sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Pinnan alla kaivertaa

Olen asustellut nyt kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti täällä mökillä, eikä yhtään tee mieli vielä takaisin kerrostaloon. Koko näkökulma elämään tuntuu pikkuisen erilaiselta täältä käsin. On ihana olla lähempänä luontoa ja käydä aamusta heti katsomassa mitä lampaille kuuluu. Ihan joskus mieleen hiipii ajatus, että mitä jos muuttaisikin tänne mökille ihan oikeasti, mutta toki talviaika olisi sitten tosi erilaista. Ei silti mikään täysin mahdoton ajatus, mutta toisaalta ei ehkä ole ihan selviä asioita, mitkä sitä niin valtavasti puoltaisivatkaan. Ehkä erakoituisin täällä liikaa? Ja nyt on syksyksi vuokralainenkin tulossa. Mutta never say never. Tänään oli ainakin kaunis kesänvihreä mökkiaamu.

Kanat eivät ole vielä saapuneet ja katsotaan miten sen asian kanssa menee. Syynä on se, että ne saavat edelleen kotipaikassaan jalkahoitoa. Kotikanalaan oli päässyt uusien tulokkaiden mukana syyhypunkkeihin kuuluva loinen, joka aiheuttaa kalkkijalka nimistä sairautta. Loiset tunkevat itsensä syvälle ihoon ja jalan pinnalle kertyy kuolleen ihon muodostama paksu pintakerros. Olen tätä kalkkijalkaa itsekin netistä tutkaillut ja vaikuttaa olevan suhteellisen yleinen ongelma. Googlettamalla kalkkijalka tai engl. scaly leg löytyy runsaasti kuvia enemmän tai vähemmän ikävännäköisistä kananjaloista. Ongelmana on helposti, ettei ensimmäistä havaintoa tee kuin vasta tilanteessa, jossa jalat ovat jo tosi pahat. Lievemmissä tilanteissa taudin pystyy hoitamaan, mutta se vie aikaa. Ja niinpä tännekin ajatellut kanat ovat tosiaan edelleen hoitotoimenpiteiden kohteina kotonaan ja katsotaan miten tilanteet etenevät.

Kanoilla on jaloissaan suomut, ja punkit asustelevat suomujen alla. Hoidossa jalkoja liotetaan mäntysuopavedessä, jotta kohollaan olevat suomut irtoaisivat ja muut hoitoaiheet sitten osuisivat punkkeihin, eivätkä ne pystyisi piiloutumaan suomujen alle.

Ja sitten päästäänkin hengellisten vertausten pariin. Välillä tuntuu, että Jumalakin tekee ihan tätä samaa liotushoitoa. Hän seisottaa jossakin tilanteessa niin kauan, että suomut ja panssarit putoaisivat ja Hänen puhdistava hoitotyönsä pääsee osumaan oikeaan kohteeseen. Sitä kaikenlaista ulkokuorta on ihmisessä niin paljon. Ja sillä on tarvittaessa ja terveesti suojaava vaikutus. Mutta sitten kun syntiinlankeemuksen vaikutukset jylläävät siellä syvemmällä ja siellä aiheuttava tuhoja. Asenteissa, arvomaailmassa, lihan himoina ja ties minä. Näihin ei välttämättä ole ollenkaan helppo päästä kiinni, kun haluaa itse niin vahvasti ylläpitää jotakin ihan muuta kuvaa itsestään. Ja kuitenkin siellä syvemmällä on ongelma, joka aiheuttaa kipua ja vaikeuksia, suoranaista elämän rampautumista pahimmillaan. Kanat eivät luonnostaan halua seistä paikoillaan vesiastiassa – eivät todellakaan. Eikä itse haluaisi seistä paikoillaan niissä tilanteissa, joita Jumala sallii. Ja sitten kuitenkin Hän tekee niin, jotta kovaa pintaa irtoaisi ja Hänen armonsa pääsisi hoitamaan syvälle, paljon syvemmälle kuin niihin ulkoisiin asioihin, joista niin helposti olemme huolissamme.

On tosi hienoa, kun Jumala antaa jonkun syvemmän oivalluksen Hänen ajatuksistaan ja arvomaailmastaan. Tuntuu kuin yksi lihansyöjäpunkki olisi silloin saatu kiinni. Omat ajatukset ovat liikkuneet viime aikoina siinäkin, mitä arvostaa. Näkyvillä oloa vai hiljaista palvelua esimerkiksi. Ja ylipäänsä onko tärkeää ulkoiset asiat, vai aidosti Jeesuksen mielenlaatu. Ja mitä Jeesuksen mieli sitten ylipäätään erilaisissa tilanteissa on.

On kamalaa, mutta toisaalta hienoa löytää itsestään kapina Jumalaa vastaan. Ettei kuvittele itsestään, ettei minussa olisi syntistä luontoa, joka on kapinassa, koska siellä sekin ulkopinnan alla majailee. Ja sitten kuitenkin helpotuksesta nähdä, että Paavalikin pyörittelin roomalaiskirjeessä aivan samoja asioita lihasta ja hengestä. Sieltä voi lukea lohduttavia ja vapauttavia jakeita kuten ”Synti ei enää ole teidän hallitsijanne, koska te ette ole lain vaan armon alaisia.” (Room. 6:14)

Eilen kävin pyörähtämässä eräillä valtakunnallisilla hengellisillä kesäpäivillä. Sinne oli tuotu lapsille ohjelmaksi myös kanojen katselua eli tämä kana on kuvattu siellä.