Viime syyskuussa jätin pois endometrioosin ehkäisyyn
käyttämäni hormonivalmisteen, kun lääkäri ei suositellut sen valmisteen
jatkamista enää, vaan ehdotti toista tuotetta. Halusin kuitenkin kokeilla olla kokonaan
ilman toivoen, että joku ihme olisi tapahtunut ja voisinkin olla jatkossa käyttämättä
e-pillereitä. 7 kuukautta on nyt kulunut lopettamisesta, mutta ei tämä hyvältä
vaikuta. Toki mahansa sisään aika huonosti näkee, että kuinka paljon siellä
endometrioosi leviää (eikä sitä yleensä näe edes lääkäri ultralla).
Epämääräisiä tuntemuksia ja kipuja on kuitenkin alkanut tulla lisääntyvässä
määrin. Että jotenkin on taas vähän niin kuin kahden pelon välissä. Toisaalta
pelottaa että endo siellä lisääntyy ja tekee haittojaan. Toisaalta taas
ahdistaa aloittaa uusi valmiste, vielä tämänkin ikäisenä napsia pillereitä mitä
on tehnyt melkein koko ikänsä 19-vuotiaasta lähtien ja ihmetellä että mitähän
sivuvaikutuksia niistä tulee. Veritulppariskiäkin noissa tuoteselosteissa aina
maalaillaan, että ei niin kivaa. Mutta ei ole kivaa sekään, jos maha tulee
täyteen endorihmastoja. Että kai tässä tuota Femilaria tarttee sitten alkaa
kokeilla. (Ja mietin aina joskus, että onkohan Raamatunkin kuvaamilla
lapsettomuudesta kärsivillä naisilla ollut endometrioosi..)
Edellisessä kirjoituksessani pohdin kunnianhimoa. Sen
jälkeen olen päätynyt miettimään itsessä vaikuttavia lihan himoja jotenkin laajemmin.
Eniten olen ajatellut ehkä yleistä nautinnonhalua ja tunnistanut sen olevankin
aika voimakas halu itsessäni. Tämä on ollut oikeastaan vähän yllättävä uusi
havainto. Ja jotenkin nuo mahakivutkin auttoivat asian tajuamisessa. Huomaan
nimittäin hyvin helposti saadessani fyysisiä kipuja tai vaivoja ajattelevani,
että ei tässä elämässä ole mitään ideaa. Jotenkin romahdan aika helposti kun
tulee vähänkin jotain uutta fyysistä ongelmaa. Tulee helposti olo, että
elämästä menee joku pointti silloin. Mutta taitaapa olla niin, että pointti
menee siksi, että yhtenä tavoitteena siellä onkin nautinnonhalu. En taida olla alkuunkaan
niin vapaa hedonismista, kuin olen itse kuvitellut.
Olen ehkä kertonut tämän täällä jo ennenkin, mutta tulee nyt
uudelleen. 2009 minulla oli keskustelu erään henkilön kanssa ja pohdimme
hiukan, millaista elämämme olisi, jos ei olisi tullut uskoon siihen mennessä. Tämä toinen
henkilö epäili, että hän varmaan edelleen pääsiassa etsisi kivoja nautintoja elämässään,
matkustelisi lämpimissä paikoissa, istuisi allasbaareissa, harrastaisi monenlaisia
mieluisia urheilulajeja jne. Itse taas ajattelin, että olisi jossain
mielisairaalassa, hyvin masentuneena tai tekisin jotain tieteellistä uraa
jotenkin masentuneena kuitenkin. En silloin ollenkaan edes osannut nähdä, että
itsessä voisi olla myös tämä nautinnonhalun puoli elämään vaikuttavana voimana.
Nyt, 8 vuotta myöhemmin, alan tunnistaa sitä kyllä itsekin.
Ja alan nähdä sitä voimana, joka vastustaa Hengen elämää. Oma nautinnonhalu on
ollut jotenkin vain enemmän piilossa kuin tuon toisen ja suuntautunut ehkä
vähän erityyppisiin asioihin, sellaisiin jotka eivät ole niin näkyvillä. Omassa nautinnonhalussa mieluummin vain
makoilen sohvalla ja katselen netistä erilaisia turhanpäiväisiä ohjelmia,
videoita ja nettisivuja. Ja toki sitten myös kaipailen lämpimiä maita ja
aurinkorantoja. Lähetystyöstäkin saatan joskus olla kiinnostunut enemmän
lämpimän ilmaston ja muiden maiden mielenkiintoisten ja kauniiden paikkojen
takia, kuin että olisi todellinen halu mennä kertomaan muille Jeesuksesta tai
muuten todellisesta rakkaudesta niihin ihmisiin. Toisaalta koen että Jumalan on
pitänyt parantaa minua paljon, että olen päässyt edes tähän – kykyyn nauttia
kivoista asioista ilman syyllisyyttä ja kokea niistä kiitollisuutta. Ja sitten
toisaalta en nyt haluaisi että tämäkään jäisi lopulliseksi elämäntavoitteekseni
ja suurimmaksi vaikuttavaksi voimaksi. Että Jumalan Henki voisi tulla
suuremmaksi kuin minun haluni saada nautintoja. Mutta ei kai sitä kukaan muu
voi tehdä kuin Henki itse ja haluan uskoa että Jeesus tähänkin pystyy.
Raamatunlukuohjelmassa olen lukenut viime aikoina Israelin
kansan 40 vuoden erämaavaellusta ja se on puhutellut monella tavalla – jotain olen
jo aiemmin kirjoitellutkin. Erämaassa paljastuivat ihmisen synnilliset ja
lihalliset piirteet hyvin selvillä tavoilla. Nautinnonhimo tuli esiin
esimerkiksi tapauksessa, jossa kansa alkoi kovasti haluta lihaa syötäväksi.
Jumala salli heidän saada mahdollisuuden tyydyttää lihanhimonsa
viiriäispaljoudella, ”Mutta lihan vielä ollessa heidän hampaissaan, ennen kuin
se oli syöty loppuun, Herran viha syttyi kansaa kohtaa, ja Herra löi kansaa
hyvin ankarasti. Tuota paikkaa ruvettiin kutsumaan nimellä Kibrot-Hattaava
(=himon haudat), koska sinne haudattiin kansasta ne, jotka olivat antautuneet
himonsa valtaan.” (4. Moos. 11:33-34).
Nämä ovat asioita, joissa minä ja varmasti moni muukin
tarvitsee sitä että Jumalan sana ”tunkee läpi, kunnes erottaa sielun ja hengen,
nivelet ja ytimet ja tuomitsee sydämen ajatukset ja aikeet.” (Hepr. 4:12) Jos
itse omassa itsessäni yritän olla jotenkin ”vähemmän lihallinen” päädyn vain
ulkokultaisuuteen ja lihan himot saavat jonkun toisenlaisen, ehkä
uskonnollisemman muodon, mutta ovat yhtä lailla edelleen olemassa ja
vaikuttimina. Ei voi kuin lihallisuutensa tunnustaa ja pyytää, että Jumalan
Henki tulisi vielä tässäkin asiassa voittajaksi ja voisin haluta vielä joskus
jotakin muuta kuin omia erityyppisiä nautintoja toteutuvaksi. Luvattua
kuitenkin on:
”Jumala itse vaikuttaa teissä tahtomisen ja tekemisen, että
hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.” (Fil. 2:13)
