Kukko, Kanatuinen & co

Olikohan se kesäyllätys vaikea arvata? 7 kanattoman kesän jälkeen maatilalla on taas kanoja. En ollut tätä mitenkään pitkään suunnitellut, vaan ennemminkin ajatellut, että kanoja en voi maatilalle ottaa niin kauan kun itse asun kerrostalossa. Ettei vanhemmilleni tulisi niistä ylimääräistä vaivaa. Mutta toukokuun alussa kauppareissuautomatkalla kana-ajatus vain pulpahti selkeänä: Voisin kysyä yhdeltä tutulta, jolla on kotikanoja enemmänkin joutaisiko sieltä meille muutamia kesävieraiksi. Sain myöntävän vastauksen ja kylvöjen jälkeen työntekijämme rakenteli kanoille kotia ja itse rekisteröidyin viranomaisia varten siipikarjan pitäjäksi ja maatilan pitopaikaksi. Viime maanantaista lähtien olen saanut tutustua kesävieraisiin ja olla ihastunut taas kanojen touhuista.

Väkisinkin mieleen tulevat ne 2008-2010 kanakesät. Ja silloinen blogin kirjoittaminenkin. Huomenna tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta ensimmäisestä kirjoituksesta. En ikinä olisi voinut uskoa, että tämä touhu jää näin päälle ja vielä 10 vuoden kuluttuakin blogi on olemassa ja vieläpä ihmettelen täällä kanojakin. Ja sitten kuitenkin tiedän, että vaikka ulkonaisesti kovin paljon ei ole muuttunut, sisäisesti on kuitenkin muuttunut aika paljon. Toisaalta olen sama kanan katselija ja toisaalta en ole. Jumalan rauhan sanoma, Jumalan elävä Sana, Jeesuksen Henki, on vaikuttanut muutosta. Olen kaivannut ulkoisia muutoksia, mutta sisäinen on kuitenkin ollut paljon tärkeämpää.

2008-2010 kanat olivat jalostettuja munijoita silloisista häkkikanaloista, millaisia ei enää ole EU:ssa olemassakaan. 2018 kanat ovat kotipihakanaloiden kasvatteja, ja ilmeisesti aika sekarotuisia. 2 kanaa on kai kuitenkin ruskea HY-line –jalostetta, eli isommissakin kanaloissa käytettävää kanarotua. Näiden kahden munijan alkukasvatus on kuitenkin ollut poikkeuksellisen ihmisläheinen eli ovat kuoriutuneet ja eläneet alkuaikansa pahvilaatikossa erään kolmannen kananpitäjän olohuoneessa. Nämä kaksi ovat poikkeuksellisen rohkeita ihmisten suhteen, antavat silittää itseään ja erityisesti toinen, Kanatuinen nimeltään on hyvin hellyttävä sylikana. Sitä on jo otettu syliin monta kertaa, päästetty häkin ulkopuolelle kun se niin seuraa ihmisiä, se on ollut lasten silityksessä ja näytillä sisätiloissa. Ja se vain sulkee silmänsä nautinnosta kun sitä silitellään toisin kuin useimmatt kanat, jotka jotenkin pelkäävät ihmisen sylissä ja haluavat äkkiä pois.

                                       

                                            Kanatuinen seuraa

Kanatuinen on jo ehtinyt opettaa luottamuksellaan levosta Jumalan sylissä, seuraamisellaan Jeesuksen seuraamisesta ja kuinka turhaa kaikki pelkääminen onkaan.

Mutta paljon muutakin on ehtinyt viikossa tapahtua. Uusi häkki ei ole ollut ihan 100 % kananpitävä ja ensimmäisen yönkin jälkeen kanat olivat karkuteilla. Yhtä ei meinannyt löytyä millään ja etsiskelin sitä huolestuneena puutarhassa. Samaan aikaa siskoni oli muissa asioissa mennyt facebookkiin ja huomannut, että siellä ilmoitetaan onko keltään kana kadoksissa meidän kylällä! Karkulainen oli jo ehtinyt mennä autotien yli, eräs kävelijä oli nähnyt sen askeltamassa, ilmoittanut asiasta eteenpäin ja seuraava henkilö oli tehnyt ilmoituksen facebookkiin. Karkulainen löydettiin naapurin kana-aitauksen vierellä ja saatiin kiinni kun yritti piiloutua pensaan siimekseen.

Aika loppuisi jos kertoisin nyt kaikkea tämänvuotisesta herrasmies kukosta, yrityksistä riistakameran avulla selvittää kanojen karkailupaikkoja, supermaanantaista, jolloin samaan aikaa pihassa oli ambulanssi ja juuri tulleet kanat ensikertaa karkuteillä, isälleni aiheutuvista joka-aamuisista kananpyydystysreissuista jne jne. Uutta elämää on ainakin tullut taas näiden mukana.

Itse haluan hyväksyä oman tilanteeni Jumalan johdatuksena tällälailla kuin se on mennyt. Odotin jotain suuria ja ihmeellisiä ja blogia aloittaessani kuvittelin voivani pian kertoa hienoista ulkoisista asioista, mitä minulle olisi tapahtunut. Ihan erilailla tämä kaikki on mennyt, mutta parempi näin. Jumala tietää edelleen mikä minulle on parhaaksi ja onhan se kuitenkin sisäinen rauha. Vain Jeesus voi sen antaa, ei mikään ulkoinen asia, vaikka ihminen niin yleensä kuvitteleekin.

”Sinun sanasi on koeteltu ja puhdas, palvelijasi rakastaa sitä.” (Ps. 119:140)