Kiitos Jumalalle viikonlopun sateista. Historiallisen kuiva
alkukesä näkyy pelloilla, nurmikoilla ja monessa muussakin, eli olivathan nuo
sateet nyt edes jonkunlainen helpotus superkuivaan maastoon.
Yleisesti ottaen kuivuus on puhutellut monella lailla.
Kuinka helposti sitä haluaisi vaan paistatella ilman vaikeuksia olevassa
elämässä, joka kuitenkin veisi hengelliseen kuivuuteen. Harmaat ja kylmät
sadepäivät ovat sittenkin täysin välttämättömiä kasvun kannalta. Elämän
vaikeudet vievät lähelle Jeesusta ja Hänen virvoitukset tulevat tuskissa
välttämättömiksi. Kun hyvät päivät jatkuvat liian kauan, saattaa hengen kuivuus
iskeä, jos ei ole tottunut ammentamaan syvältä ja olemaan lähellä Jeesusta myös
silloin.
Parin viikon aikana olen kolme kertaa ollut kuuntelemassa/tavannut
kahta uskovaa Papua Uudesta Guineasta. He kiertävät Suomessa kutsuvieraina ja
ovat olleet ammentamassa virvoittavaa Jumalan Hengen vaikutusta. Tuntuu, että
näihin ensi kertaa Suomessa oleviin miehiin on tehnyt kokousten ohessa
vaikutuksen hyvä elintaso ja muut meille suomalaisille helposti itsestään
selvät asiat. Itse taas ihmeissään kuuntelee kertomuksia maasta, jossa on
herätyksen aika jatkuu, Jumalan Sana maistuu ja vaikuttaa myös yhteiskunnan eri
tasoilla. Juuri sitä, mitä Suomessa on hyvinvointiyhteiskunnan pidempään
jatkuneessa tilassa menetetty ja unohdettu, että kaikki se on ollut Jumalan
armoa ja lahjaa. Ainakin minun ikäiselle 40+ moni asia on helposti
itsestäänselvyys, kun ei ole koskaan muunlaista aikaa nähnyt.
Kanat ovat olleet nyt kesävieraina 3 viikkoa ja kananpito on
nyt todella erilaista kuin silloin aiemmin. Silloin 2008-2010 ei esimerkiksi
koskaan ollut ongelmana, että kanat olisivat itse syöneet omia muniaan. Näiden
nykyisten kanojen ruokinta meni ilmeisesti jotenkin pieleen ja nyt tyypit
syövät omat tai toistensa munat, ennen kuin niitä ehtii hakemaan. Aikaisemmat
tuotantohybridit olivat myös sen verran rauhallisempia, että vapaana ollessaan
eivät lähteneet kovin pitkälle, vaan pysyttelivät sopivalla etäisyydellä
häkistään. Nämä uudet ovat puolestaan paljon rohkeampia ja lähtevät lyhyessä
ajassa sellaisille kävelyille, niin että aika pian joutuu miettimään, että
eivät kai nuo nyt autotielle lähde toikkaroimaan. Reippaasti vapaana oleminen
saattaisi auttaa munansyöntiongelmaan, mutta näitä on paljon vaikeampi pitää
täysin vapaina, kun ei tiedä minne saakka kulkevat. No, uskotaan, että näihinkin
asioihin ratkaisuja löytyy. Rukoilen Herralta apuja näihinkin juttuihin.
Yleisesti olotila on jotenkin hyvin odottava. Mitä
seuraavaksi? Voisiko Herralla olla vielä jotakin uutta? Voisiko jossakin
asiassa saada vielä olla Hänen käytössään tyyliin ”Sielu, joka jakaa siunausta,
tulee ravituksi ja joka muita virvoittaa, se itsekin virvoittuu.” (Snl. 11:25) Uskon
ja olen saanut kokeakin, että parhaiten hengen kuivuudelta säästyy, kun on itse
palvelutyössä ja muita virvoittamassa. Mutta vain sen voiman mukaan, mitä
Jumala itse antaa, eikä omin yrityksin. Tämä on ollut minulle tosi vaikeaa, kun
niin helposti alkaa yrittää liikaa, vertailee itseään toisiin, arvostelut, kriittisyys,
jännitys ja suorituspaineet väsyttävät ja sitten onkin uupunut. Mutta näistä
huolimatta uskon, että” joka muita virvoittaa, se itse kostuu”. Jos ei tee
mitään rohkeutta ja uskoa vaativaa, niin onhan se sitten taas älyttömän tylsää.
Kunpa vaan ei tarvitsisi jännittää niin kovin paljon sisimmässään. Viimeisin
hyvä muistutus jännityksestä oli, kun ennen viimeisintä teknisen lautakunnan
kokousta olevassa kahvihetkessä käteni tärisi niin paljon, että oli isoja
vaikeuksia saada pikkulusikalla syötyä pieni täytekakunpala. Aina välillä
ylitutussa elämänpiirissäni meinaan unohtaa, että tämäkin puoli on edelleen
olemassa. Ja olen helpottunut, ettei tarvitse olla sosiaalisesti jännittävissä
tilanteissa joka päivä. Toisaalta haluaisin pitää Jumalan Sanaa jotenkin esillä
ja toisaalta pelkään ihmisiä niin paljon, että mitään ei tapahdu. Ja vaikka
tiedän, että ihmispelko on syntiä, niin se lukko on usein jotenkin niin
valtavan kahlitseva ja jotenkin ajattelun ja järjen äänen lamauttava. On niin
luontaista vaieta ja mennä pakoon hiljaisuuteen, sen sijaan että ottaisi esiin
asian, jonka tietää/epäilee olevan toiselle epämieluinen. En voi kuin apua
pyytää.
Tämän kirjoituksen loppuun vielä kanajuttu ja –kuva: Viikko
sitten olin käymässä maatilalla niin myöhään, että pääsin näkemään jo orrelle
menneet kanat. Näin neljä kanaa orrella ja ihmettelin, missä kukko on. Katselin
maantasolta ja mietin, että ei kai tuo munintapesässä nuku vai onko kenties
mennyt vielä ulos. Kunnes sitten katse nousi ylöspäin enkä voinut olla
nauramatta nähdessäni kukon aivan omalla tasollaan liiterin kattohirren päällä.
Siellä hän vartioi kanoja aivan omalla korkeudellaan. En olisi mitenkään
arvannut, että sinnekin voi mennä nukkumaan. Ja jotenkin siitä näystä tuli
turvallinen olo. Että Jumala on niin paljon korkeammalle kuin meidän ajatukset
ja touhut. Ja sieltä ylhäältä Hän kuitenkin haluaa varjella ja pitää silmällä
meitä koko ajan.
