Back to Jerusalem

Taitaa olla vähän kuumettakin ja flunssa iski. Mutta täällä ollaan. Viikon olen jo ollut Suomessa 11 matkapäivän jälkeen. Tuntuu kuin olisin ollut poissa 2 kuukautta, niin totaalinen irtiotto arjesta matka oli. Matka oli oikein ihana ja minun oli niin hyvä olla koko ajan.

5 päivää olin italialaisryhmän kanssa ja se meni oikein kivasti. Italiaakin ymmärsin yllättävän hyvin ja tajusin yleensä ainakin puheenaiheen yleisellä tasolla, vaikka yksityiskohdat menivätkin sitten kovasti ohi. Toki sitten löytyi myös niitä, joiden kanssa pystyi puhumaan englantia. Oli ihan hauskaa olla hiljaisena suomalaisena mukana eloisien ja lämpimien italialaisten kanssa. Yhtenä iltana minua pyydettiin puhumaan jotain ajatuksia, mitä matkan aikana oli tullut ja tuntui, että italialaiset taas toisaalta arvostivat ja tykkäsivät rauhallisesta tyylistäni ilmaista asioita. Eli erilaisuuden rikkautta joka suuntaan.

(Italialaiset Yad HaShmonassa)

Toiset 5 päivää olin ”itsekseni” eli ilman tätä isoa ryhmää. Nämäkin viisi päivää muodostuivat myös hyvin rikkaiksi. Yksinäisyyttä en kokenut missään vaiheessa ja vaikka majoituin yksin, joka päivälle Herra johdatti tapaamisia ja yhteyttä kaiken muun menemisen ja näkemisen ohessa. Sain kuitenkin nauttia tarpeeksi myös itsekseni kulkemista, joka tällä matkalla oli erityisen hienoa juuri Jerusalemissa. En ole koskaan ennen majoittunut itsekseni Jerusalemissa ja pystynyt kulkemaan siellä näin vapaasti.

Oli ihmeellistä herätä Jerusalemin vanhan kaupungin puolella ja lähteä aamiaisen jälkeen kävelemään Vanhan Kaupungin kivetyksille, hiljaisemmillekin kujille ja toisaalta Öljymäelle ja Kidronin laaksoon. Haaveenani on ollut mm. olla Öljymäellä niin kauan kuin itse haluaa ja tämä toteutui vasta nyt tällä 12. matkalla, kun kaikkina aikaisempina kertoina on ollut siellä jonkun ryhmän kanssa, joka sitten jo kohta jatkaa matkaa seuraavaan paikkaan. Kävelyä tuli Jerusalemin päivinä todella paljon ja tuntui, ettei jotenkaan saa tarpeekseen Jerusalemista. Yksin kulkiessa muodostui kaupunkiin jotenkin paljon vahvempi suhde kuin mitä koskaan aikaisemmin on ollut.

(Kidronin laaksossa)

Jerusalemin lisäksi ihmeellisesti toteutui myös Samaria off-road haaveeni. Ja ehkä kirjaimellisemmin kuin edes toivoinkaan. Haave oli siis päätä ajelulle sellaiselle alueelle Samariaa, missä en ole aikaisemmin ollut ja ajella siellä tavallisten paikallisten kylien läpi. Israelissa ollessani sain viestin, jossa Samariassa asuvat ystäväni kysyivät kiinnostaisiko minua ajelu kylissä. No todellakin kiinnosti.

Tästä ystäväpariskunnasta on muodostunut todella hyviä Samarian tuntijoita ja niin päädyimme ajamaan heidän 4-vetoautollaan mm. karttaan merkitsemättömillä peräkylien kuoppateillä. Oli ihmeellistä saada nähdä taas hiukan uutta kulmakuntaa Samariasta. Päivän lopuksi halusin mennä Siiloon, josta on tullut yksi suosikkipaikoistani myös. Raamatussa kerrotaan kuinka Hanna rukoili ja itki Siilossa Herralle lapsettomuuttaan. Siilon vierailukeskus on mielestäni todella kiva eikä paikkaa ole historiankaan saatossa pilattu liioilla rakennuksilla, vaan mielestäni siellä on aika helppo kuvitella Ilmestysmajan sijainneen. Paikka ei ole myöskään liian turistinen, vaikka ryhmiä käykin. Ihan itsekseni sain myös aikaa viettää siellä, mutta sitten tuli jo vähän kiire odottamaan bussia tien varteen.

(Siilo)

Myös muiden ystävien ja tuttujen seurasta sain nauttia matkalla, samaan aikaan Suomesta Israelissa olevien tuttujen matkailijoiden sekä Israelissa asuvien kanssa. On ihana nähdä miten Jumala täyttää kalenterin ja päivät niin monimuotoisilla jutuilla, kun itse ei etukäteen suunnittele yhtään mitään. Ehkä osittain myös tästä seuraa suuri vapauden tunne, jota sain kokea matkalla. Eikä mitään murheita huomisesta, kun kaikki on Isän kädessä.

Kotiin palaamisen kontrasti olikin sitten vähän liian iso. Aivan kuin lintu olisi käynyt vapaana liitelemässä ja nyt se taas tömähti takaisin häkkiinsä. Enkä sano, että häkin ovi olisi kiinni, mutta on tämä hämmentävää. Miksi Israelissa on niin mahtavaa ja toiveet toteutuvat ja yleisolotila on oikein hyvä? Ja sitten täällä Suomessa elämä on jotakin päivästä toiseen selviytymistä, vapauden suhteen hyvin rajoitettu olo, sairaana sohvalla makoilemista suurin osa talviajasta ja ikäkriisin ja perheettömyyden jatkuvaa tuskailua? En ymmärrä, en ollenkaan. Haluaisiko Jumala sanoa, että muuta Israeliin? Kai Hän sitten sanoisi sen ihan suoraan, jos haluaisi niin sanoa. Eikä sinne ihan niin vain muuteta. Aika moni suomalainen olisi varmasti jo muuttanut, jos se olisi jotenkin ihan helppoa. Kadonneita heimoja ei ole vielä saatu selville, niin että alijan (=muutto Israeliin) voisi tehdä muu kuin juutalainen.

Eli täällä sitä sitten ollaan ja ihmetellään. Ei ihan hirveästi innosta mikään, mutta josko se tästä. Haaveillaan seuraavasta matkasta, jos ei muuta. Seuraava haave Samarian suhteen on nimittäin päästä vaeltamaan sinne. Omin jaloin kulkemaan juuri Samariaan. Ei välttämättä mitään valtavan pitkiä vaelluksia, mutta jotakin kävelyä ihan maastossa kuitenkin. Ja jälleen kerran en tiedä yhtään miten se olisi mahdollista ja missäpäin siellä edes on mitään vaellusreittejä. Ja yksin en voi kulkea ihan vieraassa maastossa, joten jotakin seuraa tämmöiselle retkelle tarvitaan. Mutta katsotaan, mitä Herra tekee ja voisiko tällainen juttu lähteä jotenkin aukeamaan. Vaellus tosin sopisi paremmin kevätmatkaksi, kun olisi kauniin vihreää eikä liian kuuma. Syksymatkaksi on vähän muita ideoita.

Niin, Israeliin on kyllä kaikkia ajatuksia, mutta voisiko täällä Suomessakin olla vielä joskus oikeasti mielekästä elämää? Tämä on suuri ja pitkäaikainen hämmennykseni..

”Daavidin matkalaulu. Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: ”Menkäämme Herran huoneeseen.” Meidän jalkamme seisovat sinun porteissasi, Jerusalem. Sinä, Jerusalem, olet rakennettu kaupungiksi, joka on täysin yhtenäinen. Sinne nousevat sukukunnat, Herran sukukunnat, niin kuin Israelille on säädetty, kiittämään herran mimeä. Rukoilkaa rauhaa Jerusalemille! Ne, jotka sinua rakastavat, saavat levon ja rauhan.” (Ps. 122:1-4,6)