Voisin kirjoittaa kaikista tämänkin päivän herättämistä tunteista ja ajatuksista vaikka kuinka paljon. Erityisesti siitä, mitä minulle tarkoitti se, että oltiin tässä asiassa perheen kesken, eikä ollut muita ihmisiä mukana. Perheeseen liittyvistä asioista ja vaikeuksista on kuitenkin kauhean vaikea kirjoittaa julkisesti. Tavallaan ne liittyvät ja vaikuttavat minuun valtavan paljon. Toisaalta kyse on kuitenkin myös toisten ihmisten yksityisasioista, joista en kuitenkaan julkisesti voi kaikkea kirjoittaa. Tämän takia kaikki perheiden vaikeuksiin liittyvät asiat ovatkin niin vaikeita. Niistä on kaikkein vaikein puhua ja niitä on toisten niin helppo joko vähätellä tai sitten kauhistella. Kukaan muu kun ei ole täysin samanlaista kokenut.
Luin eilen Tor G. Spiikin kirjaa ”Häpeän lapset”. Sieltä oli niin helppo löytää itsensä ja perheen toimintamallit. Vaikka oman itsensä häpeäminen tuntuu joskus sellaiselta, että tällaista ei ole kellään muulla, niin on sitten kuitenkin helpottavaa lukea, että kyllä sellaista muillakin on, jos kerran aiheesta on kirjojakin kirjoitettu. Syvällä oleva häpeä omasta itsestä on ollut suurimpia elämääni rajoittavia tekijöitä. Ei sitä tässä tietokoneella huomaa, mutta muiden ihmisten joukossa se sitten jyllää ja rajoittaa. Häpeän lapset -kirjassa kuvataan ”häpeäihmisen” tunnusmerkkejä, jotka kyllä soveltuvat edelleen tai aiemmin ovat soveltuneet minuun erittäin hyvin: Kontrolli, Ulkopuolisuudentunne, Itsensä hyväksymättömyys, itsesyytökset ja itseviha, Kielteinen asenne omien käsien tuotoksia kohtaan, Hyväksynnän hakeminen, Täydellisyyden tavoittelu, Alemmuudentunne ja jännittäminen, Häpeäpersoonan ja tunteiden paljastumisen pelko, Vaikeus toimia ryhmässä, Pelko osallistua yhteiseen toimintaan, Kyvyttömyys viedä tehtäviä päätökseen, Pelko siitä että jotain kielteistä tapahtuu, Alituinen varuillaan ja valmiustilassa olo, Kyvyttömyys ottaa vastaan lahjoja tai omistaa mitään, Keholliset häpeän viestit, Ristiriitaiset sanalliset viestit, Kyvyttömyys puolustaa omia oikeuksiaan, Kyvyttömyys ymmärtää omia tarpeitaan tai loukattuja tunteitaan, Kyvyttömyys ottaa vastaan apua tai tukea, Vaikeus luoda pysyvää suhdetta terapeuttiin tai muuhun auttajaan, Vaikeus hyväksyä ennustetta pitkästä toipumisesta, Perusteeton katkeruus, Riippuvuudet, Sisäistetty suorittaminen.
Kirjassa kuvaillaan minkälaiset perheen toimintamallit pyörittävät sukupolvelta toiselle häpeäkäyttäytymisen mallia. Vaikeneminen edesauttaa salaisuuksien pysymistä ja etenemistä seuraavalle sukupolvelle. Kun valhe ”on hävettävää kertoa näistä asioista” on niin vahvana mielessä.
Olen edelleen prosessissa ja uskon, että Jumala hoitaa tätäkin asiaa minussa. Auttaa antamaan anteeksi, rakastamaan ja viemään vapauteen näissä asioissa. Kaikki nuo ylläluetellut tunnusmerkit ovat olleet totta kohdallani, mutta kaikki eivät ole enää totta tai ne ovat lieventyneet selvästi. Kuitenkin niistä moni on jossain määrin totta edelleen. Kyllä minä kuitenkin edelleen häpeän itseäni ja se aiheuttaa monenmoista.
Kai sitä on aina jotenkin toivonut, että jostain vain tulisi joku uljas prinssi valkoisella ratsullaan ja pelastaisi minut tästä häpeästäni. Aivan kuin se lähtisi tuosta vain, jos joku osoittaisi vähän huomiota ja välittämistä. Se olisi kuitenkin tällä tyylillä vain loputon ihmis- ja tunneriippuvuuden tie. Uskon kuitenkin, että elämääni on jo laukannut valkoinen ratsu. Hän, jolla todella on kaikki mahdollisuudet vapauttaa minut häpeästäni ja joka sitä on jo niin paljon viimeisen vuodenkin aikana tehnyt. Raamattu kertoo tästä valkoisen hevosen ratsastajasta: ”Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. Ja hänen silmänsä olivat niin kuin tulen liekit, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla Häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: ”Kuningasten Kuningas ja herrain Herra.” (Ilm. 19: 11-13,16) Jeesus tietää miten tämä häpeän vyyhti on elämääni syntynyt, kun en itse sitä edes kunnolla tiedä. Hän voi sen myös purkaa pois, mutta se tosiaan on tapahtunut vähitellen eikä kertaheitolla.
Kanat on kuopattu, mutta minä jatkan elämääni näistä lähtökohdista missä nyt ollaan. Pienin askelin eikä liikoja kuvitellen. Jos nyt vaikka aloittaisi sillä, että lukisi tuon Häpeän lapset -kirjan loppuun asti.
Tapaamisiin elävässä elämässä!
Anna
P.S. Saatan vielä kirjoitella tänne, vaikkei kanoja olekaan. Katsotaan, ei voi tietää. Mutta kun lähden pois kesäpaikkakunnalta aika pian, niin kirjoittamisaikaa tulee kuitenkin olemaan paljon vähemmän taas jatkossa.
