Tulin täksikin viikonlopuksi mökille. Ja vähän niin kuin kalenterimerkintänä kirjoitan tänne, että tämä huhtikuu on ollut poikkeuksellisen kylmä. Välillä aina vähän lunta ja räntää, öisin reippaita pakkasia. Tänään päivämaksimi on noin 5 astetta ja tällaista on ennusteissa vielä alkavan viikon alkupuolikin. Ei ole ollut olo, että pellolle olisi kiire. Mutta eipä siinä mitään, vuodet ovat erilaisia.
Huomenna aamulla täällä mökillä alkaa kuitenkin taas tapahtua. Kattofirma tulee paikalle, vanha peltikatto puretaan ja uusi olisi tulossa tilalle. Hieno juttu, kun alkaa tapahtua. Vanhan uudistamisesta tulee jotenkin hyvä ja innostunut mieli.
Kattofirmat tekevät yleensä työnsä nopeasti eli viikon päästä voi hyvin olla jo uusi katto mökissä. Sen jälkeen seinät alkavat näyttää entistäkin surkeammilta. Ollaan ajateltu, että ulkovuorien uudistaminen olisi sitten meidän oman työntekijän hommia. Ja sitä voisi tehdä sitten aina kun ehtii, vähän hitaammalla aikataululla. Että josko vaikka tämän vuoden loppuun mennessä olisi ulkovuorikin uusittu, katsotaan..
Mökissä tapahtuu taas, eikä tämä minua vaille vertauksia jätä. Sisäpuolella ovat asiat periaatteessa kunnossa. Nyt alkaa käsittely ulkopuolella. Onko ylipäänsä tärkeää korjata ulkopuolta? Katto nyt vielä on tärkeä, ettei vuotaisi sisään. Mutta enkä ulkovuori? Sehän on vain ulkonäköasia. Onko sillä väliä mitä ihmiset ulkokuoresta ajattelevat? Vai onko ulkokuori jotakin muutakin? Onko se kaikki se, mitä ulospäin näkyy? Vaikka ihmisen sisällä on uutta, ulospäin näkyy kuitenkin vanha ja kulunut, vanhat tottumukset, vanhat tavat, vanhat mallit. Jos sisällä on jotakin lämmintä ja kaunista, Jumalan aikaansaamaa, niin olisiko tärkeää, että myös ulkopuoli olisi sopusoinnussa sisäpuolen kanssa? Voiko Jeesus saada kunnian uudestisynnyttävästä Hengestään, jos ulkopuolelle ei näy mitään uutta? Kiinnostaako ketään tulla tutustumaan talon remontoijaan, jos ulkopuoli on jätetty vanhaan malliin?
”Jokainen talo on jonkun rakentama, mutta Jumala on rakentanut kaiken. Kristus sen sijaan on uskollinen Poikana, hänen huoneensa hallitsijana. Hänen huoneensa olemme me, kunhan loppuun asti säilytämme rohkeuden ja kerskaamme toivosta. … Hänen on katsottu.. ansaitsevan niin paljon suuremman kunnian kuin rakentajan kunnia on talon kunniaa suurempi.” (Hepr. 3:4-6,3)
Olisi aika outoa, jos tämä mökki alkaisi remonttien jälkeen kehuskelemaan miten hienot korjaukset se on itseensä saanut aikaiseksi. Ja kuitenkin ihmisen elämässä on valtavan suuri taipumus varastaa itselle se kunnia, mikä rakentajalle, Jumalalle, kuuluu. Tätä olen tänään erityisesti miettinyt, tunnustanut ja pyytänyt Jumalan apua siihen, että voisi haluta Hänelle kunnian antaa kaikessa. Kuinka sitä niin mielellään haluaisi itselle edes osan kunniasta..
Tänään seuraamassani Raamatunlukuohjelmassa oli mm. Joosuan kirjan 7. luku. Siinä kerrotaan Aakan-nimisestä israelilaismiehestä, joka Jerikon valloituksen yhteydessä otti omaan haltuunsa sellaista omaisuutta, joka olisi Jumalan ohjeiden mukaan kuulunut hävittää (kaunis viitta) tai antaa Herran aarteistoon (hopeaa ja kultaa). Tämän seurauksena israelilaiset eivät voineet valloittaa Ain kaupunkia, vaan joutuivat tappiolle. Tämä kertomus on hyvin vakava ja laittaa miettimään onko itse ottanut omaan haltuun jotakin mikä olisi Jumalan ohjeiden mukaan tuhottavaa tai Herralle annettavaa. Mieleen nousee tuhon omaksi vihittävästä oma syntinen liha ja Herralle kuuluvista kunnia, jota se oma liha haluaisi pitää itsellään. Aivan kuin Aakan piilotti tuon kauniin viitan ja ehkä kuvitteli myöhemmin voivansa pukeutua siihen, itsekin haluaisi jemmailla jotakin muistoja ja tapahtumia, joilla voisi sitten saada ihmiskunniaa jälkeenpäin. Ja kuitenkin se olisi sitä Herran aarteistosta varastettua kunniaa. Eipä taida olla suuri ihme, ettei ihan valtavan paljon tapahdu omassa elämänpiirissä asioita, kun olisin kuitenkin ollut varastamassa niistä kunniaa itselleni.
Jumala ei anna sitä ihmiselle sitä lihan "silmille" kaunista viittaa, johon peittoutua, että saisi ihmisten kunnian. Kaikesta sellaisesta Hän haluaa riisua. Tein listaa myös asioista, jotka itselle ovat sitä ulkokuorta, josta olen halunnut pitää kiinni. Sieltä löytyy monenlaista kuorta, mistä sitten oikeasti haluaisi päästä eroonkin: vahvuuden kuori, tietämisen kuori, välinpitämättömyyden, ystävällisyyden, viattomuuden kuori jne jne. Vähän niin kuin valheita joka lähtöön ja esteitä aidolle elämälle.
Kuluneella viikolla on kuitenkin ollut tilanteita, joissa olen saanut voimaa toimia omien vanhojen oletusteni vastaisesti. Olen kertonut että joku asia pännii, vaikka normaalisti olisin ollut vain hiljaa, olen kertonut kristityille ystäville, etten ole niin kiinnostunut tietystä tekemisestä, vaikka normaalisti velvollisuudentunteeni olisi pakottanut siihen jne. Jotakin pientä kömpimistä semmoisesta yleisestä ”hyvän ihmisen” kuoresta.
Mutta katsotaan mitä Rakennusmestari tekee. Ja mitä kaikkea vanhan katon ja ulkovuorauksen alta paljastuu. Eihän se Rakentajan kunniaa vähennä, että sieltä paljastuukin läpeensä syntinen ihminen. Joka sitten kuitenkin voidaan pukea Jeesuksen antamaan vanhurskauden viittaan.
