Olen asustellut nyt kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti täällä
mökillä, eikä yhtään tee mieli vielä takaisin kerrostaloon. Koko näkökulma
elämään tuntuu pikkuisen erilaiselta täältä käsin. On ihana olla lähempänä
luontoa ja käydä aamusta heti katsomassa mitä lampaille kuuluu. Ihan joskus
mieleen hiipii ajatus, että mitä jos muuttaisikin tänne mökille ihan oikeasti,
mutta toki talviaika olisi sitten tosi erilaista. Ei silti mikään täysin
mahdoton ajatus, mutta toisaalta ei ehkä ole ihan selviä asioita, mitkä sitä
niin valtavasti puoltaisivatkaan. Ehkä erakoituisin täällä liikaa? Ja nyt on
syksyksi vuokralainenkin tulossa. Mutta never say never. Tänään oli ainakin
kaunis kesänvihreä mökkiaamu.
Kanat eivät ole vielä saapuneet ja katsotaan miten sen asian
kanssa menee. Syynä on se, että ne saavat edelleen kotipaikassaan jalkahoitoa.
Kotikanalaan oli päässyt uusien tulokkaiden mukana syyhypunkkeihin kuuluva
loinen, joka aiheuttaa kalkkijalka nimistä sairautta. Loiset tunkevat itsensä
syvälle ihoon ja jalan pinnalle kertyy kuolleen ihon muodostama paksu pintakerros.
Olen tätä kalkkijalkaa itsekin netistä tutkaillut ja vaikuttaa olevan suhteellisen
yleinen ongelma. Googlettamalla kalkkijalka tai engl. scaly leg löytyy
runsaasti kuvia enemmän tai vähemmän ikävännäköisistä kananjaloista. Ongelmana
on helposti, ettei ensimmäistä havaintoa tee kuin vasta tilanteessa, jossa
jalat ovat jo tosi pahat. Lievemmissä tilanteissa taudin pystyy hoitamaan,
mutta se vie aikaa. Ja niinpä tännekin ajatellut kanat ovat tosiaan edelleen
hoitotoimenpiteiden kohteina kotonaan ja katsotaan miten tilanteet etenevät.
Kanoilla on jaloissaan suomut, ja punkit asustelevat
suomujen alla. Hoidossa jalkoja liotetaan mäntysuopavedessä, jotta kohollaan
olevat suomut irtoaisivat ja muut hoitoaiheet sitten osuisivat punkkeihin,
eivätkä ne pystyisi piiloutumaan suomujen alle.
Ja sitten päästäänkin hengellisten vertausten pariin.
Välillä tuntuu, että Jumalakin tekee ihan tätä samaa liotushoitoa. Hän
seisottaa jossakin tilanteessa niin kauan, että suomut ja panssarit putoaisivat
ja Hänen puhdistava hoitotyönsä pääsee osumaan oikeaan kohteeseen. Sitä
kaikenlaista ulkokuorta on ihmisessä niin paljon. Ja sillä on tarvittaessa ja
terveesti suojaava vaikutus. Mutta sitten kun syntiinlankeemuksen vaikutukset
jylläävät siellä syvemmällä ja siellä aiheuttava tuhoja. Asenteissa,
arvomaailmassa, lihan himoina ja ties minä. Näihin ei välttämättä ole ollenkaan
helppo päästä kiinni, kun haluaa itse niin vahvasti ylläpitää jotakin ihan
muuta kuvaa itsestään. Ja kuitenkin siellä syvemmällä on ongelma, joka
aiheuttaa kipua ja vaikeuksia, suoranaista elämän rampautumista pahimmillaan.
Kanat eivät luonnostaan halua seistä paikoillaan vesiastiassa – eivät todellakaan.
Eikä itse haluaisi seistä paikoillaan niissä tilanteissa, joita Jumala sallii.
Ja sitten kuitenkin Hän tekee niin, jotta kovaa pintaa irtoaisi ja Hänen
armonsa pääsisi hoitamaan syvälle, paljon syvemmälle kuin niihin ulkoisiin
asioihin, joista niin helposti olemme huolissamme.
On tosi hienoa, kun Jumala antaa jonkun syvemmän oivalluksen
Hänen ajatuksistaan ja arvomaailmastaan. Tuntuu kuin yksi lihansyöjäpunkki
olisi silloin saatu kiinni. Omat ajatukset ovat liikkuneet viime aikoina
siinäkin, mitä arvostaa. Näkyvillä oloa vai hiljaista palvelua esimerkiksi. Ja
ylipäänsä onko tärkeää ulkoiset asiat, vai aidosti Jeesuksen mielenlaatu. Ja mitä Jeesuksen mieli sitten ylipäätään erilaisissa tilanteissa on.
On kamalaa, mutta toisaalta hienoa löytää itsestään kapina
Jumalaa vastaan. Ettei kuvittele itsestään, ettei minussa olisi syntistä
luontoa, joka on kapinassa, koska siellä sekin ulkopinnan alla majailee. Ja
sitten kuitenkin helpotuksesta nähdä, että Paavalikin pyörittelin
roomalaiskirjeessä aivan samoja asioita lihasta ja hengestä. Sieltä voi lukea
lohduttavia ja vapauttavia jakeita kuten ”Synti ei enää ole teidän
hallitsijanne, koska te ette ole lain vaan armon alaisia.” (Room. 6:14)
