Vapautta rakkauden suuntaan

Rauhallista päivää. Tänään on Jom Kippur – Suuri sovituspäivä. Israelissa hyvin erityinen päivä. En tosin ole koskaan ollut Israelissa Jom Kippurina.

Minulla on sopivan hiljainen lauantai. Puinnit tulivat meidän tilamme osalta valmiiksi jo puolitoista viikkoa sitten. Peltoon jäi vain osa herneestä ja sekin paikallisen juolavehnäongelma takia, ei varsinaisesti märkyyden. Tuntuu hyvältä, että sato on saatu talteen tällaisenakin syksynä. Oma osuus ei toimissa kovin suuri ole ollut, mutta silti puintiaika jotenkin sitoo ajatuksia eikä sille ajalle kovasti ylimääräisiä juttuja halua sopia. Nyt on sitten taas vapaampaa ja jotain uusia juttuja on jo ollutkin.

Viimeksi kirjoitin ihmissuhdesidonnaisuuksista ja heti seuraavalla viikolla siinä asiassa tapahtui mielestäni isoja asioita, uusien näkökulmien avautumista. On ihmeellistä, että vaikka konkreettisesti olosuhteissa ei tapahdu muutosta, jotain isoa ja näkökulmaa muuttavaa voi kuitenkin tapahtua omassa mielessä ja sitten tilanne onkin jotakin jo erilainen – paljon helpompi:

Minulle tuli taas riitaa toisen vanhempani kanssa, niin kuin niin usein ennenkin (kyseessä on ollut aika pitkäkestoinen tulehdustila). Tilanteen jälkimainingeissa Jumala antoikin tällä kertaa asiaan aivan uuden näkökulman. Minulle tuli selkeä oivallus siitä, etten ole itse ottanut vastuuta elämästäni, vaan sen sijaan syyttänyt muita muka huonoista eväistä elämään jne. On paljon helpompi syyttää muita, kuin itse ottaa vastuu omasta elämästään. Helpottava uusi näkökulma. Vaikka oma elämä olisi kuinka pieni ja surkea tahansa, on se kuitenkin minun oma pieni elämäni, josta voin olla kiitollinen. Ja sitten pyysin anteeksi, että olen syytellyt muita enkä ole itse ottanut vastuuta omasta elämästäni. Olen tuntenut oloni vapaammaksi, enkä voi enää esimerkiksi syyttää muita siitä, ettei minulla olisi muka aikaa liikkumiseen, vaan ihan itse saa ottaa aikaa niille asioille, mitkä tärkeiksi kokee. Onhan sittenkin mahdollisuuksia vielä vaikka mihin. Kun otan itse vastuun elämästäni enkä ulkoista vastuuta muille saan tehdä valintoja oman arvomaailman mukaan ja olen Jumalalle vastuussa omista tekemistäni, en toisten.

Tämä oivallus on jo vienyt uusiin mietintöihin. Vapauden seurauksena tulee halu ja uudenlainen mahdollisuus tasavertaisiin ihmissuhteisiin. Ettei aina tarvitse itse olla se auttaja tai autettava, lapsi tai vanhempi, ylempi tai alempi, opettaja tai oppilas, fiksumpi tai tyhmempi, johtaja tai johdettava. Vaan voikin olla ihan tasavertainen toisen tasavertaisen kanssa. Ilman huonommuuksia tai paremmuuksia. Tasavertainen. Yhtä arvokas. Jotain uutta vapautta siinäkin. Kumpikin kantamassa oman vastuunsa ilman että toinen on heittämässä omaa taakkaansa toiselle väärällä tavalla, syytösten kera. Ja kuitenkin, että voidaan jotain juttuja kantaa yhdessä, ihan vapaaehtoisesti.

Oikea vapaus auttaa katsomaan myös sydämen syviin motiiveihin. Mistä motiivit nousevat, kun ulkoinen pakko ja väärä side ei ole hämärtämässä näkökenttää ja luomassa illuusiota sydämen hyvyydestä, vaikka kyseessä onkin vain ulkokultaisuuden opetettu kuori? Vihdoinkin pääsee näkemään todelliseen itsekkyyteen, kapinaan Jumalaa vastaan, rakkaudettomuuden erämaahan, kivisydämeen, joka todella tarvitsee Jumalan Hengen uuttaluovan muutoksen ja elävien vesien virran voidakseen todellisesti rakastaa ja haluta hyvää kenellekään muulle kuin itselleen. Ja että voisi rakastaa Jumalaa yli kaiken.

Rakastaa. Se on minulle edelleenkin vaikea käsite. Muistan, kuinka joskus armo oli sana, joka oli jotenkin merkitystä vailla. Nykyään se ei enää ole merkitystä vailla, vaan juuri siitä armosta käsin uskaltaa katsella näitä pimeyksiäkin ilman pelkoa. Ei tarvitse yrittää hyvistellä, vaan totuus ja armo kulkevat käsi kädessä. Vapaus ja rakkaus ovat myös pari, jotka tarvitsevat toisiaan ollakseen olemassa. Mutta minulle tuo rakkaus ja rakastaminen on vieläkin jotakin blankoa – avointa, tyhjää, täyttämätöntä – selkeää merkitystä vailla. Jotakin vielä pelottavaa sittenkin. Jotakin, mihin en itse pysty ollenkaan, mutta jonka saa taas jättää Jumalalle ja Sanan lupausten varaan, siitä että Hän sitäkin voi vielä vaikuttaa. 

”Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ..” (Gal. 5:22)

”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta. Joka pelkää, ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, koska hän on ensi rakastanut meitä.” (1. Joh. 4:18-19)

Sidonnaisuusilmoituksia

Puinnit ovat edenneet sateiden välissä. Kuivurissa öljyä palaa ja vilja saa siellä kauan kiertää, kun puintikosteudet ovat olleet aika korkeita, siinä 25 % molemmin puolin kuluneella viikolla. Enää on jäljellä 6,5 ha hernettä, joka joko menee rehutavaksi tai jää peltoon. Sen kohtaloa ihmetellään sitten ensi viikolla. Eilen kävin ajamassa puimurilla kaksi kierrosta kaurapellolla ja muuten ollut tyytyväisenä ja kiitollisena sivusta seuraajan asemassa.

Olen aloitellut viime päivinä lukea Seppo Jokisen kirjaa ”Äiti, anna minun mennä” (2008, 2. p.) Olen ostanut sen vuosia sitten, en edes yhtään muista koska. Kirjanmerkki kertoi, että olen sitä aika pitkälle silloin joskus lukenut, mutta en ihan loppuun asti. Kirjan takakansi kuvailee sisältöä seuraavasti:

”Isänikävä-kirjan kirjoittaja kajoaa nyt toiseen kipeään suhteeseen, äitisuhteeseen ja ihmisen tarpeeseen elää itsenäisesti. Äidit syyllistyvät usein lapsiinsa takertumiseen. ”Sitomalla rakastettuja” on paljon – muitakin kuin äidin sitomia. Aikuiseksi tulemiseen kuuluu irrottautuminen vääristä sidonnaisuuksista oikealla ja terveellä tavalla. Itsenäistyminen synnyttää usein aggressioita ja muita vaikeasti hallittavia tunteita. Myös jumalasuhteen kannalta nämä kehitysvaiheet ovat merkittäviä.”

Minulla ei silloin joskus teini-ikäisenä ollut mitään selkeää murrosikää, siis henkistä sellaista. Enemmänkin tuntuu, että sitä ollut tässä viimeiset vuodet, tai ehkä koko se reilu 6 vuotta, kun olen ollut takaisin syntymäpaikkakunnallani ja nyt sitten olen hyvin paljon tekemisissä vanhempieni kanssa. Ja se on ollut enemmän tai vähemmän raskasta joka päivä. Toisaalta on suuri vapaudenkaipuu ja toisaalta se tuntuu jotenkin niin väärältä ja itsekkäältä. Ja sitten ovat ne pelot, ettei pärjää yksin. Ja sitten ne kaikki käytännönasiat, jotka ainakin sitovat, jos ei mikään muu. Ja sitten on kuitenkin jatkuva paha olo ja häpeäkin tilanteesta. Ja suru siitä, että tämä vaikuttaa myös Jumalasuhteeseen - joku muu hallitsee, kuin Jeesus. Ja olisiko elämässäni sittenkään tilaa elämänkumppanille tässä tilanteessa? Onko  mahdollista samaan aikaan sitoutua aidosti ja yrittää vapautua siteistä? Ja voiko käsittää, mitä oikea vapaudesta lähtevä rakkaus on, jos on tuntee paremmin vain sidottuna olemisen? Kuinka voisi olla mitään rakkautta, jos ei ole vapautta ja aidon valinnan mahdollisuutta?

Vaikea sanoa, olisiko tätä asetelmaa ilman maatilaa. Sillä on niin helppo perustella kaikkea, myös vääriä sidonnaisuuksia. Mutta kai näitä sidonnaisuuksiin perustuvia ihmissuhteita ihan muutenkin voi muodostua, kun kerran aiheesta kirjojakin on kirjoitettu.. Jokaisella on oma tilanteesta ja lähtökohtansa, oma tiensä kuljettavana.

On tuskallista tuntea olevansa mahdottoman tehtävän edessä. Olen näissä siteissä ja täysin kykenemätön irrottautumaan omin avuin. Siteet urauttavat elämän ja tekevät siitä kapeaa ja ankeaa. Arkiset asiat masentavat, koska ne on pakko, vaikka toisenlaisessa tilanteessa saman asian tekeminen voisi olla iloista ja luovaa tai ainakin ihan ookoo. Olen jatkuvassa hämmennyksessä, koska haluaisin ensisijaisesti eroon vain vääristä siteistä, en koko maatilasta. Mutta välillä näiden asioiden erottaminen tuntuu täysin mahdottomalta ja välillä haluaisi heittää pois aivan kaiken mikä yhtäänkin haiskahtaa vanhoilta siteiltä ja mihin on liittynyt mitään pakkoa. Mutta eihän sitä nyt siihenkään pysty eikä toisaalta haluakaan pystyä. Ja sitten on vaan ihmeissään ja surullisenakin sillä vanhalla radallaan, jossa mikään ei muutu.

Tunnen suurta mahdottomuutta itse muuttaa tilanteita. Kun koko elämänsä 40 vuotta on tietyssä mielessä pyörinyt samassa kuviossa, samat asiat takaraivossa ja samat asetukset päällä tietyissä toimintatavoissa, tuntuu täysin mahdottomalta, että voisi tulla vielä uusi erilainen aika. Ja sitten kuitenkin sisällä on joku pieni ääni ja toisenlainen henki, joka kuitenkin uskoo muutoksen mahdollisuuteen. Siihen että Jumala voi. Siihen että Jeesus on Vapauttaja ja haluaa vapauttaa orjuuden siteistä. Ettei Jumala ole minua turhaan tuonut tähän hetkeen, tuntemaan hyvin suurena vangittuna olemisen tuskan vain siksi että jäisin ikuisesti tähän tilaan. Haluan uskoa, että Hän voi vapauttaa, en vain yhtään käsitä miten. Mutta ei kai se olekaan oleellista.

”Mikä on ihmisille mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.” (Luuk. 18:27)

P.S. Olen tästä seuraavaksi lähdössä tilaisuuteen, jossa kastetaan afgaaniperhe. Vapautumisen ihme on saanut tulla heidän kohdalleen, kun ovat tulleet löytämään Jeesuksen vapauttajanaan ja pelastajanaan. Monta vanhaa sidettä on katkennut ja inhimillisesti se on täysin mahdotonta. Mutta Jumala voi. Haluan uskoa, että se on sittenkin mahdollista myös ihan tavallisen suomalaisen kohdalla. ”Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus.” (2. Kor. 5:17)

Laariin vai uuniin?

Shabbat Shalom. Puintiaikana sade tietää rauhallisempaa päivää. Takana on jonkinlainen härdelliviikko. Puinnit alkoivat maanantaina ja kun sade torstai-iltapäivällä alkoi, oli tilalla melkein puolet puituna. Nyt sitten katsellaan, koska seuraavaksi pääsee jatkamaan. Ehkä maanantaina, jos sääennustukset osuvat oikeaan. Itse on ole ollut ollenkaan puimurin hytissä, mutta puintiaika tuo mukanaan kaikkea muutakin puuhastelua, joten fiilis on aika erilainen maatilalla kuin normaalisti. Edelleenkin kiitos Jumalalle työntekijöistä. Tuntuu melkein oudolta, että joitain vuosia sitten ollaan puintiaikakin hoidettu perheen kesken, isä + tytöt, eikä ihme että olen ollut todella väsynyt ja ahdistunut. Siskoni pienten lapsien myötä omalla porukalla puintien hoito on tullut mahdottomaksi ja näin olemme tilanteessa, että joskus puimuria pääsääntöisesti ajaneet minä ja siskoni ollaan nyt itse puinnista ihan rannalla ja mietitään, että voisiko edes pikku hetkeksi päästä fiilistelemään puimurin hyttiin. Mutta hyvä näin, ainakin minun näkökulmastani.

Toki puintiaika tuntuu tärkeältä – saadaanko talteen se mikä on kylvetty ja kasvun saanut, vain jääkö se sateisiin pilaantumaan. Omat puinnit tuntuvat kuitenkin sivuseikalta sen rinnalla mitä on tulossa Jeesuksen palatessa. Jeesus vertaa niitä tilanteita sadonkorjuuseen:

”Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika. Pelto on maailma. Hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta rikkavilja on Pahan lapset. Vihamies, joka sen kylvi on Paholainen, sadonkorjuun aika on maailmanajan loppu, ja leikkuuväki on enkelit. Niin kuin rikkavilja kootaan ja poltetaan tulessa, niin tapahtuu maailmanajan lopussa. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat viettelykseksi, ja kaikki, jotka harjoittavat vääryyttä, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin on aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon!” (Matt. 13:37-43)

Kylväjävertauksessa Jeesus kertoo Jumalan Sanan vaikutuksesta neljään erilaiseen maaperään eli ihmistyyppiin. Siemen eli Jumalan sana eli Jeesus voi pudota tien 1) oheen eli ihminen kuulee sanan, mutta Paholainen tulee heti ottamaan sen pois ja asia unohtuu. 2) ”Kalliolle pudonnut kuvaa niitä, jotka kuullessaan sanan ottavat sen iloiten vastaan, mutta joilla ei ole juurta. He uskovat ja koetuksen hetkellä luopuvat. 3) Se mikä putosi orjantappuroihin tarkoittaa, niitä, jotka kuulevat sanan, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin eivätkä tuota kypsää hedelmää. 4)  Mutta se, mikä on hyvässä maassa, tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja kestävinä tuottavat satoa.” (Luuk. 8:13-15)

Erityisen surullista on nähdä uskovia, joiden elämää tukehduttavat huolet ja murheet tai toisaalta jonkinlaisessa synnissä eläminen ilman selkeää halua parannuksentekoon eli siis ollaan tukehtumassa nautintoihin eikä välitetä siitä, mitkä ovat sen vaikutuksen suhteessa Jeesukseen. Itsekin kovasti mietin ja rukoilen, että onko Jeesus elämässäni todella oikeasti ja konkreettisesti ykkönen vain vaan teoriassa ja käytännössä sitten kuitenkin joku muu hallitsee ja ohjaa valintoja. Ihmisen elämässä on niin helposti paljon semmoista ajautumista, mitä voi erehtyä luulemaan Jumalan johdatukseksi, vaikka oikeasti kyseessä on vain oman minän syvään uurtuneet taipumukset, tottumuksen ja tunnemaailman heikkoudet. Tulee tunne, että jotenkin on vain pakko toimia, vaikka oikeasti ei olisi yhtään pakko. Ne toisenlaiset toiminnat saattavat vain tuntua itsestä aivan liian radikaaleilta, vaikka eivät sitä yhtään olisikaan. Sieltä omasta syvästä urasta käsin ne vain näyttävät radikaaleilta, vaikka olisivat ihan tavallisia ja arkisia asioita, vain toisenlaisia valintoja. Synti kuitenkin sitoo ja tekee orjakseen. Siitä pääsee vapaaksi syntinsä tunnustamalla eli vapautus kyllä löytyy Jeesuksessa. Anteeksi, että joku muu kuin Jeesus itse on hallinnut minua.

”Kun kuulette sodan ääniä ja sanomia sodista, älkää pelästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei vielä ole loppu. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan. Monin paikoin tulee maanjäristyksiä ja nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua. Olkaa varuillanne ja valvokaa, sillä te ette tiedä, milloin se aika tulee. Kun vieraille maille matkustava mies jättää talonsa ja antaa palvelijoilleen hallintavallan, kullekin oman tehtävänsä, hän käskee myös ovenvartijan valvoa. Samoin valvokaa tekin, sillä te ette tiedä, milloin talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun sarastaessa, ettei hän yhtäkkiä tullessaan tapaisi teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!” (Mark. 13:7,8,33-37)

Rukoilen, että Jumalan Sanan, Jeesuksen vaikutus saisi lisääntyä ja kasvaa – itsessä, uskovissa, lähipiirissä, omassa kaupungissa, Suomessa jne jne. Olisi ihmeellistä nähdä vielä herätyksen aikaa ja aitoja kääntymisiä Jeesuksen puoleen. Sanan todellisia vaikutuksia monenlaisin tavoin.