Samaria-Suomi: Kanoja, rauhaa ja kiitollisuutta

Uimareissun raikkaus tuntuu vielä kehossa. Talviturkki lähti 18,5 asteiseen jokiveteen. Israelissa olisin voinut pulahtaa Välimereen, mutta se sitten jäi tekemättä tällä kertaa. Olen ollut takaisin jo 4 vuorokautta, mutta mieli seikkailee vielä jossain välimaastossa. Toivottavasti sekin pian laskeutuu tänne kokonaan.

Olen jotenkin todella hyvillä mielin nyt takaisin Suomessa ja kotona. Tämä on vähän harvinainen olotila matkan jälkeen, mutta tosi kiva. Kesän vihreys näyttää niin valtavan kauniilta. Tuntuu niin kivalta, että ihmisiä ei vilise aivan valtavan paljon joka puolella, on hiljaisuutta ja rauhaa. Olen varmaan seonnut tai tullut vanhaksi, mutta tosiaan koskaan aiemmin en muista tällaista tyytyväisyyttä matkan jälkeen kotona olemisesta. Kesällä on kyllä osansa asiassa. En ole koskaan ennen ollut Israelissa kesäkuussa, ja toki paluu Suomeen on aivan eri kesäkuussa kuin marraskuussa. Mutta jotenkin tuntuu, ettei ihan kaikki kuitenkaan johdu kesästäkään.

Minulla oli hyvä matka. Kirjoitin kuvauksen matkasta esirukoilijoille, ja siitä tuli monimuotoinen kertomus, josta piti jättää jotain pois vain siksi, etten jaksanut kahta ja puolta sivua enempää kirjoittaa kerralla. Reittinä oli tällä kertaa Tel Aviv – Samaria – Jerusalem. Parasta aikaa oli tälläkin kertaa Samariassa. Se on se alue, missä olen selkeästi eniten ”kotona” Israelissa. Joitain uusia alueita sain nähdä tälläkin kertaa, kun ystäväpariskunta siellä autolla kuljetti. Mutta niin paljon olisi vielä nähtävää, siis ihan pintapuolisellakin tasolla. Maisemat ovat mielestäni tosi kauniita siellä, ja ihmiset asuvat pääasiassa pienemmissä kylissä eikä isoissa kaupungeissa. Alueen ja ihmisten puolesta rukoileminen tuntui siellä tärkeältä ja siinä oli merkittäviä yhteisiäkin hetkiä yhteyden puolesta rukoillessa.

Mutta blogin teemassa pitää tietysti hehkuttaa kanakohtaamista Samariassa. Se oli erittäin hauska ja ehkä reissun iloisimpia juttuja. Ystävien toimesta minut ja saksalainen ystäväni kuljetettiin erääseen Samarian kylään, jossa en ole aiemmin ollut. Kylässä ystävien ystäväpariskunta oli aloittanut innokkaan kananpitoharrastuksen viime vuoden puolella. Sain kuulla kanaharrastuksesta Israelissa, mikä oli tietysti huippukiinnostavaa. Omat haasteensa tuo tautipaine, pakolliset rokotukset, kuumuus ja muuten tiukat eläinsuojelumääräykset. Mutta kanat ovat niin kanoja kaikkialla. Vaikka en voi itseäni kunnon kanaharrastajaksi lukea, kun onhan minulla ollut kuitenkin vain 4 kesää kesäkanoja, kiinnostusta kuitenkin riittää ja oli hauska kuulla kaikista tämän perheen kanaroduista ja risteytyksistä ja kaikesta mitä nyt vain kanalassa voi tapahtua. Ja toki sitten vielä heidän vuohistaan ja vuohenmaidosta.

Matkan aikana kesävieraslampaani olivat saapuneet ja oli kiva ottaa niihin kontaktia ja vähän ”kesyttää” niitä, että tulevat sitten aidalle vastaan. Katsotaan saisinko alkaneella viikolla myös kesäkanavieraita. Sama suunnitelma on tänäkin vuonna, että tuttuni kanalaumasta tulisi muutama yksilö kesäksi meille kotkottamaan.

Tulin tänään tänne mökille, että saisi vielä paremmin kesästä ja luonnon rauhasta kiinni kuin kerrostalossa. Olen hyvin kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Niin kuin nyt edelleen kaikesta ihanan vihreästä, raikkaasta ilmasta ja maaseudun rauhasta. Ihmeellistä olla niin kiitollinen Suomesta tällä kertaa. Vaikka tosiaan oli myös oikein hyvä matka (ellei kahta mahatautia lasketa..)

Sitten koitan vain rauhoittua tähän arkeen ja ihmetellä päivä kerrallaan mitä Isällä on varattuna.

”Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidän myös on yhdessä ruumiissa kutsuttu, ja olkaa kiitollisia.” (Kol. 3:15)

"Samaria-kana" minun sylissäni.(En muista enää minkä rotuinen tämä oli..)