Se Rakentajan Poika

Tulin täksikin viikonlopuksi mökille. Ja vähän niin kuin kalenterimerkintänä kirjoitan tänne, että tämä huhtikuu on ollut poikkeuksellisen kylmä. Välillä aina vähän lunta ja räntää, öisin reippaita pakkasia. Tänään päivämaksimi on noin 5 astetta ja tällaista on ennusteissa vielä alkavan viikon alkupuolikin. Ei ole ollut olo, että pellolle olisi kiire. Mutta eipä siinä mitään, vuodet ovat erilaisia.

Huomenna aamulla täällä mökillä alkaa kuitenkin taas tapahtua. Kattofirma tulee paikalle, vanha peltikatto puretaan ja uusi olisi tulossa tilalle. Hieno juttu, kun alkaa tapahtua. Vanhan uudistamisesta tulee jotenkin hyvä ja innostunut mieli.

Kattofirmat tekevät yleensä työnsä nopeasti eli viikon päästä voi hyvin olla jo uusi katto mökissä. Sen jälkeen seinät alkavat näyttää entistäkin surkeammilta. Ollaan ajateltu, että ulkovuorien uudistaminen olisi sitten meidän oman työntekijän hommia. Ja sitä voisi tehdä sitten aina kun ehtii, vähän hitaammalla aikataululla. Että josko vaikka tämän vuoden loppuun mennessä olisi ulkovuorikin uusittu, katsotaan..

Mökissä tapahtuu taas, eikä tämä minua vaille vertauksia jätä. Sisäpuolella ovat asiat periaatteessa kunnossa. Nyt alkaa käsittely ulkopuolella. Onko ylipäänsä tärkeää korjata ulkopuolta? Katto nyt vielä on tärkeä, ettei vuotaisi sisään. Mutta enkä ulkovuori? Sehän on vain ulkonäköasia. Onko sillä väliä mitä ihmiset ulkokuoresta ajattelevat? Vai onko ulkokuori jotakin muutakin? Onko se kaikki se, mitä ulospäin näkyy? Vaikka ihmisen sisällä on uutta, ulospäin näkyy kuitenkin vanha ja kulunut, vanhat tottumukset, vanhat tavat, vanhat mallit. Jos sisällä on jotakin lämmintä ja kaunista, Jumalan aikaansaamaa, niin olisiko tärkeää, että myös ulkopuoli olisi sopusoinnussa sisäpuolen kanssa? Voiko Jeesus saada kunnian uudestisynnyttävästä Hengestään, jos ulkopuolelle ei näy mitään uutta? Kiinnostaako ketään tulla tutustumaan talon remontoijaan, jos ulkopuoli on jätetty vanhaan malliin?

”Jokainen talo on jonkun rakentama, mutta Jumala on rakentanut kaiken. Kristus sen sijaan on uskollinen Poikana, hänen huoneensa hallitsijana. Hänen huoneensa olemme me, kunhan loppuun asti säilytämme rohkeuden ja kerskaamme toivosta. … Hänen on katsottu.. ansaitsevan niin paljon suuremman kunnian kuin rakentajan kunnia on talon kunniaa suurempi.” (Hepr. 3:4-6,3)

Olisi aika outoa, jos tämä mökki alkaisi remonttien jälkeen kehuskelemaan miten hienot korjaukset se on itseensä saanut aikaiseksi. Ja kuitenkin ihmisen elämässä on valtavan suuri taipumus varastaa itselle se kunnia, mikä rakentajalle, Jumalalle, kuuluu. Tätä olen tänään erityisesti miettinyt, tunnustanut ja pyytänyt Jumalan apua siihen, että voisi haluta Hänelle kunnian antaa kaikessa. Kuinka sitä niin mielellään haluaisi itselle edes osan kunniasta..

Tänään seuraamassani Raamatunlukuohjelmassa oli mm. Joosuan kirjan 7. luku.  Siinä kerrotaan Aakan-nimisestä israelilaismiehestä, joka Jerikon valloituksen yhteydessä otti omaan haltuunsa sellaista omaisuutta, joka olisi Jumalan ohjeiden mukaan kuulunut hävittää (kaunis viitta) tai antaa Herran aarteistoon (hopeaa ja kultaa). Tämän seurauksena israelilaiset eivät voineet valloittaa Ain kaupunkia, vaan joutuivat tappiolle. Tämä kertomus on hyvin vakava ja laittaa miettimään onko itse ottanut omaan haltuun jotakin mikä olisi Jumalan ohjeiden mukaan tuhottavaa tai Herralle annettavaa. Mieleen nousee tuhon omaksi vihittävästä oma syntinen liha ja Herralle kuuluvista kunnia, jota se oma liha haluaisi pitää itsellään. Aivan kuin Aakan piilotti tuon kauniin viitan ja ehkä kuvitteli myöhemmin voivansa pukeutua siihen, itsekin haluaisi jemmailla jotakin muistoja ja tapahtumia, joilla voisi sitten saada ihmiskunniaa jälkeenpäin. Ja kuitenkin se olisi sitä Herran aarteistosta varastettua kunniaa. Eipä taida olla suuri ihme, ettei ihan valtavan paljon tapahdu omassa elämänpiirissä asioita, kun olisin kuitenkin ollut varastamassa niistä kunniaa itselleni.

Jumala ei anna sitä ihmiselle sitä lihan "silmille" kaunista viittaa, johon peittoutua, että saisi ihmisten kunnian. Kaikesta sellaisesta Hän haluaa riisua. Tein listaa myös asioista, jotka itselle ovat sitä ulkokuorta, josta olen halunnut pitää kiinni. Sieltä löytyy monenlaista kuorta, mistä sitten oikeasti haluaisi päästä eroonkin: vahvuuden kuori, tietämisen kuori, välinpitämättömyyden, ystävällisyyden, viattomuuden kuori jne jne. Vähän niin kuin valheita joka lähtöön ja esteitä aidolle elämälle.

Kuluneella viikolla on kuitenkin ollut tilanteita, joissa olen saanut voimaa toimia omien vanhojen oletusteni vastaisesti. Olen kertonut että joku asia pännii, vaikka normaalisti olisin ollut vain hiljaa, olen kertonut kristityille ystäville, etten ole niin kiinnostunut tietystä tekemisestä, vaikka normaalisti velvollisuudentunteeni olisi pakottanut siihen jne. Jotakin pientä kömpimistä semmoisesta yleisestä ”hyvän ihmisen” kuoresta.

Mutta katsotaan mitä Rakennusmestari tekee. Ja mitä kaikkea vanhan katon ja ulkovuorauksen alta paljastuu. Eihän se Rakentajan kunniaa vähennä, että sieltä paljastuukin läpeensä syntinen ihminen. Joka sitten kuitenkin voidaan pukea Jeesuksen antamaan vanhurskauden viittaan.

Pääsiäissanomia

Terveisiä mökiltä. Tulin tänne pääsiäisen ajaksi ja vähitellen muutenkin olisi tarkoitus vähän mökkikautta aloittaa.

Tänä vuonna länsimaisen kalenterin pääsiäinen osuu samalle viikolle Raamatun kalenterin ja Israelissa vietettävän pääsiäisen/happamattoman leivän juhlan kanssa. On siis todella pääsiäinen, kun se on sitä Israelissakin.

Mielessä on ollut monenmoista. Israelilaisten erämaavaelluksen tapahtumat puhuttelevat edelleen.  Sen 40 vuoden aikana tapahtui niin paljon ja tärkeää: välttämättömiä asioita, jotta seuraava vaihe – maan valloitus – voisi olla mahdollista. Orjuuden henki, napina ja kapina kuolivat erämaahan, niin kuin eilen katsomassani Israelin vuoret –ohjelmassa todettiin. Erämaassa israelilaiset oppivat myös katsomaan tangon päässä olevaan vaskikäärmeeseen parantuakseen myrkkykäärmeiden puremista. Tämä on esikuva meidän puolesta kiroukseksi tehdystä ristiinnaulitusta Jeesuksesta, kuten Jeesus itse asian kertoo. ”Ja niin kuin Mooses korotti käärmeen autiomaassa, niin on Ihmisen Poika korotettava, että jokaisella, joka uskoo häneen, olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:14-15) Erämaassa ihmiset jäivät eloon vaskikäärmeeseen katsomalla synnin seurauksena tulleista myrkkykäärmeistä ja niiden pistoista. Ristiinnaulittuun Jeesukseen katsomalla ja uskomalla saamme ikuisen elämän syntiinlankeemuksen ja myös käärmeeksi kutsutun perkeleen kuolettavista myrkyistä. ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen poikansa, ettei yksikään, joka uskoo häneen, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16)

On ollut taas minullakin tarvetta katsoa ristille oikein kunnolla. Käärmeenmyrkyt ovat kihisseet suonissani ja näiden asioiden aktivoitumiseen ei tarvita kuin pientä tallontaa oman tahtoni päällä. Eräältä ihmiseltä se onnistuu oikein helposti ja johan olen taas vihaisena ja jossakin 3-vuotiaan tasoisena inttämässä ja itkemässä. Ja sitten on paha olo ja ihmettelen, mitä taas tapahtui. Miten ”minä itse” teki taas tämän tempun. Ja miten taas ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntää katse ristiinnaulittuun Karitsaan. Ja saada Hänestä anteeksiantamus sekä itselle että toisille. ”Mutta häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu.” (Jes. 53:5)

Tällä(kin) kertaa näihin käärmemäisiin tunnelmiin päästiin tähän mökkiin liittyvissä asioissa. Kun eihän tämä mökki yhtään sen enempää yksin olen minun, kun mikään muukaan juttu maatilalla. Mutta jotenkin olen tämän omakseni ottanut ja toivonut että voisin vaikuttaa täällä oleviin asioihin, kun täällä olen kuitenkin asustellut. Ihme väännöt tuli nyt tällä kertaa suunnitteilla olevasta kattoremontista. Mutta huoh, on siinä nyt kuitenkin rauhaan päästy ja saa helpottuneena katsoa ristille tässäkin tulleiden haavojen parantumiseksi.

Ennen luvatun maan valloitusta israelilaiset ympärileikattiin Gilgalissa. Tämä kipua tuottava toimenpide on myös esikuvaa Jumalan Sanan ja Hengen syvästä vaikutuksesta ihmisessä, siitä, mitä Raamattu kutsuu sydämen ympärileikkaukseksi: ”Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimen mukaan.” (Room. 2:29) ”Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan.” (Fil 3:3) ”Hänessä (Jeesuksessa) teidät on myös ympärileikattu, ei käsin tehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin riisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella.” (Kol. 2:11) Enkä minä järjellä ymmärrä miten Hän sen tekee. Mutta periaatteessa haluaisi ainakin suostua niihin asioihin, mitä Sana ja Henki sitten vaikuttaakin. Siinä prosessissa pyöritään ja kiitos Jumalalle siitä.

Oikein siunattua pääsiäisaikaa lukijoille!

P.S. Olen hyvin iloinen kuntavaalituloksestani – helpottunut siitä, etten tullut valituksi, kun tavoitteeni olikin olla ensisijaisesti listantäyteihminen. Listantäytetapaus sai kuitenkin yli 40 ääntä ja päätyi 5. varavaltuutetuksi!

P.P.S. En pystynyt syömään Femilar-pillereitä, vaan niistä tuli tosi kökkö olo ja lopetin ne jo. Endometrioosin suhteen ollaan taas pisteessä A.

P.P.P.S. Vuosi sitten oli lukion luokkakokous - 20 v. yo-kirjoituksista. Kuluneella viikolla sain kuulla, että eräs mukana olleista oli nukkunut pois noin viikko sitten. 40-vuotiaana siis. "Ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho; hän kukoistaa kuin kedon kukka. Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne. Mutta Herran armo on ikuisuudesta ikuisuuteen niiden yllä, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa kestää lasten lapsille." (Ps. 103:15-17)

Mökin katto ja ulkovuoraus odottavat toimenpiteitä.

Hengen harjoituksen alkeissa

Sitten viime kirjoituksen mieleen on jäänyt pyörimään Hengen ja lihan välinen taistelu. Ja rukous, että jotenkin voisi erottaa nämä paremmin toisistaan. ”Liha himoitsee Henkeä vastaa ja Henki lihaa vastaan. Ne ovat toisiaan vastaan, niin ettette tee sitä, mitä tahdotte.” (Gal. 5:17)

Apostoli Paavalilla oli tiukat otteet oman lihansa kohtelemiseen. Hän vertaa uskovaa urheilijaan, joka harrastaa napakkaa itsekuria tavoitteensa saavuttamiseksi: ”Ettekö tiedä, että ne, jotka juoksevat kilparadalla, tosin kaikki juoksevat, mutta vain yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa tekin niin, että saavutatte sen. Jokainen kilpailija noudattaa kaikessa itsehillintää, nuo saadakseen katoavan seppeleen, mutta me katoamattoman. En siis juokse umpimähkään enkä nyrkkeile kuin ilmaan huitoen, vaan suuntaan lyönnit omaan ruumiiseeni ja alistan sen tottelemaan, etten minä, joka muille saarnaan, itse joutuisi hylätyksi.”  (1. Kor. 9:24-27)

Jotenkin tuo itsehillinnän ajatus on elänyt kuluneella viikolla. Se on ollut minulle jossain määrin tuntematon käsite. Positiivinen itsehillintä nimittäin. Olen tuntenut niin hyvin kaikenlaisen ulkopäin tulevan pakon ja paineen ja tietynlaisen orjuuden mielenlaadun, että siinä kaikessa paineessa ei ole ollut enää tilaa millekään itsekurille. Mutta nyt kun on saanut vapautua aika paljon ulkoisista pakoista, pystyy jo hiukan paremmin hahmottamaan tätä positiivisen itsehillinnän ajatusta. Luonnostani olen todella laiska enkä haluaisi tehdä paljon mitään. Kun sitten joku tulee siihen viereen hoputtamaan, käskemään ja syyllistämään, niin sitten vasta ahdistaa ja masentaa, kun aloittaa tekemisen, jossa oma tahto ei ole mukana. Tämä itsehillintä Hengen aikaansaannoksena tuntuu ihan rohkaisevalta ajatukselta – jos sittenkin olisi mahdollista vielä ihan sisältä käsin saada voimaa hillitä lihan himoja kuten halua vain ottaa rennosti koko ajan ja ihan oikeasti tehdäkin vielä enemmän juttuja, joista on oikeasti jotain hyötyä.

”Joka kylvää lihaansa, niittää lihasta turmeluksen, mutta joka kylvää Henkeen, niittää Hengestä iankaikkisen elämän.” (Gal. 6:8) Lihan kylvö ja Hengen kylvö. Kumpaan panostaa? Meneekö paljon panoksia molempiin peltoihin? Kuinka voisi vähentää tai kokonaan lopettaa lihaan kylvämisen ja kylvää kaikki siemenensä Henkeen? Ajankäyttö on mietityttänyt taas. Tai ehkä enemmän se, missä ajatukset suurimmaksi osaksi pyörivät. Facebookista olen ollut pois nyt 3 kuukautta. On tuntunut aivan hyvältä olla sieltä poissa, kun minulla ei ollut tarvittavaa itsehillintää käväistäkseni siellä vain esimerkiksi pari kertaa viikossa. Seuraava addiktio, mitä olen nyt miettinyt, on ihan niinkin hassu kuin ylen uutiset. Minulla on ollut tapana tosi usein katsella kännykästä uutiset, monta kertaa päivässä, ja käyttää niiden seuraamiseen aika paljon aikaa ja ajatuskapasiteettia. Jos on jotakin traagisempaa uutista, niin sitä on sitten voinut seurata hyvinkin tarkasti ja aikaa vievästi. Aivan kuin uutisten seuraaminen olisi jotenkin niin tärkeää, että sitten ei ainakaan tarvitse tehdä mitään muuta. Mutta ei sekään nyt kyllä mitään Henkeen kylvämistä ole.

Kuluneella viikolla ajattelin kokeilla selkeästi vähentää uutisten seuraamista. Ja aivan kuin olisin huomannut innostusta vähän enemmän muuhun tekemiseen. Nyt olen kyllä myös innostunut taas ihan aidosti keväästäkin. Kyllä siitä tulee se ennenkin havaittu fiilis, että haluaa haravoimaan pihaa ja pystyy taas aivan aidosti nauttimaan ulkona olemisesta ja tekemisestä. Itsehillintä on kuitenkin saanut myös testiä ja repsahduksia – onhan kulunut viikko ollut aivan poikkeuksellinen uutisissaan: terrori-iskut Pietarissa ja Tukholmassa. Onhan niitä sitten kuitenkin tullut seurattua, mutta edes vähän vähemmän.

Vähemmän uutisia ja enemmän aikaa rukoukseen. Sehän se ajatus tässä olisi. Ja selvästi on liha Henkeä vastaan. Taistelu on kyllä helppo havaita. Säännöllisen ajan löytäminen rukoukseen on aina vaikeaa. Aamuisin ei muka jaksa herätä aikaisemmin ja iltaisin on muita juttuja mielessä – jos ei muuta niin niitä maailman uutisia.

Paavali muistuttaa taas taistelusta Hengessä: ”Tehkää tämä kaikki ALITUISESSA rukouksessa ja anomisessa rukoillen JOKA HETKI Hengessä. Sen vuoksi valvokaa kaikessa kestävinä ja rukoilkaa kaikkien pyhien puolesta. (Ef. 6:18) ”Olkaa kestäviä rukouksessa ja siinä kiittäen VALVOKAA.” (Kol. 4:2) ”Rukoilkaa LAKKAAMATTA.” (1. Tess. 5:17)

Ajatukset menevät jotenkin hengelliseen sodankäyntiin – siis rukoukseen. Ehkä se on alue, josta Herra haluaisi seuraavaksi jotakin enemmän opettaa.

Kuluneella viikolla tämmöinen ulkokana tuli kaupassa vastaan ja se lähti mukaani. Nyt se vahtii maatilan portailla, mutta muuttaa varmaankin jossain vaiheessa mökin pihalle.

Lihapitoisuus 100

Viime syyskuussa jätin pois endometrioosin ehkäisyyn käyttämäni hormonivalmisteen, kun lääkäri ei suositellut sen valmisteen jatkamista enää, vaan ehdotti toista tuotetta. Halusin kuitenkin kokeilla olla kokonaan ilman toivoen, että joku ihme olisi tapahtunut ja voisinkin olla jatkossa käyttämättä e-pillereitä. 7 kuukautta on nyt kulunut lopettamisesta, mutta ei tämä hyvältä vaikuta. Toki mahansa sisään aika huonosti näkee, että kuinka paljon siellä endometrioosi leviää (eikä sitä yleensä näe edes lääkäri ultralla). Epämääräisiä tuntemuksia ja kipuja on kuitenkin alkanut tulla lisääntyvässä määrin. Että jotenkin on taas vähän niin kuin kahden pelon välissä. Toisaalta pelottaa että endo siellä lisääntyy ja tekee haittojaan. Toisaalta taas ahdistaa aloittaa uusi valmiste, vielä tämänkin ikäisenä napsia pillereitä mitä on tehnyt melkein koko ikänsä 19-vuotiaasta lähtien ja ihmetellä että mitähän sivuvaikutuksia niistä tulee. Veritulppariskiäkin noissa tuoteselosteissa aina maalaillaan, että ei niin kivaa. Mutta ei ole kivaa sekään, jos maha tulee täyteen endorihmastoja. Että kai tässä tuota Femilaria tarttee sitten alkaa kokeilla. (Ja mietin aina joskus, että onkohan Raamatunkin kuvaamilla lapsettomuudesta kärsivillä naisilla ollut endometrioosi..)

Edellisessä kirjoituksessani pohdin kunnianhimoa. Sen jälkeen olen päätynyt miettimään itsessä vaikuttavia lihan himoja jotenkin laajemmin. Eniten olen ajatellut ehkä yleistä nautinnonhalua ja tunnistanut sen olevankin aika voimakas halu itsessäni. Tämä on ollut oikeastaan vähän yllättävä uusi havainto. Ja jotenkin nuo mahakivutkin auttoivat asian tajuamisessa. Huomaan nimittäin hyvin helposti saadessani fyysisiä kipuja tai vaivoja ajattelevani, että ei tässä elämässä ole mitään ideaa. Jotenkin romahdan aika helposti kun tulee vähänkin jotain uutta fyysistä ongelmaa. Tulee helposti olo, että elämästä menee joku pointti silloin. Mutta taitaapa olla niin, että pointti menee siksi, että yhtenä tavoitteena siellä onkin nautinnonhalu. En taida olla alkuunkaan niin vapaa hedonismista, kuin olen itse kuvitellut.

Olen ehkä kertonut tämän täällä jo ennenkin, mutta tulee nyt uudelleen. 2009 minulla oli keskustelu erään henkilön kanssa ja pohdimme hiukan, millaista elämämme olisi, jos ei olisi tullut uskoon siihen mennessä. Tämä toinen henkilö epäili, että hän varmaan edelleen pääsiassa etsisi kivoja nautintoja elämässään, matkustelisi lämpimissä paikoissa, istuisi allasbaareissa, harrastaisi monenlaisia mieluisia urheilulajeja jne. Itse taas ajattelin, että olisi jossain mielisairaalassa, hyvin masentuneena tai tekisin jotain tieteellistä uraa jotenkin masentuneena kuitenkin. En silloin ollenkaan edes osannut nähdä, että itsessä voisi olla myös tämä nautinnonhalun puoli elämään vaikuttavana voimana.

Nyt, 8 vuotta myöhemmin, alan tunnistaa sitä kyllä itsekin. Ja alan nähdä sitä voimana, joka vastustaa Hengen elämää. Oma nautinnonhalu on ollut jotenkin vain enemmän piilossa kuin tuon toisen ja suuntautunut ehkä vähän erityyppisiin asioihin, sellaisiin jotka eivät ole niin näkyvillä.  Omassa nautinnonhalussa mieluummin vain makoilen sohvalla ja katselen netistä erilaisia turhanpäiväisiä ohjelmia, videoita ja nettisivuja. Ja toki sitten myös kaipailen lämpimiä maita ja aurinkorantoja. Lähetystyöstäkin saatan joskus olla kiinnostunut enemmän lämpimän ilmaston ja muiden maiden mielenkiintoisten ja kauniiden paikkojen takia, kuin että olisi todellinen halu mennä kertomaan muille Jeesuksesta tai muuten todellisesta rakkaudesta niihin ihmisiin. Toisaalta koen että Jumalan on pitänyt parantaa minua paljon, että olen päässyt edes tähän – kykyyn nauttia kivoista asioista ilman syyllisyyttä ja kokea niistä kiitollisuutta. Ja sitten toisaalta en nyt haluaisi että tämäkään jäisi lopulliseksi elämäntavoitteekseni ja suurimmaksi vaikuttavaksi voimaksi. Että Jumalan Henki voisi tulla suuremmaksi kuin minun haluni saada nautintoja. Mutta ei kai sitä kukaan muu voi tehdä kuin Henki itse ja haluan uskoa että Jeesus tähänkin pystyy.

Raamatunlukuohjelmassa olen lukenut viime aikoina Israelin kansan 40 vuoden erämaavaellusta ja se on puhutellut monella tavalla – jotain olen jo aiemmin kirjoitellutkin. Erämaassa paljastuivat ihmisen synnilliset ja lihalliset piirteet hyvin selvillä tavoilla. Nautinnonhimo tuli esiin esimerkiksi tapauksessa, jossa kansa alkoi kovasti haluta lihaa syötäväksi. Jumala salli heidän saada mahdollisuuden tyydyttää lihanhimonsa viiriäispaljoudella, ”Mutta lihan vielä ollessa heidän hampaissaan, ennen kuin se oli syöty loppuun, Herran viha syttyi kansaa kohtaa, ja Herra löi kansaa hyvin ankarasti. Tuota paikkaa ruvettiin kutsumaan nimellä Kibrot-Hattaava (=himon haudat), koska sinne haudattiin kansasta ne, jotka olivat antautuneet himonsa valtaan.” (4. Moos. 11:33-34).

Nämä ovat asioita, joissa minä ja varmasti moni muukin tarvitsee sitä että Jumalan sana ”tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet.” (Hepr. 4:12) Jos itse omassa itsessäni yritän olla jotenkin ”vähemmän lihallinen” päädyn vain ulkokultaisuuteen ja lihan himot saavat jonkun toisenlaisen, ehkä uskonnollisemman muodon, mutta ovat yhtä lailla edelleen olemassa ja vaikuttimina. Ei voi kuin lihallisuutensa tunnustaa ja pyytää, että Jumalan Henki tulisi vielä tässäkin asiassa voittajaksi ja voisin haluta vielä joskus jotakin muuta kuin omia erityyppisiä nautintoja toteutuvaksi. Luvattua kuitenkin on:

”Jumala itse vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2:13)

”Rauhan Jumala… tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään toteuttaaksenne hänen tahtonsa. Hän vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle mieluista, Jeesuksen Kristuksen kautta.” (Hepr. 13:21)