Lintuja ja kukkia

Pitkästä aikaa on päivä, etten ole menossa minnekään. Tuntuu hyvältä olla paikoillaan ja itsekseen. Mutta on kyllä tuntunut hyvältä menemisetkin. Tämä oli tämmöinen aktiivitoukokuu. Arkipäivät ovat kyllä olleet ihan normaaleja maatilalla hengailemisia, mutta viikonloppuisin on ollut tapahtumaa ulkomaisen ystäväni takia. Hän siis on Suomessa toukokuun ajan, joten kohta on tuo aika jo loppumassa. Olen saanut tulla tietämään paljon hänen kotimaastaan, kun ollaan kaikenlaista juteltu ja se on ollut todella kiinnostavaa. Aivan on sitten Jumalan käsissä, seuraako tästä jotakin jatkoa vai oliko tämä nyt sitten tässä. Eniten rukoilen, että tämä toukokuu olisi saanut edes jollain lailla olla Jumalan Sanan kylvöaikaa hänen sydämeensä ja hän voisi haluta alkaa etsiä totuutta Jeesuksesta.

Pelloilla kylvöaika alkoi myöhemmin kuin tavallisesti, mutta työ eteni ripeässä vauhdissa, kun sateet eivät keskeyttäneet töitä ja työmiehiä oli paikalla. Eli kylvöt valmistuivat aika tavanomaiseen aikaan. Itse en ollut pellolla nyt ollenkaan, ja vaikka stressiä ja kireyttä olikin ilmassa se sitten loppui aika nopeasti. Nyt sitten ihmettelee vain luonnon äärimmäistä kauneutta ja on niin ihanaa ja jotenkin valtavan helpottavaa nähdä taas ihmeellisen ihanaa vihreää joka puolella. Tämä vaaleanvihreän toukokuun aika on jotenkin aina niin sykähdyttävä.

Tuntuu vähän oudolta, ettei ole ollut mitään erityisiä vahvoja prosesseja menossa. Kai tässä on ollut niin paljon tätä ulkoista pyörinää, että on ollut vaikeampi hiljentyä kuuntelemaan. Jotain aiheita on kuitenkin vähän ollut käsittelyssä, esimerkiksi turvallisuudentunne. Syvempi Isään luottaminen. Minulla on niin äärimmäisen herkässä semmoinen jännittäminen ja pelko. Ei tarvita juuri mitään, kun sellaiset tunteet laukeavat ja siitä seuraa erilaisia ulkoisia asioita kuten ärtymystä, kontrollointia, kykenemättömyyttä toimintaan jne. Elämä on niin helposti jotenkin oman itsen varassa ja muissa ulkoisissa jutuissa eikä ole aitoa ja todellista sydämen luottamusta ja turvaamista siihen että Jumala todella haluaa kantaa ja pitää huolen.

Moni asia pelottaa. Ja huomaan, että pelko liittyy usein mietteisiini kykenemättömyydestä huolehtia maatilasta. Aivan kuin sisälläni olisi joku ajatus, että minun pitäisi kyetä huolehtimaan siitä yksin ja kauhu siitä tietoisuudesta, etten pysty siihen. Muistan murehtineeni tätä jo hyvin pienenä lapsena. Pelko siitä että maatila jotenkin ”kaatuu” päälleni ja murskaannun taakan alle tai jään sen vangiksi. Nyt olen 40, maatila ei ole kaatunut päälleni, mutta edelleen pelkään jotakin sellaista tapahtuvan siinä vaiheessa kun vanhempani eivät enää ole kuviossa mukana. Tuntuu hirveältä, ettei ole puolisoa, jonka kanssa voisi olla samaa näkyä ja tulevaisuuden ajatuksia maatilan suhteen ja elämän suhteen yleensä.

Mutta mutta. Jos vielä voisi oppia luottamaan Jumalaan oikeasti ilman pelkoa. ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä koko aittoihin, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne. Miksi te kannatte huolta vaatteista? Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat. Eivät ne tee työtä eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Älkää siis murehtiko sanoen: ”Mitä me syömme tai Mitä me juomme? tai ”Mitä me puemme päällemme? Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä. Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.” (Matt. 6:26,27-29,31-34)

Huomenna lähden pikku matkalle Ruotsiin, mutta ei kanneta huolta siitäkään. Tänään voisi vielä ainakin katsella kukkia ja lintuja ennen kuin alkaa vähän pakkailla. Ja varmaan katsella myös Mauno Koiviston hautajaisia.

Maakuntamatkailussa ulkomaalaisen ystäväni kanssa törmättiin myös tällaiseen reiluun kukkopillikokoelmaan.