lauantai 25. tammikuuta 2020

Hidas mutta kankea

Synkin ja pimein ”talvi” alkaa olla ohi. Kanablogihistorian ainakin näillä leveysasteilla lämpimin tammikuu on vähitellen taaksejäänyttä historiaa. Viime vuonna hiihtelin kotinurkilla tammikuussa useamman kerran ja nyt ei ole ollut tähän mennessä lunta käytännössä ollenkaan. Mielenkiintoista nähdä millainen vuosi kokonaisuudessaan tulee olemaan.

Tammikuun viikonloppuni ovat olleet jotenkin aika tylsiä. Kun kököttää yksin kaksi päivää kerrostalossa, niin sitten maanantaina jo hyvin mielellään taas menee maatilalle. No, on sitä välillä aina jotakin ohjelmaa ollut, mutta peruskuvio viikonlopuissa  on nyt ollut lievä tylsyys. Olen niin huono saamaan yksin mitään aikaiseksi. Välillä mieli saattaa viedä vähän liiankin syviin vesiin ja ihan turhiin yksinäisiin pohdiskeluihin. Välillä se on taas hedelmällistäkin. Ja kyllä, tarvitsen nyt tätä viikonloppurauhaa myös niiden esitysten valmisteluun, mistä jo viimeksi mainitsin.

Yksi viime aikoina mielessä ollut asia on ollut ihmisten erilaisuus. Ei siis mielipiteiden saatikka aatteiden erilaisuus vaan persoonien ja temperamenttien erilaisuus. Kuinka voisi arvostaa ja kunnioittaa toimintatavoiltaan hyvinkin erilaisia ihmisiä. Itse olen tosiaan tietyllä lailla välillä hyvin hidas tarkkailija, joka haluaa varmistua jonkunlaisesta  turvallisuudesta ennen kuin reagoi. Vältän konflikteja viimeiseen asti ja otan mieluummin ”lunta tupaan” itselleni, kuin aiheutan negatiivisia reaktioita toisissa. Seurauksena on, että voin olla piilovihainen, koska jos saan aidosti huonoa kohtelua, en välttämättä näytä sitä ulospäin. Olen kuitenkin hyvin herkkä ja pienetkin piikittelyt tuntuvat pahalta. Haluaisin olla sydämellä mukana niissä asioissa missä olen mukana ja koen vaikeana, jos muiden sitoutuneisuus johonkin yhteiseen asiaan on hyvin eri tasolla. Minusta tulee helposti vastuunkantaja ja siksi en mielelläni lähde mukaan uusiin juttuihin vain huvin vuoksi, kun minun on sitten vaikea lähteä niistä pois, jos en enää olekaan kiinnostunut. En haluaisi jättää muita pulaan.

Mielenkiintoista on miten Jeesus tulee toimeen kaikkien erilaisten ihmisten kanssa ja myös haastaa heitä pois mukavuusalueeltaan sopivassa määrin. Vaikka luonteeltani olen konflikteja välttävä ja jättäisin mielelläni omat mielipiteeni sanomatta silloin kuin tiedän niiden olevan ristiriidassa toisen mielipiteiden kanssa, Jeesus kuitenkin tulee ja haastaa tämän tyylin. Kyseessä on kuitenkin osittain pelkoreaktio ja taipumus valehteluun, jos antaa toisen kuvitella, että on hyvinkin samaa mieltä, vaikkei olisikaan. Jeesus haastaa totuudellisuuteen ja vaikka itse en haluaisikaan olla esillä, Jeesus haastaa myös näkyväksi tulemiseen, koska Hän itse haluaa tulla näkyviin ja olla olemassa. Vaikka kuinka itse haluaisin työntää pääni pensaaseen ja olla niin ettei kukaan huomaisi.

 Ja sitten kuitenkin Jeesus tietää herkkyyteni eikä ole väkisin pakottamassa mihinkään mikä aiheuttaisi aivan jatkuvaa stressiä. Hänen takiaan ja totuudellisuuden takia pystyn toivottavasti myös irrottautumaan asioista, joissa en ole oikeasti palvelemassa Jeesusta. Hän auttaa minua vapautumaan ihmisten miellyttämisestä. ”Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sieluillenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani kevyt.” (Matt. 11:29-30) Ja ”Jos vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.” (Gal.1:10) Jumalan sanat paljastavat minun kierouteni. Ja kuitenkin Hän tekee paljastuksensa hyvin herkästi ja soimaamatta.

Ja sitten: ”Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room. 12:10) ja ”Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos jollakulla on moitetta toista vastaan.” (Kol. 3:13) ”Jos on mahdollista ja jos se teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.” (Room. 12:18)

Raamatussa on hyvin paljon kehotuksia toisaalta maailmasta erottautumiseen ja ihmispelkojen voittamiseen ja toisaalta taas itselle kuolemiseen ja yhteydessä elämiseen. Totuuteen ja rakkauteen. Suuntana yhteys, joka ei rakennu valheelle ja ihmisten hyväksikäyttämiselle, vaan Jeesuksen ympärille ja armolle ja totuudelle. Haluan uskoa, että Jumalan Henki pystyy työtään tekemään edelleen tämän erittäin hitaankin persoonan kohdalla.

Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Room. 12:21)