Tää on vaan fiilis. Ketään ei ole tapettu. Ei vieläkään. Ei ole yhtään mennyt minun toivomallani tavalla tämä asia. Olen kysynyt kolmelta ihmiseltä, että voisiko tulla auttamaan kanojen lopettamisessa, mutta jokaisella on ollut omat syynsä kieltäytymiseen. Olisin toivonut saavani sellaiset apujoukot, ettei minun olisi tarvinnut olla itse mukana. Olen öisin herännyt mielessäni pyörittämään mielikuvia siitä, kuinka joudun olemaan hommassa mukana. Mieli on vaihdellut ihan kamalasti. Välillä olen suhtautunut asiaan ihan reippaasti, välillä en meinaa kestää ajatusta mukana olemisesta. Ja kaikkea siltä väliltä.
Eilisiltana olin todella mielenkiintoisessa hengellisessä tilaisuudessa. Israelilainen mies kertoi evankelioinnista Israelissa ja kannusti kaikkia lyhyille tai pidemmille visiiteille järjestettyihin katuaktioihin Israeliin. Paikalliset joutuvat elämään jatkuvassa terrorismin ja sodan pelossa, sekä ahdistuksessa siitä, että tietyllä tavalla koko maailma on kääntämässä ja vuosituhansien varrella kääntänyt juutalaisille selkänsä. Tilaisuudessa rohkaistiin lähtemään Israeliin ja kertomaan siellä paikallisille, että on olemassa ihmisiä, jotka välittävät heistä sekä kiittämään ihan kadun ihmisiä juutalaisesta kansasta, jota ilman ei olisi koko maailman Vapahtajaa, Jeesusta eikä Raamattua (Vaikka tietysti varsinainen kiitos kuuluu Jumalalle, joka asian on näin suunnitellut). Juutalaisetkin tarvitsevat pelastuakseen Jeesusta, joten myös heille täytyy kertoa hänestä ja osoittaa tuon kansan tavallisille ihmisille välittämistä ja Jumalan rakkautta. Jeesuksesta, Jeshuasta, tulee kertoa heille Raamatun termein ja Vanhaa Testamenttia apuna käyttäen, eikä pidä höpistä mitään mistään joulukuusista ja piispoista tai kirkkotraditioista ym. asioista, jotka eivät ole Raamatusta lähtöisin.
Yritin siis kuunnella yllä mainittua asiaa ja normaalitilassa olisin varmaan ollut siitä paljon kiinnostuneempi, mutta nyt olin jotenkin aivan turtana. Mielessäni pyörivät vain maalliset murheet. Kanojen lopettaminen. Että miten se menee ja saanko mistään apua ja ketä pitäisi kysyä. Lisäksi tilaisuudessa oli eräs henkilö, jonka kanssa olisin halunnut paremmin jutella koko kesän ajan, mutta koskaan siihen ei tullut mahdollisuutta. Tämäkin ilta meni vain moikkauksella. Ja sitten oli kamala fiilis siitäkin. Lähtiessäni vain itkin ja tuntui että kaikki on mennyt aivan pilalle. Edes normaalisti huippuinnostava asia, juutalaisten evankeliointi, ei innostanut, kun tämä yksinäisyys tuntuu niin ylivoimaiselta ja kanatkin kaatuvat päälle.
Juutalaisten evankelioinnissa yksi ajatus on, että he alkavat kaivata Jeesuksen puoleen, kun tajuavat kuinka muut eli pakanakansat iloitsevat Israelin Jumalasta ja Hänen Pojastaan eli Messiaasta Jeshuasta (Jeesus hepreaksi). Itse taas haaveilen vielä näkeväni sellaisen ajan, että Jeesuksen aikaansaama uskovien välinen rakkaus ja välittäminen toisistaan arjessa on niin suurta, että se herättää kateutta myös muissa ihmisissä, muutkin alkavat ihmetellä mistä tuollainen rakkaus on lähtöisin ja haluavat tulla siitä osallisiksi. Mutta mitkä sitten lienee ovat esteet tälle yhteydelle, kun kuitenkin tietyllä tavalla jää kuitenkin niin yksin jotenkin tosipaikan tullen edelleen. Eilisessäkin tilaisuudessa oli kyllä ainakin 200 henkeä kuuntelemassa juutalaisten evankelioinnista, mutta ihan jo pelkästään oma tuntemiseni rajoittui noin kymmenkuntaan henkeen. Enkä minä sieltä sitten kanantappoapua voinut alkaa tiedustelemaan, vaikka olin aivan hätää kärsimässä ja seuraava yö meni valvomiseksi kun suunnittelin viimeisen avunpyyntöni esittämistä eräälle henkilölle.
Tilanne ei siis ole sellainen, ettei tässä kukaan olisi minua auttamassa asiassa. Kyllä ne hengiltä saadaan. Asiat vaan eivät menneet niin kuin minä olin suunnitellut ja toivonut. Mutta tietysti Jumalan johdatusta tässä koko ajan onkin rukoiltu eikä omien toiveiden toteutumista. Välillä silti tuntuu että Jumalan ”bravuuri” on se, että Hänellä on koko ajan homma tietysti hanskassa, mutta sitten hän paljastaa apunsa vasta kenties viime hetkellä, ei liian myöhään, mutta kuitenkin myöhemmin kuin ihminen itse toivoisi. Tällä tyylillä opetetaan luottamusta Jumalaan. Ei Hän jätä pulaan, mutta auttaa ihmistä riisuutumaan omista suunnitelmista ja omasta yrittämisestä. Auttaa ihmistä nöyrtymään Hänen kätensä alle. Opettaa siitä, että jättäisi asiat Jumalan huoleksi, eikä yrittäisi ratkaista niitä väkisin omassa voimassa.
Että joo. Oon vaihteeks tyhjänä ja tyyperryksissä. Mutta ei voi sit kuin kattella vaan, mihin suuntaan mitkäkin asiat lähtee rullaamaan. Ja todeta niin kuin Samuel, että kun vielä tässä päivää pällistellään, että "Tähän asti on Herra meitä auttanut."
P.S. Tätä kirjoittaessani sain yllättäen eräältä vanhemmalta uskovalta naiselta tekstiviestin. Siinä lukee ”Pysy Herran Jeesuksen omana, odota odota, Jumala puolison sinulle tuo, hyvän yhteisen elämän matkan teille suo.” Nää on sitten näitä käsittämättömiä juttuja ja Jumalan lohdutuksia. Toisaalta olen törkeän väsynyt jo tähän odottamiseen, mutta ootellaan ootellaan ootellaan.. Ootellessa voi sitten vaikka katsella tarkemmin näitä yksiä Israelissa asuvien evankelioinnista kertovia nettisivuja: http://www.trumpetofsalvation.com/index.php?id=32&L=5
