”Hänessä teidät on myös ympärileikattu, ei käsin tehdyllä
ympärileikkauksella vaan lihan ruumiin riisumisella, Kristuksen
ympärileikkauksella.” (Kol. 2:11)
Hengen työ sydämessä jatkuu ja jatkuu. Aina on uutta paksua
lihaa vastassa. Omaa itseä, omaa tahtoa, omia toiveita, omia haluja, omaa sitä
ja tätä. Tänään halusin pysähtyä ja kirjata ylös spontaanin rehellisesti - ilman sen kummempaa syvempää ajattelua - asioita,
jotka ovat minulle tärkeitä/rakkaita/mitä haluan. Listasta tuli hyvin itsekäs
eikä yhtään Jeesuksen tai lähimmäisten asioihin suuntautunut. Päällimmäisenä
olivat puhtaasti oman elämän asiat. Tai ei ehkä niinkään asiat vaan se oma
elämä yleensä, että se oma elämä olisi jonkinlaista ja Jumala
voisi sitten avittaa siinä, että se oma
elämä olisi jotakin. Eli ihan järjestys sekaisin. Tai siis lihan näkökulma,
ei Hengen.
Luonnolliselle
ihmiselle on luonnollista, että oma elämä on tärkein ja ensin. Mutta Jeesus (ja
Raamattu muutenkin) antaa ymmärtää, että Jumalan olisi tarkoitus olla ykkösenä
rakkauslistalla. ”Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja
kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.” (5. Moos. 6:5) Ja miten
syntiinlangennut itsekäs ihminen siihen sitten pystyy? Ei mitenkään. Omat asiat
ovat aina edellä ennen Jumalan asioita. Ellei Jumala sitten ole saanut tehdä ja
vaikuttaa sydämessä tuota Kristuksen ympärileikkausta, lihan ruumiin
riisumista.
Tuntuu pelottavalta nähdä oma itsekkyys ja haluttomuus
Jeesuksen asioille. Pelottavalta, koska tietää, että näille asioille ei itse
voi yhtään mitään. Tämmöinen minä olen. Lihan puolesta juuri tämmöinen. Ei
mitään intoa eikä paloa Jumalan asioille. Paitsi silloin kuin toivoo itse
saavansa Häneltä jotakin apua omiin juttuihin. Itsekkyys sielläkin.
Mutta ei kai tämäkään Jumalaa yllätä? Eikö juuri tämän
ihmisen läpeensä syntisyyden takia Jeesus ole lävistetty? Eikö Hänen Henkensä
ole kuitenkin voimakkaampi kuin liha ja pystyy avaamaan paatuneimman,
rikkinäisimmän ja pelokkaimmankin sydämen? Minä vain tunnustan, että minulle
minun oma elämäni on tärkeämpi kuin Jeesuksen elämä. Voisitko Herra vielä
muuttaa tämän järjestyksen? Kiitos, että olet ostanut minut omaksesi ja saan
olla Sinun omaisuuttasi.
Tänään luin 1. Kuningasten kirjasta 17 luvusta Eliasta
Sarpatin lesken luona. Leskellä oli vain hiukan jauhoja jäljellä, joista aikoi
tehdä viimeisen leivän itselleen ja pojalleen, mutta sitten Elia tuli ja pyysi
tekemäänkin ensin leivän hänelle. Tuon leivän jälkeen jauhot olisivat loppu
eikä leski ja poikansa saisi mitään. Mutta Herra lupasikin: ”Jauhot eivät lopu
ruukusta eikä öljyä puutu astiasta. Näin on siihen päivään asti, jona Herra
antaa sateen maan päälle.” Viimeisistä rippeistä leipä Herran palvelijalle eikä
itselle. Sitä haluaisi ensin saada niin runsaasti kaikkea, mistä sitten voisi
antaa. Runsaasti rakkautta, runsaasti iloa, runsaasti energiaa ja jaksamista, josta
sitten voisi antaa Herran palvelukseen. Mutta että niistä voimien rippeistä,
jonka jälkeen ei enää itse jaksa mitään? Viimeinen pisara rakkautta jollekin
toiselle, kun oma astia on aivan tyhjä ja huutaa täyttymistä? Toisen
ilahduttaminen, vaikka suru täyttää omaa sydäntä? Ja kuitenkin tämä näyttäisi
olevan tie. Viimeinen pisara rakkauttani Jeesuksen käsiin.
