Aktiivitoukokuu on ohi ja tuntuu oikein kivalta taas
viikonloppu, jossa on aikaa myös olla ihan omassa rauhassa. Prosessit näyttävät
kyllä heti tulevan takaisin, kun niille vain tilaa on.
Viime viikonloppuna Ruotsissa teemaksi nousivat muiden
asioiden ohessa Hengen ja lihan erottaminen, parannuksen tekeminen, syntien
tunnustaminen ja muut tämäntyyppiset asiat. Näitä teemoja on toki pyöritellyt
itsekseen jo aiemminkin, mutta toki ne nousevat vahvemmin esiin, kun yhdessä
muiden kanssa ollaan samojen teemojen äärellä. Ja kuinka vaikealta nämä asiat
tuntuvatkaan. Kuinka pelottavalta tuntuu nähdä omaa syntisyyttä, sydämen
kylmyys, itsekkyys, saastaisuus, toisten hyväksikäyttö omien tunne- ym.
tarpeiden täyttämiseen, läpimädät motiivit Jumalan palvelemiseen tai totaalinen
haluttomuus palveluun. Ja vaikka itsessä ei ole mitään rakkauden vaikutusta,
niin tuntuu, että silti jotenkin pitäisi yrittää – lähinnä toisten
mielipiteiden takia. Itsessä on vain syntiä ja tyhjyyttä.
No toki sitten on Henki. Ilman Henkeä ei voi edes ymmärtää
syntiä, että onhan se lohdutus ja toivottavasti oppisi ajattelemaan että myös
ilo, kun Henki paljastaa syntiä – onhan se Hengen toimenkuvaa: ”Kun hän tulee,
hän osoittaa maailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.” (Joh. 16:8)
Lihan pelko on kuitenkin aika kova: kelle ja missä ja kuinka tässä nyt täytyy
alkaa syntejä tunnustamaan.. Joutuuko siinä julkisen häpeän alaiseksi.. Onko se
turvallista..
Tänään surettaa eniten sydämen kylmyys. Kykenemättömyys
iloita toisen ilosta. Tunnustan kateuteni enkä edes osaa nähdä sitä pahana
asiana. Aivan kuin minulla olisi oikeus olla kateellinen, vaikka se on syntiä.
Eikö tällainen asia olisi kuulunut ennemminkin minulle, joka sentään olen
odottanut jo paljon kauemmin? Sydän on musta, mutta sitten vain esitän, niin
kuin kaikki olisi hyvin, vedän päälle valheen valkoisen kaavun. Kun en tiedä
mitä muutakaan voisin. Muuta kuin itkeä Jumalan edessä.
Saapa nähdä millainen kesä on edessä. Tämän kesän uutuus
ovat kahdeksi kuukaudeksi mökkiin tulevat kesäasukkaat. Muuten en oikein osaa/uskalla
odottaa kesältä mitään. Toivon kovasti, että voisi olla yhteyttä eikä
yksinäisyyttä, mutta se on se vaikein ja kipein asia. Välillä haaveilen myös eläimistä
ja jotenkin todellisesta Elämästä maatilalla. Jeesuksen läsnäolosta ja Sanan
todellisuudesta siellä. Että Henki vielä voisi sytyttää ja tehdä eläväksi sen
mikä on kuollutta. Että Jumalan Tuli voisi palaa.
Onhan minulla sitten ihan uusikin juttu, mutta siitä en ole kuitenkaan
osannut iloita. Kuluneella viikolla sain kuulla, että minut on valittu
kaupungin tekniseen lautakuntaan. Jepjep. Nämä Jumalan tiet menevät kyllä
jossain ihan käsittämättömissä paikoissa.. Tai siis todella toivon, että tämä
on Jumalan tie, koska muuten ei tule kyllä yhtään mitään. Olin niin
helpottunut, kun en tullut valituksi valtuustoon ja sitten päädyn tekniseen
lautakuntaan, jossa on kokouksia ilmeisesti paljon enemmän kuin
kaupunginvaltuustossa. Kyllä tämä jännittää. Siellä kaupungintalolla oli niitä
kanapatsaita, mitä olen ihmetellyt. Ja sinne minun polkuni nyt sitten näyttää johdattuvan.
Kohta olen ilmeisesti viemäriasiantuntija tai jotain.
Että tämmöisissä merkeissä olisi kesä 2017 alkamassa. Aika
lailla tyhjän oloisena. Ei muuta voi kuin pyytää, että Henki saisi täyttää ja
tehdä eläväksi.
”Mutta kun Totuuden Henki tulee, hän johdattaa teidät
kaikkeen totuuteen. Hän ei puhu omia ajatuksiaan, vaan minkä hän kuulee, sen
hän puhuu, ja hän ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut [Jeesuksen],
sillä hän ottaa minun omastani ja ilmoittaa teille.” (Joh. 16:13-14)
