Heinäkuun puoliväli ja kirjoitusta vaihteeksi kerrostalolta.
Välillä on vähän ristiriitaista tunnetta asumisen suhteen, mutta siis ihan
vähän vain. Kun toisaalta on kiva olla maalla, mutta sitten tämä kunnon koti on
nyt kuitenkin täällä kerrostalossa. No, olen nyt vain kiitollinen että on koti
ja maallakin välillä paikka missä olla, ettei ole kyllä mitään aiheita
valitukseen, vaan päinvastoin. Vaikka ei silti, voihan tämäkin olla jotakin
Jumalan valmistavaa työtä siihen, että jos kuitenkin joskus vielä asuisi
muuallakin kuin täällä kerrostalossa.
Välillä on kyllä muutenkin pää niin pyörällä ja sekaisin,
että hoh hoijaa. Se on aika väsyttävää. Nyt ainakin kovasti kaipaisi rauhaa
vain mieleen ja kykyä jättää Jumalan käsiin aivan kaikki murehtimatta yhtään
mistään. Irrottaminen on vaikeaa ja helposti sekaantuu muidenkin asioihin aivan
väärällä tavalla. Kunpa voisi enemmän keskittyä omiin asioihin ja omaan
elämäänsä ja niin paljon vähemmän toisten juttuihin.
Mutta se on kiva, että tuntuu että asioita tapahtuu.
Vaikkakin pinnan alla, mutta kuitenkin. Sydämessä Jumala tekee paljon ja jotain
näkyy sitten päällekinpäin. Viikko sitten sain kokea hyvinkin selvästi, että
Jeesus otti kantaakseen syyllisyyden tietyistä minua painaneista synneistäni. Sen jälkeen
oli hyvin kevyt olo ja on pystynyt suhtautumaan vähän erilailla joihinkin
asioihin ja ihmisiin. On aika ihmeellistä, että arjen keskellä tapahtuu
tämmöisiä juttuja. Voi tunnustaa syntejä ja saa vapautua niistä. Jotain
yllättäviä rukoushetkiäkin on ollut.
Ensi viikolle on myös luvassa kaikenlaista. Jälleen tämä,
että välillä on pitkään hiljaiseloa ja sitten tapahtuu paljon kerralla. On
tulossa ystävien kesken kokoontumista maatilalla, lähikaupungin kristillinen
kesätapahtuma palvelutehtävineen ja Israel-aiheinen rukoustapahtuma 200 km
päässä. Jokainen näistä yksittäin riittäisi jo minulle viikon
tapahtuma-annokseksi, mutta ne nyt sitten kaikki menee 5 päivän sisään.
Vaikka välillä jännittää tai pelottaakin on kuitenkin ihana
nähdä, että Jumala työtään tekee. Ja sekin on hyvä, että Hänen kanssaan saa
kulkea niille pelottavillekin alueille. Vaikka en seurustele tai sinnepäinkään,
niin parisuhteeseen liittyvät asiat pyörivät kyllä usein mielessä. Ja siihen
liittyvät isot pelot. Jostakin putkahti vähän aikaa sitten mieleeni
sellainenkin näkökulma kuin että oikeasti pelkään kovasti tutustua itseeni.
Ettei parisuhdepeloissakaan ole ollenkaan pelkästään kysymys siitä, millainen
se toinen on, vaan pelkään kaikkia niitä tunteita, mitä toinen minussa saa
aikaan. Ja etten itse pystyisi kohtaamaan niitä, kipuja, heikkouksia, pahoja
ajatuksia ja ties mitä siinä sitten kuitenkin nousisi pintaan. Ja kun ei itse
niitä pystyisi kohtaamaan, niin ei pysty ajattelemaan, että toinenkaan
pystyisi. Että vaikka lopputulos voisi ollakin ihan hyvä, miksi kukaan jaksaisi
rämpiä ensin kauheassa suossa ja raivata tietä läpipääsemättömässä viidakossa.
Kun en todellakaan itsekään jaksa. Aivan kuin sydämen ympärille olisi tällä
alueella kääritty paksut kerrokset piikkilankaa, jota en yksin pysty
poistamaan, mutta haluan säästää muutkin kipua tuottavilta yrityksiltä.
Mutta en siis ole mitenkään toivoton ja on kuitenkin kiva
saada aina joku uusi oivallus miksi esimerkiksi yhteys toiseen voi olla vaikeaa. Kun
kuitenkin Jumalalle kaikki on mahdollista ja monella lailla mieliala on nykyään
paljon parempi kuin joskus aikaisemmin. Jos ajattelen mielialaani tätä blogia
aloitellessani kuinka ahdas olotila olikaan verrattuna tähän päivään. Vieläkin
tietyt ahtauden elementit ovat kyllä olemassa, mutta kuitenkin on paljon
helpompi olla nyt. Enpä kyllä vieläkään tiedä mitä Jumala on tekemässä ja mihin
suuntaan viemässä, mutta jos voisi luottaa siihen että se riittää, että Hän
tietää mitä on tekemässä.
Olen harrastanut vähän rentoja kesäajeluja ja viime viikonloppuna yksi pysähdyspaikka oli kotieläinpiha, josta löytyikin yllättäen monenlaisia kanoja. Enemmänkin oli kuin nämä, mutta tässä kuvia silkkikanoista ja sitten kanaemo, jonka poikanen kurkistaa siiven alta.
