Virvoitusta ylhäältä

Kiitos Jumalalle viikonlopun sateista. Historiallisen kuiva alkukesä näkyy pelloilla, nurmikoilla ja monessa muussakin, eli olivathan nuo sateet nyt edes jonkunlainen helpotus superkuivaan maastoon.

Yleisesti ottaen kuivuus on puhutellut monella lailla. Kuinka helposti sitä haluaisi vaan paistatella ilman vaikeuksia olevassa elämässä, joka kuitenkin veisi hengelliseen kuivuuteen. Harmaat ja kylmät sadepäivät ovat sittenkin täysin välttämättömiä kasvun kannalta. Elämän vaikeudet vievät lähelle Jeesusta ja Hänen virvoitukset tulevat tuskissa välttämättömiksi. Kun hyvät päivät jatkuvat liian kauan, saattaa hengen kuivuus iskeä, jos ei ole tottunut ammentamaan syvältä ja olemaan lähellä Jeesusta myös silloin.

Parin viikon aikana olen kolme kertaa ollut kuuntelemassa/tavannut kahta uskovaa Papua Uudesta Guineasta. He kiertävät Suomessa kutsuvieraina ja ovat olleet ammentamassa virvoittavaa Jumalan Hengen vaikutusta. Tuntuu, että näihin ensi kertaa Suomessa oleviin miehiin on tehnyt kokousten ohessa vaikutuksen hyvä elintaso ja muut meille suomalaisille helposti itsestään selvät asiat. Itse taas ihmeissään kuuntelee kertomuksia maasta, jossa on herätyksen aika jatkuu, Jumalan Sana maistuu ja vaikuttaa myös yhteiskunnan eri tasoilla. Juuri sitä, mitä Suomessa on hyvinvointiyhteiskunnan pidempään jatkuneessa tilassa menetetty ja unohdettu, että kaikki se on ollut Jumalan armoa ja lahjaa. Ainakin minun ikäiselle 40+ moni asia on helposti itsestäänselvyys, kun ei ole koskaan muunlaista aikaa nähnyt.

Kanat ovat olleet nyt kesävieraina 3 viikkoa ja kananpito on nyt todella erilaista kuin silloin aiemmin. Silloin 2008-2010 ei esimerkiksi koskaan ollut ongelmana, että kanat olisivat itse syöneet omia muniaan. Näiden nykyisten kanojen ruokinta meni ilmeisesti jotenkin pieleen ja nyt tyypit syövät omat tai toistensa munat, ennen kuin niitä ehtii hakemaan. Aikaisemmat tuotantohybridit olivat myös sen verran rauhallisempia, että vapaana ollessaan eivät lähteneet kovin pitkälle, vaan pysyttelivät sopivalla etäisyydellä häkistään. Nämä uudet ovat puolestaan paljon rohkeampia ja lähtevät lyhyessä ajassa sellaisille kävelyille, niin että aika pian joutuu miettimään, että eivät kai nuo nyt autotielle lähde toikkaroimaan. Reippaasti vapaana oleminen saattaisi auttaa munansyöntiongelmaan, mutta näitä on paljon vaikeampi pitää täysin vapaina, kun ei tiedä minne saakka kulkevat. No, uskotaan, että näihinkin asioihin ratkaisuja löytyy. Rukoilen Herralta apuja näihinkin juttuihin.

Yleisesti olotila on jotenkin hyvin odottava. Mitä seuraavaksi? Voisiko Herralla olla vielä jotakin uutta? Voisiko jossakin asiassa saada vielä olla Hänen käytössään tyyliin ”Sielu, joka jakaa siunausta, tulee ravituksi ja joka muita virvoittaa, se itsekin virvoittuu.” (Snl. 11:25) Uskon ja olen saanut kokeakin, että parhaiten hengen kuivuudelta säästyy, kun on itse palvelutyössä ja muita virvoittamassa. Mutta vain sen voiman mukaan, mitä Jumala itse antaa, eikä omin yrityksin. Tämä on ollut minulle tosi vaikeaa, kun niin helposti alkaa yrittää liikaa, vertailee itseään toisiin, arvostelut, kriittisyys, jännitys ja suorituspaineet väsyttävät ja sitten onkin uupunut. Mutta näistä huolimatta uskon, että” joka muita virvoittaa, se itse kostuu”. Jos ei tee mitään rohkeutta ja uskoa vaativaa, niin onhan se sitten taas älyttömän tylsää. Kunpa vaan ei tarvitsisi jännittää niin kovin paljon sisimmässään. Viimeisin hyvä muistutus jännityksestä oli, kun ennen viimeisintä teknisen lautakunnan kokousta olevassa kahvihetkessä käteni tärisi niin paljon, että oli isoja vaikeuksia saada pikkulusikalla syötyä pieni täytekakunpala. Aina välillä ylitutussa elämänpiirissäni meinaan unohtaa, että tämäkin puoli on edelleen olemassa. Ja olen helpottunut, ettei tarvitse olla sosiaalisesti jännittävissä tilanteissa joka päivä. Toisaalta haluaisin pitää Jumalan Sanaa jotenkin esillä ja toisaalta pelkään ihmisiä niin paljon, että mitään ei tapahdu. Ja vaikka tiedän, että ihmispelko on syntiä, niin se lukko on usein jotenkin niin valtavan kahlitseva ja jotenkin ajattelun ja järjen äänen lamauttava. On niin luontaista vaieta ja mennä pakoon hiljaisuuteen, sen sijaan että ottaisi esiin asian, jonka tietää/epäilee olevan toiselle epämieluinen. En voi kuin apua pyytää.

Tämän kirjoituksen loppuun vielä kanajuttu ja –kuva: Viikko sitten olin käymässä maatilalla niin myöhään, että pääsin näkemään jo orrelle menneet kanat. Näin neljä kanaa orrella ja ihmettelin, missä kukko on. Katselin maantasolta ja mietin, että ei kai tuo munintapesässä nuku vai onko kenties mennyt vielä ulos. Kunnes sitten katse nousi ylöspäin enkä voinut olla nauramatta nähdessäni kukon aivan omalla tasollaan liiterin kattohirren päällä. Siellä hän vartioi kanoja aivan omalla korkeudellaan. En olisi mitenkään arvannut, että sinnekin voi mennä nukkumaan. Ja jotenkin siitä näystä tuli turvallinen olo. Että Jumala on niin paljon korkeammalle kuin meidän ajatukset ja touhut. Ja sieltä ylhäältä Hän kuitenkin haluaa varjella ja pitää silmällä meitä koko ajan.

”Näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, joka pysyy ikuisesti ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden luona, joilla on murtunut ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja herättäisin eloon murtuneiden sydämen.” (Jes 57:15)

Kukko, Kanatuinen & co

Olikohan se kesäyllätys vaikea arvata? 7 kanattoman kesän jälkeen maatilalla on taas kanoja. En ollut tätä mitenkään pitkään suunnitellut, vaan ennemminkin ajatellut, että kanoja en voi maatilalle ottaa niin kauan kun itse asun kerrostalossa. Ettei vanhemmilleni tulisi niistä ylimääräistä vaivaa. Mutta toukokuun alussa kauppareissuautomatkalla kana-ajatus vain pulpahti selkeänä: Voisin kysyä yhdeltä tutulta, jolla on kotikanoja enemmänkin joutaisiko sieltä meille muutamia kesävieraiksi. Sain myöntävän vastauksen ja kylvöjen jälkeen työntekijämme rakenteli kanoille kotia ja itse rekisteröidyin viranomaisia varten siipikarjan pitäjäksi ja maatilan pitopaikaksi. Viime maanantaista lähtien olen saanut tutustua kesävieraisiin ja olla ihastunut taas kanojen touhuista.

Väkisinkin mieleen tulevat ne 2008-2010 kanakesät. Ja silloinen blogin kirjoittaminenkin. Huomenna tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta ensimmäisestä kirjoituksesta. En ikinä olisi voinut uskoa, että tämä touhu jää näin päälle ja vielä 10 vuoden kuluttuakin blogi on olemassa ja vieläpä ihmettelen täällä kanojakin. Ja sitten kuitenkin tiedän, että vaikka ulkonaisesti kovin paljon ei ole muuttunut, sisäisesti on kuitenkin muuttunut aika paljon. Toisaalta olen sama kanan katselija ja toisaalta en ole. Jumalan rauhan sanoma, Jumalan elävä Sana, Jeesuksen Henki, on vaikuttanut muutosta. Olen kaivannut ulkoisia muutoksia, mutta sisäinen on kuitenkin ollut paljon tärkeämpää.

2008-2010 kanat olivat jalostettuja munijoita silloisista häkkikanaloista, millaisia ei enää ole EU:ssa olemassakaan. 2018 kanat ovat kotipihakanaloiden kasvatteja, ja ilmeisesti aika sekarotuisia. 2 kanaa on kai kuitenkin ruskea HY-line –jalostetta, eli isommissakin kanaloissa käytettävää kanarotua. Näiden kahden munijan alkukasvatus on kuitenkin ollut poikkeuksellisen ihmisläheinen eli ovat kuoriutuneet ja eläneet alkuaikansa pahvilaatikossa erään kolmannen kananpitäjän olohuoneessa. Nämä kaksi ovat poikkeuksellisen rohkeita ihmisten suhteen, antavat silittää itseään ja erityisesti toinen, Kanatuinen nimeltään on hyvin hellyttävä sylikana. Sitä on jo otettu syliin monta kertaa, päästetty häkin ulkopuolelle kun se niin seuraa ihmisiä, se on ollut lasten silityksessä ja näytillä sisätiloissa. Ja se vain sulkee silmänsä nautinnosta kun sitä silitellään toisin kuin useimmatt kanat, jotka jotenkin pelkäävät ihmisen sylissä ja haluavat äkkiä pois.

                                       

                                            Kanatuinen seuraa

Kanatuinen on jo ehtinyt opettaa luottamuksellaan levosta Jumalan sylissä, seuraamisellaan Jeesuksen seuraamisesta ja kuinka turhaa kaikki pelkääminen onkaan.

Mutta paljon muutakin on ehtinyt viikossa tapahtua. Uusi häkki ei ole ollut ihan 100 % kananpitävä ja ensimmäisen yönkin jälkeen kanat olivat karkuteilla. Yhtä ei meinannyt löytyä millään ja etsiskelin sitä huolestuneena puutarhassa. Samaan aikaa siskoni oli muissa asioissa mennyt facebookkiin ja huomannut, että siellä ilmoitetaan onko keltään kana kadoksissa meidän kylällä! Karkulainen oli jo ehtinyt mennä autotien yli, eräs kävelijä oli nähnyt sen askeltamassa, ilmoittanut asiasta eteenpäin ja seuraava henkilö oli tehnyt ilmoituksen facebookkiin. Karkulainen löydettiin naapurin kana-aitauksen vierellä ja saatiin kiinni kun yritti piiloutua pensaan siimekseen.

Aika loppuisi jos kertoisin nyt kaikkea tämänvuotisesta herrasmies kukosta, yrityksistä riistakameran avulla selvittää kanojen karkailupaikkoja, supermaanantaista, jolloin samaan aikaa pihassa oli ambulanssi ja juuri tulleet kanat ensikertaa karkuteillä, isälleni aiheutuvista joka-aamuisista kananpyydystysreissuista jne jne. Uutta elämää on ainakin tullut taas näiden mukana.

Itse haluan hyväksyä oman tilanteeni Jumalan johdatuksena tällälailla kuin se on mennyt. Odotin jotain suuria ja ihmeellisiä ja blogia aloittaessani kuvittelin voivani pian kertoa hienoista ulkoisista asioista, mitä minulle olisi tapahtunut. Ihan erilailla tämä kaikki on mennyt, mutta parempi näin. Jumala tietää edelleen mikä minulle on parhaaksi ja onhan se kuitenkin sisäinen rauha. Vain Jeesus voi sen antaa, ei mikään ulkoinen asia, vaikka ihminen niin yleensä kuvitteleekin.

”Sinun sanasi on koeteltu ja puhdas, palvelijasi rakastaa sitä.” (Ps. 119:140)

Pyhänä

Jotakin pientä päivitystä kesäkuun alkuun. Tänään tulee täyteen 7 vuotta asumista tässä asunnossa. Se ei tosin tunnu miltään suurelta merkkipaalulta, mutta näin ne vuodet vierivät ja toki olen kiitollinen kodista edelleen. Vaikka ajattelen, että voisin kyllä vielä muuallakin asua ja tämä on nyt ollut tämmöinen vaihe. En koe tarvitsevani mitään suurempaa tai hienompaa, mutta en nyt mielestäni tässäkään niin kiinni ole, etteikö tästä voisi muuallekin vielä lähteä. Rauhallisesta  kerrostaloelämän helppoudesta ihan hyvällä sijainnilla olen saanut nauttia. Välillä tulee vain olo, että tämä on vähän tylsää. Mutta en valita, se on vain toteamus.

Historiallisen lämmin ja kuiva toukokuu on takanapäin. Talviturkki tuli heitettyä jokeen viikko sitten, ja muutenkin lämmöstä olen paljon nauttinut. Kylvöt tulivat valmiiksi reilu viikko sitten. Mutta onhan nuo pellot ja luonto ylipäätään tosi kuiva. Joka päivä katselee monta kertaa sääennusteita, että eikö jo sadejaksoa olisi näköpiirissä. Ja onhan se rukouksissakin ollut. Vaan eipä se tilanne aikanaan murehtimisella parane, joten otetaan mitä annetaan. Kieltämättä poikkeuksellinen tilanne pelloilla jälleen. Viime syksy oli niin vaikea puintien kanssa, ja nyt sitten tämmöinen selkeä alkukesän kuivuus. Viimeksi taisi sataa 1.5. eli kuukausi on mennyt käytännössä sateetta.

Mökkiläiset kävivät asustelemassa muutamia päiviä mökissään ja siinä oli kivoja hetkiä. Hauska pieni vierailu oli myös, kun maatilalla kävi kahvilla (tai siis teellä) uskoontullut irakilaisperhe + 1 kristitty iranilainen. Syksyn 2015 turvapaikanhakija-aalto löi vihdoin laineita ihan maatilallekin asti näiden melko tuoreiden uskovien muodossa. Eräs suomalainen tuttuni heitä oli kuljettamassa kevätajelulla pitkin maalaisteitä, ja niin poikkesivat sitten farmillakin, kun satuttiin törmäämään kesken kävelylenkkini.

Ja sitten on ollut valmisteluja kesäyllätystä varten. Pieniä paperitöitä, pientä rakentelua ja pieniä hankintoja. Jotakin mitä sitten ensi viikolla pitäisi tapahtua, kun kaikki on valmista. Se salaisuus paljastetaan seuraavassa kirjoituksessa.

Yleisesti ottaen viime aikoina on puhutellut pyhyys, pyhä elämä, erottautuminen maailmasta Jumalan tarkoittamalla tavalla. En siitä oikein muuta edes osaa sanoa, mutta jotenkin vain pyhyys on se sana mikä nyt puhuttelee. Että uskova ihminen on Pyhä Hengen temppeli ja Jumala on tarkoittanut että Hänen temppelinsä on pyhä ja puhdas. Ja toki vain Hänen on Pyhä Henkensä voi sen pyhyyden ja puhtauden antaa. Mutta itsekin niin paljon horjuu jotenkin eri puolilla, ammentaa milloin mistäkin lähteestä, vaikka Raamatussa sanotaan, että ”puhdasta ja tahratonta jumalanpalvelusta Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdingossaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” (Jaak. 1:27)

Hankintamatkoilta mukaan tarttui myös tämmöinen kukko: