Aivan superhyperihanan kaunis helluntaipäivä. Täällä mökillä
ja luonnon helmassa. Eilen keräilin tarvittavia tavaroita ja tein muuttoni
kerrostalosta maalle. Tuntuu oikein hyvältä olla taas täällä pitkästä aikaa.
Nautin kovasti siitä että saa ovesta astua suoraan ruohikolle ja omaan pihaan.
Vaikka kerrostaloni on rauhallinen, täällä äänimaailma on vielä jotakin
syvempää rauhaa. Kerrostaloasunnossani lämpötila nousee myös helposti muutaman
lämpimän päivän jälkeen 27-28 asteeseen ja helteellä 29:ään. Jotenkin tuntuu
kivalta tämä mökin viileämpi ilmakin silloin. Ja hyvin kiitollinen olen siitä,
että keväällä saatiin tehtyä se homekorjaus. Ilman muutaman päivän vuokralaisasujaa
ei olisi sitä ongelmaa lähdetty kunnolla etsimään. Aikaisempina kesinä
ikkunoissa kulkeneita tupajumeja ei enää näy ja sisäilman pitäisi olla paljon
parempi. Vaikka siis itse henkilökohtaisesti en ole aiemminkaan huomannut
mitään.
Kesäkuun alku tuo mukanaan jotakin ”paluuta normaaliin”.
Raamattupiiri alkaa taas kokoontua ja ensi viikolla on myös keväältä
lykkääntynyt taloyhtiön yhtiökokous. Kokoontumiset lisääntyvät. Toisaalta se on
hienoa ja toisaalta tuo mukanaan taas oman stressinsä. Minulle ei ole ollut
minkäänlainen ongelma, ettei ole ollut mitään kokoontumisia viimeisen 2,5 kk:n
aikana. (Tai no, tekninen lautakunta on kyllä ollut.) Introvertti ei
massatapahtumia näytä kaipaavaan. On joitain ihmisiä, keitä olisi ollut mukava
nähdä ja ei ole nähnyt (terkkuja mm. mökin entisille asukkaille J),
mutta semmoista että monta ihmistä (esim yli 5) kokoontuu, niin en ole
kaivannut. On ollut ihmeellisen kivaa, kun ei ole pitkään aikaan tarvinnut jännittää
sosiaalisia tilanteita, olla vaivaantunut kun ei ole mitään sanottavaa ja
sivustaseuraajana kuunnella toisten jutteluita. Minua tuskin haittaisi, vaikka
yli 10 hengen tilaisuuksien kieltäminen jäisi pysyväksi tilaksi. Mutta joo, on
se hienoa, että tautitilanne on Suomessa niin hyvä, että rajoituksia voidaan
purkaa. Kyllä siitä on kiitollinen olo. Samalla on oppinut jotain itsestään. Ei
se ole niin vaarallista vaikka isommissa porukoissa olisikin öönä aapisen
laidassa. Suurimmaksi osaksi elämä on kuitenkin jotain muuta kuin niitä isoja
tilaisuuksia. Välillä voi käydä olemassa öö jossakin ja sitten saa taas olla
itsekseen tai pienemmissä yhteyksissä.
10 viikon ajan ollaan joka päivä skypessä kokoonnuttu
lukemaan Raamattua ja rukoilemaan. Tämä yhteys taitaa jatkua vielä jonkun
aikaa. Yksi syy on, että osallistujista noin puolet on ruotsinsuomalaisia ja
Ruotsin virustilanne on paljon huonompi kuin täällä. Siinä on hyvä syy jatkaa
piiriä, vaikka täällä voitaisiinkin kokoontua jo normaalisti.
Tänään tässä aamupiirissä luettiin mm. 1. Samuelin kirjan 17
luku, jossa Daavid kohtaa valtavankokoisen filistealaisen kaksintaistelija Goljatin.
Ennen taistelua nuorelle Daavidille puettiin kuningas Saulin varusteet:
haarniska, kypärä ja miekka, mutta Saulin sota-asusteissa Daavid ei kyennyt
edes kävelemään, koska ei ollut tottunut sellaisiin. Vihollista vastaan Daavid
lähti sitten oman linkonsa, sauvansa ja paimenlaukkunsa kanssa. Jumalan avulla
tuli suuri voitto ilman ihmistekoisia sotavarusteita. Teksti sopii hyvin
helluntaihin, kun saadaan uskoa että voitot tulevat Jumalan Pyhän Hengen
voimasta ja Sanan vaikutuksesta, ei omilla avuilla ja varsinkaan toisten
toimintaa matkien eli Saulin varusteisiin pukeutuen.
Ensi viikolla on tosiaan tulossa tilanteita, missä helposti
tekisi mieli yrittää peittää omaa heikkoutta jollakin ulkoiselle vahvuudella.
Sillä kuorella, mihin niin helposti ja suorastaan automaattisesti sujahtaa.
Koen tämän koronarajoitusajan olleet jotakin sellaista aikaa, että on ehkä
vähän saanut kuoriutua jostakin. Olla turvassa omissa oloissa. Ei haluaisi
mennä jälleen ”raadeltavaksi” ja taistelujen tuoksintaan. Daavidin tilanne
muistuttaa kuitenkin siitä, että voitot kuitenkin tulevat kun menee omana
itsenään ja luottaen Jumalan suojelukseen.
Olen ollut kerrostalossa taloyhtiön puheenjohtaja nyt 7
vuotta. Viimeisen vuoden aikana on ilmaantunut ihmissuhdehaasteita ja mietin,
voisiko aikani tätä tehtävää olla nyt täynnä. Odotukset puheenjohtajaa ja
taloyhtiön toimintaa kohtaan ovat lisääntyneet kovasti eikä minulla ole
energiaa millekään ”uudelle tasolle”. Toivon ja rukoilen, että voisin päästä
pois hallituksesta, jos nykyinen toimintataso ei riitä. Taloyhtiö on kuitenkin
niin pieni, ettei ole itsestään selvää, että tarpeeksi monta löytyy
hallitukseen ilman minua, kun suuri osa kieltäytyy ikäänsä vedoten. Nähtäväksi
jää, mitä ensi viikon yhtiökokouksessa tapahtuu. Toivon kuitenkin, että
sinnekin saisin mennä omana heikkona itsenäni eikä tarvitsisi yrittää olla joku
muu.
Kerrostalo ja sen asiat ovat nyt ainakin poissa silmistä,
vaikkei ihan kokonaan pois mielestä. Nyt viltti nurmikolle ja voikukkien
keskelle lekottelemaan. Täällä maalla ei kukaan näe niistäkään vaivaa..
