Kesäkuusunnuntaikaunistapäivää. Pientä yllättävää myllerrystä
on juuri mielessä, joten on vähän vaikea keskittyä kirjoittamiseen, mutta
jotakin kuulumisia ainakin.
Viime kirjoituksen jälkeen lähdin viikoksi mökkiini
asustelemaan ja sen jälkeen olen ehtinyt olla jo taas viikon kerrostalollakin.
Mökille en kesällä enää ole pidempään aikaan menossa asumaan, kun viime
viikolla sinne saapui kesäasukas nro 1 ja nyt alkavalla viikolla on tulossa
kesäasukas nro 2. Ja olen oikein iloinen ja kiitollinen näistä kesäasukkaista.
Onhan tämä tosi erilaista, että maatilan vieressä olevassa mökissä asustelee nyt
uskovia tuttujani, joiden seura on oikein kivaa. Kuluneella viikolla ollaan
katseltu mökkiin liittyviä asioita, oltu vähän kävelyllä ja semmoisia pieniä
juttuja, mitä siinä nyt sitten ihan luonnostaan tulee. Hommasin kesäasukkaalle
myös hieman puutarhanhoitovälineitä, jotta hän pääsee toteuttamaan pihankuopsutusintoaan, mikä tuollaisessa
miljöössä helposti virittyy.
Minulla näyttää virittyvän ajoittain tämän kerrostalopesän
järjestelyinto. Tosin se sitten helposti laimeneekin ja taas on kaaos valmiina.
Olisi kiva, jos täällä olisi paikat järjestyksessä, mutta ihmeesti tavarat aina
vaeltelevat minne sattuu ja vaatteilla tuntuu olevan hyvin vaikea pysyä
kaapissa. Olen jo pitkään suunnitellut uuden hyllystön hankintaan, joka
auttaisi vähän järjestystä, mutta sitten taas tulee jotain muuta eteen enkä
saakaan aikaisesti ostoja. Ikkunanpesu on myös ihmeellisen siirtyvää sorttia
oleva työ, mutta aion sen kyllä vielä tehdä. Viime kesänä en pessyt täällä
ikkunoita ollenkaan, kun kahdessa paikassa asuminen vei energiat siitä. Nyt kun
kesäasukkaat pitävät mökkiä kunnossa, niin voisikohan itse saada enemmän intoa
tämän kaupunkikodin järjestelyihin.
En haluaisi olla itselleni enkä kellekään muulle ankara kodin
tai pihan sekaisuudesta. Se on täysin ulkoinen asia, eikä kerro mitään sydämestä.
Itse kuitenkin kovasti nautin siisteydestä ja sitten jotenkin ahdistaa kun
tavaroita pursuaa eikä ole energiaa järjestyksen pitoon omassa kodissa. Pitkään
jatkunut ongelmani on, että energia menee muualla, toisten toiveisiin ja
mielipiteiden vaikutuksiin ja sitten oma pesä jää hoitamatta. Tähän kuuluu myös
omasta terveydestä ja kunnosta huolehtiminen. Tämä surettaa ja siihen toivoisin
vielä ihmeellistä muutosta. Negatiivisen vaikutuksen ja ilmapiirin merkitys on
pidemmän päälle tosi suuri. Eikä minussa itsessä ole mitään voimaa vastustaa
sitä, kun sellaisen vaikutuspiirissä on – vetäytyminen vain ainoana keinona
päästä pois. Siksi tuntuu ihanalta aina välillä saada olla aidosti iloisten ja
positiivisten ihmisten seurassa. Tuntuu, että imen sellaista vaikutusta kuin
pesusieni ja heti tulee paljon parempi mieli.
Viime aikoina olen miettinyt asennekysymyksiä. Ehkä ihan
sitä klassista onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä. Mutta enemmän olen
miettinyt tekemisen näkökulmasta ja asenteesta tekemiseen. Että voisi nähdä
oleellisena sen asenteen että haluaa tehdä jotain ja on valmis jopa kärsimään
vaivaa, eikä niinkään oleellisena sitä millainen lopputulos on. Ja tarkoitan
nyt ihan asennetta arkisiin käytännön asioihin. Minulle on tullut hyvin
(lopputulosta/työtapoja) arvosteleva mieli, mikä helposti estää tekemästä
yhtään mitään. Virheiden ja väärintekemisen pelko on niin suuri. Siis niiden
ulkoisten asioiden, silmillä nähtävien asioiden pelko. Sen sijaan peittoon jää
sydän, halu ja motiivi tehdä. Se jää kaiken alle, vaikka varmaan siellä jossain
vikiseekin. Eikö kuitenkin ole tärkeämpää että sydämestään haluaa tehdä jotain,
ja lopputulos on ihan sivuseikka. Jos vaikka joku haluaisi tulla pesemään
ikkunani, niin eikö se olisi todella hieno ja kaunis asia? Ja jos sitten
lopputulos olisikin hyvin raitainen versio..? Ajattelisinko että parempi kun ei
olisi tullutkaan? Toivottavasti en, koska se peittäisi kokonaan kauniin
asenteen.
Työnantajanakin tätä ajatustapaa pääsen kyllä harjoittamaan
liki päivittäin. Olenko iloinen työntekijöiden tekemisistä ja halusta tulla meille
töihin vai olenko äreissäni asioista, joissa tapahtuu virheitä tai lopputulos
ei ole sellainen kuin odotin syystä tai toisesta? Olen hyvin kiitollinen
työntekijästämme joka ei vingu eikä valita erilaisia tehtäviä eikä oikein mistään
muustakaan, vaikka periaatteessa voisi ihan aiheellisesti valittaa monenlaisesta.
Ihailen hänen asennetta palvella, se on poikkeuksellista.
Minulta on monessa kohtaa arkisen palveluksen asenne kyllä
ihan hakusessa. Koen vieläkin jossain mielessä ja asioissa olevani ihmisten
pakotettu orja enkä Jumalan vapaa palvelija. Ja tarvitsen itseni ulkopuolelta
apua vapaaksi pääsemiseen. Katsotaan mitä Jumala tekee. Uskon että erilaisista orjuuksista
vapauttaminen on juuri sitä mitä Jeesus haluaa tehdä. Että hän on Vapauttaja. Sittenkin,
vaikka orjuus on ollut hyvin pitkä ja alkaa olla hyvin vaikea uskoa että se
koskaan loppuisi. Mutta sittenkin, Hän on Vapauttaja.
