka olisi kaikki muu miten hienoa ja ihmeellistä, puhdasta ja siistiä, kirjahyllyt täynnä tietoa, paikka ilman lämpöä on jokseenkin kurja ja lähellä hyödytöntä. Eikä mökki itseään voi lämmittää. Energian pitää tulla muualta. Tulien palaa tai sähkövastusten kuumeta.

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin vain kumiseva vaski ja helisevä symbaali.” (1. Kor. 13:1) Tämä on minulle jotenkin vaikea aihe. Kun tavallaan tottuu rakkauden puutteeseen, alkaa hylkimään sitä myös rakkautta kohdatessaan. Vaikka sitten kuitenkin sitä kovasti kaipaakin. Mutta vaikka rakkautta kuinka sitten hylkisikin, on se kuitenkin Jumalan sanoman ja elämän ja olemuksen keskiössä. ”Niin pysyvät nyt usko, toivo ja rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:13) ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, mekin olemme velvollisia rakastamaan toisiamme. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta. Joka pelkää, ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä.” (1. Joh. 4:10-11,18-19)

Ei kai Jumalalle mikään uutinen ole, että minussa ei ole rakkautta itsessäni. Että kylmää on sisäisissä pattereissa eikä tulipesässä oikein mikään pala, ainakaan niin paljon, että lähellä olisi mukavan lämmintä ja viihtyisää. Rukous kuitenkin on, että Jumala voisi vielä rakkaudenkin sytyttää. Hänen rakkautensa. Että Jumalan vaikuttamasta aidosta rakkaudesta Häneen itseensä ja lähimmäisiin tulisi aito motiivi oman elämän tekemisiin. Ilman sitä jään helisevien symbaalien ja haaleiden pattereiden osastolle.

Olen miettinyt miten ulkonaisesti samanlaisia tai samantyyppisiä asioita voi tehdä niin täysin eri motiiveista, täysin eri hengestä ja eri voiman vaikutuksesta. Voi rakkaudesta palvella tai pelosta suorittaa. Voi aidosti rakastaa tai pelosta yrittää miellyttää. Voi olla rakkaudessa alamainen tai pelosta alistettu. Ja vaikka ulkoinen toiminta on sama, näiden asioiden välillä on hurja ero ja se hurja ero on sydämessä. Hallitseeko siellä rakkaus vai pelko – totuus vai valhe – Jeesus vai minä itse. Se ei välttämättä ihan heti näy päälle, mutta tulee kyllä ilmi ennemmin tai myöhemmin.

”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitse yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” (1. Kor. 13:4-7) Tässä voimassa kun saisi olla nyt sitten vaikka kuntavaaliehdokkaana.. Inhimillisesti mahdotonta. Rukoukseni kuitenkin on että rakkaus saisi voittaa ja pelko karkottua. Voisiko vielä tuli syttyä tulisijaan?

P.S. Uusista voimista puheenollen. Olen vaihtamassa autoa ja vanhan saisi ostaa huokeaan hintaan. Myynnissä olisi Peugeot 4D 206 Hatchback 1.3l vm 2002, ajettu 219 tkm, hopeanharmaa. Ole yhteyksissä jos kiinnostaa (ja tiedät yhteystietojani..) [myyty 6.2.]

Kuntavaalikauhistus

Tällä viikolla teemana on ollut pelko. Voima, joka vaikuttaa elämässäni aivan liikaa. Liian tuttu vieras, jonka kanssa on oppinut elämään. Jonka ehdoilla on paljon elänyt. Joka on sanellut mitä voi tehdä ja mitä ei. Joku, jonka hallintavallan haluaisi heittää ulos, mutta ei osaa eikä pysty. Jonkun minua suuremman tarvitsisi tehdä se. Ja ehkä kuitenkin minun itseni pitäisi myös uskaltaa sanoa, että en suostu enää pelon hallittavaksi. Mutta uskallanko? Tämä on ollut niin tuttu johtaja. Hyvin huono johtaja, mutta oudosti silti, jotenkin ”turvallinen”, kun se on ollut parhaiten tuntemani johtaja. Pelko ja kontrolli vastaan rakkaus ja vapaus. Jälkimmäisen luulisi houkuttelevan jokaista paljon enemmän. Mutta silti pelottaa.

Näiden pelkoajatusten keskelle olen päätynyt nyt tällä kertaa kuntavaaliehdokkuuspohdintojen siivittämänä. Tuossa jokunen päivä sitten yritin vakavasti pohtia, että haluanko lähteä ehdokkaaksi vai en. Listasin plussia ja miinuksia. Enkä pystynyt päättämään asiaa ollenkaan. En saanut kosketusta yhtään siihen mitä itse haluan. Ajatuksissani pyörivät vain muiden kuvitellut ajatukset ja minun reaktioni niihin. Lopetin pohdintani sillä kertaa toteamalla Jumalalle, etten pysty ihmispeloltani tätä asiaa päättämään. Tällainen olen ja näin paljon pelkään. Minussa ei ole mitään rohkeutta itsessäni.

On jotenkin hassuakin, että olen nyt nimenomaan tämän kuntavaaliehdokkuuskysymyksen edessä näin vahvasti. Muistan niin hyvin joitain vuosia sitten kertoneeni eräälle henkilölle kuinka en mitenkään voisi nähdä itseäni politiikassa. Syynä siihen oli, kun itsellä oli niin suuri tarve elämään, jossa on selkeästi oikeat ja väärät asiat - jotenkin selvää se mitä tehdään. Ja politiikka on sellaisesta niin mahdollisimman kaukana, kun on vain mielipiteiden sekamelska pahimmillaan keinoja kaihtamatta. Sanoo tai tekee sitten niin tai näin, niin aina on joku joka vastustaa ja on eri mieltä. Sellainen on maailma on hyvin ahdistava ihmiselle, jolla on tarvetta olla vain hyväksytty ja rakastettu, ja niiden etsintä kesken. On itsestään selvää, että kunnallispolitiikka ei koskaan tule olemaan ratkaisu siihen ongelmaan. Mutta olisiko mahdollista kuitenkin olla vielä edes niin ehjä, että pystyisi ihan rauhallisesti siellä sekamelskassa jonkun oman ajatuksen esittämään, vaikka se poikkeaisin kaikkien muiden ajatuksista? Kaukaiselta haaveelta tuntuu..

Tässä tammikuun lopussa tulee kuluneeksi 6 vuotta, kun lähdin pois palkkatyöstäni. Se on ollut yksi selkeimmistä päätöksentekoa vaativista asia elämässäni. Muita sen luokan päätöksiä en ole oikein tehnytkään. Burnout oli monen tekijän summa, mutta ihmispelko pyöri siellä kaikessa mukana isona tekijänä. Kristityn tarvitsisi olla niin valtavan sinut itsensä ja Jeesuksen kanssa. Olla vapaa muiden mielipiteistä eikä loukkaantua siitä pienemmästä tai suuremmasta ivasta joka uskovia, Jeesusta ja Raamattua kohtaan jatkuvasti ei-uskovien maailmassa kohtaa. Jotenkin olla löytänyt se asenne, että tämä kuuluu tähän Jeesuksen seuraamiseen. Häntä ivattiin, niin eivät hänen seuraajansa voi toisenlaisessa asemassa oikein olla. Tämä on kuitenkin minulle vaikea juttu tosihetken tullen ja olen vältellyt näitä tilanteita.

Minun suuri ongelmani on ihmispelko. Mutta voiko siitä päästä vapaaksi muuta kuin menemällä pelkoa päin? Marraskuun Israelin matkalle lähdin kohtaamaan yksinäisyydenpelkoa, mutta eipä siellä mitään yksinäisyyttä sitten ollutkaan. Tämä kuntavaaliehdokkuus olisi aika hyvä hyppy pelkojen mereen. Ehkä juuri siksi sitten lähdenkin siihen suuntaan eikä vastakkaiseen suuntaan. Katsomaan taas pelkoa silmästä silmään.

”Ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot. Mikä sinä olet, sinä suuri vuori Serubbaabelin edessä? Muutu tasangoksi!” (Sak. 4:7-8)

Viikon saldo

Huomenna on kulunut 3 viikkoa mahdollisesta/todennäköisestä altistumisestani vesirokolle. Taudin itämisaika on 2-3 viikkoa. Kuluneella viikolla on ollut kaikenmoisia tuntemuksia ja monta kertaa olen luullut että nyt se alkaa. Eilen heräsin päänsärkyyn ja jotenkin oli koko päivän vähän huono olo. Semmoisilla epämääräisillä fiiliksillä siskonikin vesirokko alkoi ja olin jo aika varma että nyt se sitten kumminkin tulee. Olo ei kuitenkaan ole eilisestä mitenkään huonontunut, vaan on taas parempi. Eli taas toivon, jos se sitten ei tulisikaan. Eilen kyllä jo olin niin kypsynyt koko tilanteeseen, että ajattelin että tulisi sitten jo äkkiä, jos meinaa tulla. Luin viruslääke asikloviirista, eikä se sitten niin kauhealta aineelta vaikuttanutkaan, kuin olin pelännyt – käytetään huuliherpeksen ehkäisyssäkin jne. Asikloviirin käyttäjäksi päätyi ainakin siskonpoika 5 kk, joka ei toki mitenkään voinut välttyä äitinsä ja siskonsa rokolta. Pienessä pojassa oli lopulta niin paljon näppylöitä ja tuskainen olo, että päätyi lääkäriin ja sai tuota lääkettä.

Vesirokkoisten välttelyhässäkkä jatkuu siis vielä edelleen. Siskonpoikaani välttelin jo ennen taudin puhkeamista, kun osattiin huomioida mahdollista tartuttamisaikaa. Vähän hankala on sitten toki tietää, että missä vaiheessa tauti ei enää tartuta. Sitäkin on yritetty arvioida, mutta kyllä tässä vielä muutama päivä menee että pojunkin rakkulat ovat ruvella ja tartuntavaara ohi. Kai tämäkin kikkailu vielä joskus loppuu..

On tässä ”vesirokkoviikolla” muutakin tapahtunut. Yksi iso asia oli, että poistin Facebook-tilini. Ne, jotka eivät ole Facebookissa eivät varmasti tätä kummoisena juttuna, mutta jotka käyttävät siihen paljon aikaa tietävät, että voi olla aika isokin asia lähteä sieltä. Minulle se oli aika iso juttu. 7 vuotta sitten olen mennyt sinne mukaan ja olisipa kiva tietää kuinka monta tuntia tai vuorokautta yhteensä olen siihen käyttänyt. Yksinäiselle introvertille ihmiselle se on aika hyvä koukuttaja. Ja sitten kuitenkin hyödyllisiä puolia on myös todella paljon. Monesta esimerkiksi Israeliin liittyvästä tiedosta ja hyvästä linkistä jään nyt paitsi kun en siellä enää ole. Mutta ajattelen, että kyllä ne tärkeät tiedot minut sitten jotain muutakin kautta tavoittavat, olkoon sitten kuinka jälkijunassa tahansa.

Haluan nyt kuitenkin tehdä tämmöisen ihmiskokeen, että mitä tapahtuu, kun jää pois Facebookista. Olen aika vakuuttunut, että se on näiden 7 vuoden aikana ajatteluuni vaikuttanut. Aamulla ensimmäisenä tulee helposti mieleen katsoa Facebookkia. Samoin päivän mittaan eri tilanteissa. Ja illalla kotona on helppo heittäytyä Facebookin virtaan. Uutta materiaalia vain riittää ja riittää katsottavaksi. Ja paljon siinä on jotenkin kristillisyyteen tai Israeliin liittyvää, kun uskovat kaverit sellaista materiaalia laittaa, jolloin pystyy "hengellisyyden" verukkeella perustelemaan itselleen FB:n käyttöään. Lopulta aloin kuitenkin olla aivan kypsänä kaikista hauskoista eläinvideoista ja kaverien kaverien postaamista kissankuvista. Jos viimeisellä tuomiolla jokaisen elämä näytetään filminauhalta, en haluaisi että se olisi vain suurelta osin Facebookissa roikkumista. Niin paljon kuin sitä parhaimmillaan voisi Jumalan valtakunnan asioihinkin käyttää. Sellainen sopisi ehkä paremmin sellaiselle, jolla ei ole yhtään taipumusta nettiriippuvuuteen. Olen myös yrittänyt että olisin siellä jotenkin vähemmän, mutta siitä ei ole oikein tullut mitään, kun jotenkin melkein automaattisesti sinne menee kun avaa tietokoneen tai kännykän. Että halusin sitten kokeilla kaikki tai ei mitään –linjasta sitä ei mitään –puolta.

Tänään tulee vasta 3 vrk täyteen ilma FB:a, joten vielä ei pysty sanomaan oikein mitään. Kyllä – on tullut ajatuksia, että voi voi kun nyt tuota ja tuotakaan asiaa ei voi jakaa siellä. Ja olen miettinyt että oliko tämä liian hätäinen päätös, kun se aika hätäinen lähtö lopulta olikin. Mutta katsotaan. Kuitenkin olen aina ajatellut, että en loppuelämääni aio siellä olla, niin miksi sitten vaan roikkua ja roikkua jos joskus on kuitenkin tarkoitus lähteä pois. Jumala auttoi asiassa myös siten, että osuin lukemaan Raamatusta jakeen verkkoon takertumisesta: ”Jumalattomien jalat ovat takertuneet verkkoon, jonka he olivat itse virittäneet.” (Ps. 9:16). Ihminen voi takertua niin monenlaisiin ”verkkoihin”, joita myös riippuvuuksiksi voidaan sanoa. Kuitenkin tuon jakeen lukeminen sinä aamuna, kun mietin Facebookista pois kirjautumista, puhutteli omalla tavallaan.

Haaveena ja rukouksena on, että Facebookin sijaan elämässä voisi vielä olla enemmän konkreettisen tekemisen asioita ja vähemmän virtuaalista elämää. Ja tiedättekö mitä? Olen tehnyt tällä viikolla enemmän ruokia kuin pitkään aikaan yhteensä!! Jostain sytykettä saanut pieni innostus ruoanlaittoon yhdistettynä haaveeseen toiminnallisemmasta elämästä ja vesirokkohässäkän tarjoama mahdollisuus olla pois maatilalta ovat synnyttäneet pasta-, risotto-, nuudeli- ja melanzane ruoat! Sekä ajatuksia ruuista, joita voisi tehdä myöhemmin. WHAT!? :D

Voisin vielä kirjoittaa yllättävästä puhelusta ja mieluisasta speltinostajavieraasta, joka ilmoitti tulostaan pari minuuttia sen jälkeen kun olin poistanut FB-tilin. Siinä tuli tietoon jotain uusia kuvioita myös. Mutta jääköön se nyt näin lyhyelle maininnalle.

Mutta katsellaan ja ihmetellään, miten Herra johdattaa taas itse kutakin siellä ja täällä.

”Kaikesta vaivannäöstä on hyötyä, mutta huulten höpinästä vain vahinkoa.” (Snl. 14:23)

P.S. Olen ystäviä pyytänyt rukoilemaan tämän vesirokkoasian puolesta tai siis sitä vastaan. Eräs rukoilija laittoi viestissään sanat: ”Vastustuskyky sinussa on voittava tartunnat.” Hän on kyllä ennenkin joissain tilanteessa saanut olla välittämässä sanomaa Jumalan Hengessä. Onhan tämmöiset aina rohkaisevia juttuja, vaikka silti olen ollut hyvin epävarma..

Armon vuonna 2017

2017 vuoden ensimmäinen kirjoitus. Kirjoituspaikkana (kesä)mökki. Täällä sitä taas olen ja ihmettelen, kuinka mukava täällä onkaan olla. Ystäväpariskunta majaili täällä vuodenvaihteen molemmin puolin reilun viikon ennen muuttoaan ulkomaille. Mökki sai kalusteensa heidän asuntonsa kalusteista ja nyt tämä onkin sitten yhtäkkiä muuttunut sisältä hyvin kodikkaaksi ja täysin varustelluksi asunnoksi.  Viime kesänä vietin täällä aikaa aikamoisen autiuden keskellä ja enemmän nautin kesästä seinien ulkopuolella. Ajatus talvella mökissä olemisesta ei yhtään kiinnostanut sillä varustelutasolla. Vaan täällä sitä nyt ollaan. Halusin tulla kokeilemaan mökkiä ystävien lähdön jälkeen ja kyllä täällä vaan kovasti asumaan pystyy.

Aion kyllä mennä takaisin kerrostaloon nämä pari päivää täällä vietettyäni, mutta todella kiva tämä nyt on. Olen aivan ihmeissäni tämmöisestä käänteestä. Tuntuu että Jumalan armo täytti paikan. Itse en tehnyt tämän varustelun eteen mitään, muuta kuin annoin luvan. Ja eiväthän nämä nyt omia tavaroita ole, vaan toisten, mutta saan niitä käyttää aivan kuin ne olisivat omia. Tuntuu hassulta tutustua paikkoihin, availla keittiön kaappien ovia ja katsoa että mitä minulla nyt oikein onkaan. Sisään käveli myös pari kirjahyllyä, jotka ovat täynnä hyviä hengellisiä kirjoja. Iso rivi keittokirjoja on myös ihan hauska juttu – jos vielä tapahtuisi ruoanlaittoihmeitäkin. Periaatteessa voisi viettää täällä vaikka kuinka kauan aikaa vain lukemalla kirjoja sohvalla, jota sitäkään ei aiemmin ollut.

Minusta on kauhean hauskaa, että tämä mökki on saanut olla selvästikin Jumalan johdatuksessa. Hylätty ja käyttökelvoton on saanut uuden omistajan myötä uuden elämän. Epämääräisestä huonokuntoisesta töllistä maatilan naapurissa on tullut käyttöön sopiva. Paljon on remonttia tehty, mutta uusi elämä on ollut sitten mahdollista. ”Ennen sinulle hyödyttömän, mutta nyt hyödyllisen sekä sinulle että minulle.” (Filem. 11)

Eli täällä tämä mökki nyt sitten odottelee, miten Herra johdattaa jatkossa. Periaatteessa tänne voisi tulla nyt kuka vain, joka tarvitsee lyhytaikaista asuntoa tai sitten kaipaa vain hetken lepoa ja maisemanvaihdosta. Jos joku minun tuttavani haluaisi viettää jotakin aikaa maaseudun rauhassa, niin tänne voi tulla oleilemaan. Vaikka vain päiväksi pariksi. Tai sitten pidemmäksi aikaa.

Kai sitä itsekin sitten näin vuoden alussa taas erityisesti rukoilee ja toivoo, että myös itse saisi täyttyä Jumalan varustuksilla ja Hänen johdatuksessaan olla. Se, että niin läheltä lähtee ystäviä ulkomaille ja selkeästi uusiin askeliin Herran johdatuksessa on toki vähän kipeääkin. Pitkään jatkunut tunne että vain muille tapahtuu isoja elämänmuutoksia ja minulle ei mitään on välillä aika vahvana. Mutta iloitsen siitä että samalla ihan aidosti iloitsenkin näistä asioista mitä muille tapahtuu. Etten siitä nyt mitenkään katkerana ole, vaan tosi mielenkiintoista se on myös. Ja koitan sitten uskoa että sille edelleen paikalleen jäävällekin voi joskus vielä uusi tuuli puhaltaa.

Muutama ihan mielenkiintoinen ja piristävä tapaaminen on tässä heti vuoden alkuun ollutkin. Jotenkin muutenkin tuntuu, että tästä vuodesta tulee jotenkin erilainen – isojen asioiden vuosi. Ei välttämättä minulle henkilökohtaisesti, mutta jotenkin niin isoja kuvioita maailmassa tapahtuu, että vaikutuksia voi hyvin jo Suomeenkin alkaa tulla. Nähtäväksi jää. Kaikki nämä asiat tekevät vain kuitenkin sen, että todella haluaisi vain lähellä Jeesusta olla, Hänestä turvan kaikessa saada ja Hänen käsiinsä elämänsä täysin uskaltaa laittaa tuli mitä tuli. Uskoa Hänen hyvyyteensä eikä perkeleen valheisiin Jumalasta. Näitä osittain hyvin tuttujakin teemoja tulee varmasti myös pyöritettyä tänä vuonna. Ja toivottavasti tulee myös uskallusta ottaa uskon askeleita Jumalan Sanan varassa.

Mutta mökin varustelu muistuttaa nyt kuitenkin eniten siitä että Jumalan lahjoina asiat ajallaan tulevat:

”Mutta itse kullekin meistä on annettu armo Kristuksen lahjan mitan mukaisesti.” (Ef. 4:7)

”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valojen Isältä, jonka luona ei ole muutosta eikä varjoakaan vaihtelusta.” (Jaak. 1:17)

Mitä kaikkia uusia kirjoja mökin kirjahyllyyn on tullutkaan! ;)

(P.S. Vesirokkocase on edelleen auki, kun siinä on niin pitkä itämisaika. Mutta en nyt sillä lailla pelkää kuin viikko sitten. Siskoni on toipunut taudista ihan hyvin, kiitos Herralle.)