Maallemuutto

Aivan superhyperihanan kaunis helluntaipäivä. Täällä mökillä ja luonnon helmassa. Eilen keräilin tarvittavia tavaroita ja tein muuttoni kerrostalosta maalle. Tuntuu oikein hyvältä olla taas täällä pitkästä aikaa. Nautin kovasti siitä että saa ovesta astua suoraan ruohikolle ja omaan pihaan. Vaikka kerrostaloni on rauhallinen, täällä äänimaailma on vielä jotakin syvempää rauhaa. Kerrostaloasunnossani lämpötila nousee myös helposti muutaman lämpimän päivän jälkeen 27-28 asteeseen ja helteellä 29:ään. Jotenkin tuntuu kivalta tämä mökin viileämpi ilmakin silloin. Ja hyvin kiitollinen olen siitä, että keväällä saatiin tehtyä se homekorjaus. Ilman muutaman päivän vuokralaisasujaa ei olisi sitä ongelmaa lähdetty kunnolla etsimään. Aikaisempina kesinä ikkunoissa kulkeneita tupajumeja ei enää näy ja sisäilman pitäisi olla paljon parempi. Vaikka siis itse henkilökohtaisesti en ole aiemminkaan huomannut mitään.

Kesäkuun alku tuo mukanaan jotakin ”paluuta normaaliin”. Raamattupiiri alkaa taas kokoontua ja ensi viikolla on myös keväältä lykkääntynyt taloyhtiön yhtiökokous. Kokoontumiset lisääntyvät. Toisaalta se on hienoa ja toisaalta tuo mukanaan taas oman stressinsä. Minulle ei ole ollut minkäänlainen ongelma, ettei ole ollut mitään kokoontumisia viimeisen 2,5 kk:n aikana. (Tai no, tekninen lautakunta on kyllä ollut.) Introvertti ei massatapahtumia näytä kaipaavaan. On joitain ihmisiä, keitä olisi ollut mukava nähdä ja ei ole nähnyt (terkkuja mm. mökin entisille asukkaille J), mutta semmoista että monta ihmistä (esim yli 5) kokoontuu, niin en ole kaivannut. On ollut ihmeellisen kivaa, kun ei ole pitkään aikaan tarvinnut jännittää sosiaalisia tilanteita, olla vaivaantunut kun ei ole mitään sanottavaa ja sivustaseuraajana kuunnella toisten jutteluita. Minua tuskin haittaisi, vaikka yli 10 hengen tilaisuuksien kieltäminen jäisi pysyväksi tilaksi. Mutta joo, on se hienoa, että tautitilanne on Suomessa niin hyvä, että rajoituksia voidaan purkaa. Kyllä siitä on kiitollinen olo. Samalla on oppinut jotain itsestään. Ei se ole niin vaarallista vaikka isommissa porukoissa olisikin öönä aapisen laidassa. Suurimmaksi osaksi elämä on kuitenkin jotain muuta kuin niitä isoja tilaisuuksia. Välillä voi käydä olemassa öö jossakin ja sitten saa taas olla itsekseen tai pienemmissä yhteyksissä.

10 viikon ajan ollaan joka päivä skypessä kokoonnuttu lukemaan Raamattua ja rukoilemaan. Tämä yhteys taitaa jatkua vielä jonkun aikaa. Yksi syy on, että osallistujista noin puolet on ruotsinsuomalaisia ja Ruotsin virustilanne on paljon huonompi kuin täällä. Siinä on hyvä syy jatkaa piiriä, vaikka täällä voitaisiinkin kokoontua jo normaalisti.

Tänään tässä aamupiirissä luettiin mm. 1. Samuelin kirjan 17 luku, jossa Daavid kohtaa valtavankokoisen filistealaisen kaksintaistelija Goljatin. Ennen taistelua nuorelle Daavidille puettiin kuningas Saulin varusteet: haarniska, kypärä ja miekka, mutta Saulin sota-asusteissa Daavid ei kyennyt edes kävelemään, koska ei ollut tottunut sellaisiin. Vihollista vastaan Daavid lähti sitten oman linkonsa, sauvansa ja paimenlaukkunsa kanssa. Jumalan avulla tuli suuri voitto ilman ihmistekoisia sotavarusteita. Teksti sopii hyvin helluntaihin, kun saadaan uskoa että voitot tulevat Jumalan Pyhän Hengen voimasta ja Sanan vaikutuksesta, ei omilla avuilla ja varsinkaan toisten toimintaa matkien eli Saulin varusteisiin pukeutuen.

Ensi viikolla on tosiaan tulossa tilanteita, missä helposti tekisi mieli yrittää peittää omaa heikkoutta jollakin ulkoiselle vahvuudella. Sillä kuorella, mihin niin helposti ja suorastaan automaattisesti sujahtaa. Koen tämän koronarajoitusajan olleet jotakin sellaista aikaa, että on ehkä vähän saanut kuoriutua jostakin. Olla turvassa omissa oloissa. Ei haluaisi mennä jälleen ”raadeltavaksi” ja taistelujen tuoksintaan. Daavidin tilanne muistuttaa kuitenkin siitä, että voitot kuitenkin tulevat kun menee omana itsenään ja luottaen Jumalan suojelukseen.

Olen ollut kerrostalossa taloyhtiön puheenjohtaja nyt 7 vuotta. Viimeisen vuoden aikana on ilmaantunut ihmissuhdehaasteita ja mietin, voisiko aikani tätä tehtävää olla nyt täynnä. Odotukset puheenjohtajaa ja taloyhtiön toimintaa kohtaan ovat lisääntyneet kovasti eikä minulla ole energiaa millekään ”uudelle tasolle”. Toivon ja rukoilen, että voisin päästä pois hallituksesta, jos nykyinen toimintataso ei riitä. Taloyhtiö on kuitenkin niin pieni, ettei ole itsestään selvää, että tarpeeksi monta löytyy hallitukseen ilman minua, kun suuri osa kieltäytyy ikäänsä vedoten. Nähtäväksi jää, mitä ensi viikon yhtiökokouksessa tapahtuu. Toivon kuitenkin, että sinnekin saisin mennä omana heikkona itsenäni eikä tarvitsisi yrittää olla joku muu.

Kerrostalo ja sen asiat ovat nyt ainakin poissa silmistä, vaikkei ihan kokonaan pois mielestä. Nyt viltti nurmikolle ja voikukkien keskelle lekottelemaan. Täällä maalla ei kukaan näe niistäkään vaivaa..

”Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat. Eivät ne tee työtä eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei edes Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.” (Matt. 6:28-29)

Kylvön jälkeinen masennus

Vähän ehkä hassu olo, ajantaju on sekaisin. Kylvöt tulivat valmiiksi meillä ennätysaikaisin, jo 6.5. En ehtinyt edes stressata, kun ne olivat jo ohi. Koivu on vasta pienellä hiirenkorvalla, sää melko viileää ja koululaiset menivät pari päivää sitten kouluun 8 viikon etäopetuksen jälkeen. Lumettoman talven jälkeen tuntuu, että kevättä on ollut ilmassa jo todella kauan ja silti kesääkään ei nyt jostain syystä osaa odottaa samalla lailla kuin ennen. Ehkä siksi, ettei kesäksi ole toistaiseksi tiedossa yhtään mitään. Tosin ei siinäkään mitään uutta minulle ole ja on se silti aina päivä kerrallaan tullut.

Tänä vuonna oli ehkä vähän sellainen kylvöjen jälkeinen masennus. Oikeastaan koko korona-ajan olen kuitenkin jotenkin odottanut ja valmistellut pikku hiljaa kylvöihin liittyviä asioita. Vaikkei niin superaktiivisesti, niin silti se on ollut sellainen konkreettinen asia mitä on odottanut. Sitten se oli ja meni ja nyt on sitten vähän että mitäs nyt? Koronauutisetkaan eivät enää täytä samalla lailla mieltä kuin epidemian alussa ja ajatusmaailma jotenkin palaa ”normaaliin”. Ja se normaali on sitten kumppaninkaipuuta ja muuta perusvellontaa, mikä on vähän raskasta ja rasittavaa. Sama yksinäisyyslevy alkaa niin helposti pyöriä, kun en ole muuta ajateltavaa. Kunnon koronapläjäys antoi hetkeksi muuta mietittävää, mutta kyllä nyt taas alkaa olla hyvin perussettiä ja pientä melankoliaa mieli täynnä. Itse olen myös elänyt paikkakunnalla, jossa diagnosoituja koronatartuntoja on tähän mennessä ollut 0-4 eli ”ei mitään”. Läheisessä isommassa naapurikaupungissa tapauksia on 18. On hyvin kiitollinen olo, että näin vähällä on omalla alueella päästy tähän mennessä. Oman tuttavapiirin ainoa koronan sairastanut asuu Italiassa. Epidemian alussa maalatut ja muualla kovasti toteutuneetkin uhkakuvat ylipursuavista sairaaloista ja kesken loppuvista tehohoitopaikoista jäivät Suomessa tältä keväältä toteutumatta, kiitos Herralle siitä. Ja nyt siis on mieli jo kääntynyt vähän muunlaisiin asioihin.

Oma uupuminen aikanaan palkkatyössä teki sen, että olen ollut hyvin varovainen mihinkään uusiin sidonnaisuuksiin lähtemisessä. Hyvin vähäiset voimavarani tulivat niin tutuiksi. Kovin montaa vapaaehtoisjuttua ei siis ole kertynytkään, mutta nyt kun ne muutamat pienetkin jutut ovat olleet tauolla, huomaan, ettei ole valtavaa intoa niihinkään palaamisesta. Tämä tuntuu vähän surulliselta, kun ei tosiaan haluaisi pakottaa itseään mihinkään. Näissä asioissa odotan Jumalan järjestelyjä. Ennen koronaa en ollut kokenut niitä juurikaan raskaina tai ehkä vain vähän, mutta nyt tauon aikana juuri negatiiviset puolet ovat nousseet enemmän mieleen vaikka positiivisiakin on paljon ollut. Olen vähän ihmeissäni näiden asioiden suhteen ja tuntuu oudolta, että jotkut asiat pitäisi tauon jälkeen aloittaa vanhalta pohjalta aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Toki on mahdollista, että Jumala antaa niihin uuden voiman sitten kun aika on.

Ensimmäinen kesäkuuta rajoitukset loppuvat. Silloin saa taas tepastella vapaana. Kanat nimittäin. Kanoille tällainen karanteeniaika on hyvin tuttua. Kanat ovat lintuinfluenssan pelon takia karanteenissa joka vuosi 1.3.—31.5. eli ne eivät saa kuljeskella pihoissa vapaana, vaan niiden on oltava ainakin häkissä, jonka verkon silmäkoko saa olla enintään 2,5 cm. Meillä ei näin tiheäverkkoista häkkiä ole ollut, joten kesäkana-asiat ovat voineet alkaa aikaisintaan 1.6. Veikkaan että aina moni harrastekananpitäjä rikkoo näitä määräyksiä, koska ihanat kevätpäivät vain houkuttelevat niin paljon päästämään kuopsuttajat vapaaksi jo aikaisemmin. Ja ehkä joku on autuaan tietämätön koko maa- ja metsätalousministeriön asetuksesta. Lintuinfluenssatapauksia ei myöskään ole juuri minään keväänä havaittu ja poliiseillakin taitaa olla parempaa tekemistä kuin kiertää etsimässä keväällä vapaasti kuopsuttavia kanoja. Mutta tällainenkin asetus on annettu ja Raamatussakin kehotetaan olemaan esivallalle alamainen, niin ei sitten haaveilla kuopsuttajista ennen kesäkuun alkua.

Eli onhan minulla sitten jotain kesäsuunnitelmia. Kotkot ja määmää. Viime vuonna kanat jäivät tulematta, kun niiden jalkavaivat alkoivat. Katsotaan miten tämä vuosi menee. Kesävieraslampaista on alustavasti sovittu, mutta niidenkin tuloon menee vielä ainakin noin kuukausi.

Tyhjä olo on ollut ennenkin. Se ei ole vaarallista, vaan sitten kuitenkin ihan hyvä. Tyhjä voi täyttyä. Jumala voi luoda tyhjästä. Jotain puhdistusta ja uudistuksia niin kovasti kaipaa. Kuitenkaan niihin ei ollenkaan pysty itse. Vain Jumalan Henki pääsee sydämen syvyyksiin. En oikein osaa muuta kuin odottaa.

”Miksi olet masentunut, sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Siellä vielä minä saan kiittää häntä hänen kasvojensa suomasta pelastuksesta.” (Ps. 42:6)

TOUKOkuu

Kylvöaika on alkanut. Tänä vuonna 29.4., mikä on aikaisinta meillä koskaan. (Viime vuonna alkoi 30.4., ettei nyt niin radikaalisti aikaisemmin.) Aikainen aloitus tuntuu hyvältä ja sopii minulle. Ei ehdi stressata niin paljon, kun homma onkin sitten yhtäkkiä jo hyvässä vauhdissa. Korona-aika on tuonut tähänkin oman lisänsä, mikä itse asiassa helpottaa kovasti siinä mitä yleensä olen stressannut. Nyt on helpompi olla vain kiitollinen siitä, että ylipäänsä jotain tapahtuu eikä sitten niin paljon ahdistua ”tyylipisteistä” tai niiden puutteesta.

Maatalousalojen toimijat lähettelivät aiemmin viestejä kuinka tiloilla pitää varautua siihen, että moni olisi kylvöaikana sairaana. Viranomaisetkin ennustelivat aikanaan epidemian huippua toukokuulle, ja silloin tosiaan jännitti ajatus, jos ”kaikki” ovatkin sairaana juuri kylvöaikaan. Tämän ajankohdan suhteen tilanne näyttää nyt paljon paremmalta. Omista melko pienistä kylvöistä kolmasosa on jo tehty ja kaikki toimijat ovat olleet ainakin koronan suhteen terveitä. Muut perinteiset kylvöaikasählingit ja -ahdistukset tuntuvat sitten pienemmiltä tässä kontektissa. 73-vuotias kylvöajaksi töihin tullut työntekijämme viettää lounastuntinsa mökissä omissa oloissaan ja siinä ne suurimmat muutokset edellisiin vuosiin taitaa ollakin. 84-vuotias isäni oli jossain vaiheessa sitä mieltä, että hän ei taida enää jaksaa pellolle mennä. Joku virtapiikki on kuitenkin taas iskenyt ja traktorissa hänet on kuitenkin nähty. Itse olen traktoria ajanut toistaiseksi vain 100 metriä eli hyvin menee.

On siis kiitollinen olo omasta ja ylipäätään maanviljelijöiden puolesta, että kevään viljelytyöt sujuvat ilman jotain kauheaa tautiaaltoa tähän aikaan. Oma näköalani maatalouteen on ollut vilja- ja kotieläintilapainotteinen enkä taida tuntea henkilökohtaisesti ketään, jolla olisi ulkomaista kausityövoimaa työntekijöinä ja nyt ongelma sen puutteen takia. Vilja- ja kotieläintilat kun toimivat yleensä oman perheen voimin tai hyvin pienellä palkatulla väellä. Itsellekin on ollut nyt uutisia seuratessa yllätys, että puutarhapuolella kausityövoimaa ulkomailta on tullut aiemmin niinkin paljon kuin 16000 henkeä.

Taloudelliset myllerrykset ovat valtaisia, enkä kuvittele, ettei vaikutuksia maatalouteenkin tulisi jossain vaiheessa esimerkiksi EU-tukien muutosten myötä. Muutospaineet ovat olleet isot niihin jo tätä ennenkin, saatikka nyt, kun valtiot velkaantuvat hurjasti entisestään. Mutta päivä kerrallaan otetaan vastaan mitä tulee ja nähtäväksi jää, millaiseen aikaan olemme matkaamassa. Maan kanssa toimimisessa on kuitenkin aina jonkun ”ikiaikaisen” äärellä. ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä leikkuu, ei kylmä eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö.” (1. Moos. 8:22) Siemenen itäminen ja kasvaminen on jokavuotinen ihme, jota jokainen sormensa tai kylvökoneensa multaan laittava saa ihmetellä. Siinä hetkeksi maailman muutokset unohtuvat, kun siemen itää samoin kuin tuhansia vuosia aikaisemmin. ”Iisak kylvi siinä maassa” (1. Moos 26:12) eli samat puuhat 4000 vuotta sitten. Siemeniä ei voi kukaan missään tehtaassa tuottaa, vaan aina ollaan Jumalan luomien geenien varassa, jotka jalostuksella ovat saaneetkin muodoikseen erilaisia lajikkeita. Iisakin kylvösiemen elää leivissämme edelleen.

Raamattua parjataan vanhentuneeksi, mutta sen on kaikkea muuta. Se on kestävää ja yhtä tuoretta ravintoa tänään ihmiselle, kuin olivat Iisakin vastapaistetut leivät 4000 vuotta sitten. En ole tainnut koskaan kuulla kenenkään sanovan syömistä vanhanaikaiseksi asiaksi, vaikka sitä samaa on harrastettu jo tuhansia vuosia. Jumalan Sanan ikiaikainen tuoreus on samanlaista ja yhtä välttämätöntä Elämälle Jumalan yhteydessä.

Siunattuja kevätpäiviä!

”Näin sanoo Herra: ”Menkää teiden varsille ja katselkaa, kyselkää muinaisia polkuja. Kysykää, mikä tie on hyvä, ja vaeltakaa sitä, niin löydätte levon sieluillenne.””(Jer. 6:16)

Vähemmän ikiaikaista rakeistettua kanankakkaa.