2020 on edennyt jo tovin, vaikka säätila ei niin
tammikuiselta tunnukaan. Jotain uusia juttuja on itsellekin tämä vuosi tuonut
tullessaan.
Näyttäisi siltä, että mökki olisi saamassa vuokralaisen –
sen suuntaisia suunnitelmia on ollut. Vuoden se on taas ollut ”tyhjillään”,
mutta kuitenkin itse olin siellä kesällä paljon ja elokuusta lähtien paikka on
ollut kirjavarastona, joten käyttöä on kyllä ollut. Mutta kenties siellä sitten
kohta olisi ihan asukaskin – ja tuttu sellainen. Katsotaan miten Herra tätä
kuvioita johdattaa. Itse koitan opetella jotakin irrottamista tässä kohtaa.
Olen kuitenkin ollut mökissä niin paljon ja ajattelen niin helposti että se on ”minun”.
Haasteenani on, etten sekaantuisi toisen kotiin ja hänen tapaansa elää ja
järjestää talon asiat. Tämä on hyvä harjoitus ja luulen etukäteen, että
epäonnistun monta kertaa. Kuvio on mielenkiintoinen, mutta toisaalta myös
surullinen, enkä yhtään haluaisi mennä asioiden edelle, vaan ottaa asiat niin kuin
Isä ne johdattaa.
Helmikuussa minulla on pitkästä aikaa pari puhetilaisuutta.
Joskus muinoin toivoin kovasti, että pyydettäisiin puhumaan, mutta viime
vuosina mieli on ollut hyvin toisenlainen. Olen ollut hyvin kiitollinen, että
ei ole pyydetty. En nyt kuitenkaan kieltäytynyt, vaan tämäkin haaste on otettu
vastaan. Aiheeksi on tullut Samaria, joten tavallaan tuttuja juttuja saa puhua.
Valmistautumisessa menee aikaa, kun keräilen valokuvistani läpi tilaisuuksissa
näytettäväksi sopivia. En oikeastaan vieläkään ymmärrä miten olen saanut ja
voinut käydä Samariassa 7 kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana. Kun
pääsääntönä on tunne että elämässä ei tapahdu mitään. Ehkä siinä sitten
kuitenkin jotakin tapahtuu, jos näytettäisiin filmiä pikakelauksella ja time
lapse -tekniikalla. Välissä on vaan niin paljon yksinäistä sohvalla makaamista
ja kännykän tuijottamista. Lohduttaudun sillä, että Jumala on luonut
laiskiaisenkin, joka voi levätä vuorokaudesta 20 tuntia ja silti täyttää
täysillä sen tehtävän mikä sille on annettu. Olemme erilaisia, vaikka aina
välillä omaa erilaisuutta on vaikea hyväksyä.
Yleiseen jaksamattomuuteen voi olla niin monia syitä. Osa
tulee persoonallisuudesta, enkä mikään tehopakkaus ole ollut koskaan. Sitten on
tietynlainen elämäntilanne ja mieliala. Mutta sitten toki myös ihan terveys.
Aina silloin tällöin olen mittauttanut kilpirauhasarvoja eikä niissä ole ollut
mitään erikoista. Nyt vuoden alussa testattiin ferritiini, joka olisi voinut
olla parempikin. Viitearvoissa kyllä, mutta siellä alakantissa. Tiedä sitten
onko rauta-arvoilla minun tapauksessa jotain tekemistä tähän
laiskiaismeininkiin. Toisaalta mietin, että jos minulla olisi kovasti virtaa,
niin sittenhän vain lähinnä tulisin hulluksi täällä kerrostalossa. On vaikea
ymmärtää, miksi niitä sopivia toimeliaisuuden kanavia on muka niin vaikea
löytää. Kuitenkin tulee helposti tunne, että jos lähtee johonkin mukaan, että
se on sitten liian iso ja vaativa juttu. Sopivan pieniä askeleita on vaikea
löytää. Mutta Jumalaan luottaen ja ”niin kuin ovat sinun päiväsi, niin olkoon
myös sinun voimasi.” (5. Moos. 33:25)
Eli kaikesta vetelyydestä huolimatta mielenkiinnolla
tähänkin vuoteen.
