L’œuf ou la poule

Salut et joyeses Pâques – Hei ja iloista pääsiäistä! (Taas oli tullut yllättävä piikki lukijoissa Ranskasta, en ymmärrä sitä niin kuin en monta muutakaan asiaa, mutta terkkuja vaan sinnekin.)

Pääsiäisen ohjelmassa tähän asti on ollut flunssailua ja kirjan oikolukua – oikein yhteensopiva mätsi. Olen ollut huippukiitollinen, että koko talvikausi on mennyt flunssatta, täysin ihmeellistä. Pitkäperjantaina niistinkin sitten koko vuoden edestä. Epäilen, että tämä on pahamaineista miesflunssaa, koska sain tartunnan 2,5 v- siskonpojalta. J Pääsiäisen ohjelmaan olisi joka tapauksessa kuulunut kirjaprojektin loppusuoralla olevan kirjan oikoluku, mikä ehkä terveenä olisi ollut vähän haastavaa, kun pitää oleilla hienolla ilmalla sisätiloissa tuntikausia. Oikolukua tapahtui nyt osittain myös oikoasennossa. Eikös se oikoluku juuri sitä tarkoitakin että oikoosellaan luetaan? J

Alunperin kirjan oli tarkoitus tulla painosta marraskuussa 2018, mutta projekti on venynyt ja nyt katsotaan saataisiinko painokoneet käyntiin toukokuussa. Vaikka oma osuuteni ei ole kovin suuri, kyllähän sitä sitten kuitenkin ihan odottaakin, että kirja valmiiksi tulisi, kun prosessissa on mukana elänyt syksystä 2017 lähtien ja rukouksissa jo paljon ennenkin.

Ihanaa, että olin terve vielä viikko sitten, kun pitkästä aikaa maatilalla pidettiin kotiseurat. Edellisistä on melkein 10 vuotta aikaa. Homma lähti liikenteeseen, kun täälläpäin Suomea vieraili taas tämä eräs intialainen pastori, johon olen tässä vuosien varrella tutustunut. Hänen kokouskalenterissaan oli tyhjää sen verran, että yksi tilaisuus sovittiin sitten maatilalle. Oli hyvin piristävää valmistella tilaisuutta ja elää siinä mukana. Sitä edellisenä viikonloppuna olivat siskoni 40-v yllätyssynttärit, mikä sekin oli hauskaa.

Syvällisemmissä teemoissa mielessä on ollut pelko ja pyynnöt että siitä saisi vielä vapautua. Hylätyksi tulemisen pelosta, ihmispeloista, kaikista sellaisista rakkautta ja toimintaa estävistä ja rajoittavista peloista, joita edelleen riittää paljon. Siitä, mikä aiheuttaa jännittynyttä oloa ihan kaikkeen olemiseen ja elämiseen, enemmän tai vähemmän tilanteista riippuen. Kaipuu on kova turvallisuudentunteeseen syvälle saakka.

Tämän päivän raamatunlukuohjelmassani Israelin kansa kulki Jordanin yli kuivaa maata myöden luvattuun maahan. Se saa ajattelemaan uutta alkua ja kykyä sitoutumiseen. Ensin oli pitänyt lähteä Egyptistä ja irrottautua kaikesta. Elää erottautuneena autiomaassa Herran kanssa sitoutumatta kovasti muuhun kuin Jumalaan itseensä (siinä sitten enemmän tai vähemmän epäonnistuen, mutta kuitenkin). Ja sitten tuli kuitenkin uudelle sukupolvelle aika valloittaa maa, sitoutua siihen ja alkaa hyvin uudenlainen ja vastuullinen elämäntapa Herran osoittamassa maassa.

Niin kuin olen kertonut täällä ennenkin, erämaataival on tuntunut jotenkin tutulta vaiheelta. Jotain taakse jättäneenä ja sitten jotenkin irrallisena kulkien, vaikka kuitenkin uskovien joukossa ja Jumalan Sanasta ravintonsa saaneena. Hyvin epäselvänä, että onko tässä saapumassa jonnekin, missä saisi kokea olevansa omalla paikallaan, vai tällaista vähän irrallaan olevaa haahuiluako tämä sitten on? Antaako Isä vielä kykenemistä liittyä johonkin? Sitoutua todella johonkin? Kuulua todella johonkin? Kun on niin monella lailla irrotettu ja ehkä tehty kykenemättömäksi ja haluttomaksikin liittymään. Ja että saisi sitten liittyä ja sitoutua juuri niihin juttuihin, mihin Isä haluaa viedä, eikä niin että vaan tylsistyy erämaahan ja liittyy siellä vääriin asioihin, niin että matka jää kesken.

Kuollutta ruumista voitelemaan menossa oleville naisille ilmestyivät enkelit tyhjällä haudalla. Nämä naiset olivat niin sitoutuneita Jeesukseen, että olisivat vielä hänen kuollutta ruumistakin olleet menossa palvelemaan. Mutta eipä sitten tarvinnutkaan, vaan saivat kokea elämänsä yllätyksen. Jeesukseen sitoutuminen vei kuolemankin läpi, jos ei luovuttanut siinä kohtaa kun omat kuvitelmat murskaantuvat. En tiedä odottivatko naiset Jeesuksen tulevan Israelin kuninkaaksi tuossa ajassa. Jos niin, he pettyivät karvaasti. Mutta sydäntä koskettanut persoona sai heidät kuitenkin liikkeelle heti aamusta, vaikka oli selvää ettei heistä hovineitoja olisi tulossakaan. Ja kuoleman läpi käyneinä heistä tulikin jotain paljon suurempaa – ylösnousemuksen ensimmäisiä todistajia. Sitten olikin koko Jerusalem sekaisin.

"Älä pelkää, tytär Siion. Sinun kuninkaasi tulee istuen aasin varsan selässä." (Joh. 12:15)